perjantai 10. tammikuuta 2014

Vihdoinkin perjantai

Ja vapaa viikonloppu <3

Tuollainenkin höpötyssovellus piti puhelimeen ladata jolla voi tehdä tollaisia höpötyskuvia...kaikenlaista.. Mutta joo, pitäisi muistaa olla kiitollinen pienistä asioista.
Otanko vai enkö ota... Pohdin työpaikan kahvihuoneessa eilen (ja tänäänkin) kun pöydällä nökötti kahvikakkua ja keksejä.. EN OTTANUT. Työnsin vain rahkaa naamariin ja tuumasin että tää riittää.. Eli itsekuri on palannut, ainakin täksi päiväksi..tai edes osaksi päivää.. Minulta kun ei aina onnistu se että ottaisin vain yhden palan tai yhden karkin tms., vaan lapasesta se meinaa lähteä joten parempi ettei hipaisekkaan :-) Joskus aiemmin kirjoitinkin että ne työpaikan kahvihuoneet on ihan kauhean pelottavia paikkoja kun siellä yleensä aina on jotain herkkua ja sitten vielä ilkeät työkaverit (tai ainakin joku ääni omassa päässä) yllyttävät että ota ota:-)

Tänään pitikin testata kaupan valmisrahkaa




Jotenkin oli keinotekoisen makuista.. Paljon parempaa on mielestäni maustamaton, rasvaton rahka ja siihen marjoja ja/tai sokeritonta mehukeittoa sekaan :-)
Eka työviikko on siis pulkassa uudessa työssä, hyvin selvisin. Työni on nyt enimmäkseen istumatyötä niin masuhan ei siitä tykkää vaan olen iltapäivällä sen näköinen kuin olisin niellyt ilmapallon. Aamulla farkut solahtivat hyvin jalkaan, iltapäivällä niihin sai oikein ahtautua :-/
Töitten jälkeen tuli käytyä vieraissa... siis ei omalla salilla vaan toisella niistä jossa kävimme tutustumassa avoimien ovien päivänä.. Vähän oli orpo olo eikä ollenkaan kotoisa fiilis mutta sain jonkinlaisen selkä- ja masujumpan tehtyä. Taljat oli ihan eri tuntuisia kuin vakkarisalilla.

Sumuinen jumppailija:-)

Jumpan jälkeen oli kiirus postiin hakemaan pakettia kun tuli tilattua ulkomailta ryysyjä ja popoja ym. itselle, isännälle ja ipanoille, aiemminkin on pari kertaa tilattu, edullista on ja varsinkin vuosi sitten hankkimani salipopot on olleet kovassa käytössä ja hyvin kestäneet.



Illalla käytiin vielä iltakaffella ystäväperheen luona, mukava käydä ihmisten luona joitten kanssa voi höpistä mistä vaan ja löytyy yhteistä jutunjuurta.
Luettuani tänään yhden tuttuni blogia intouduin minäkin ja päätin tekaista puuroa jota pakotan aamulla isännänkin syömään :-) Saas nähdä kuinka käy, uppoaako se kurkusta alas, on sen verran epäilyttävää puuroa, raakapuuroa. Ohje löytyy Fuel food-kirjasta joka minunkin hyllystä löytyy (hävettää vaan tunnustaa etten ole kyllä kerennyt kirjaa kokonaan vielä tutkailla) Mutta puurosta lisää kunhan se on testattu :-)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti