maanantai 10. maaliskuuta 2014

Vielä viikonlopusta


Pakko kertoa koska sunnuntaina oli myös mukava päivä tiedossa. Teinineiti teki koulutehtävästään johtuen meille lounasta ja luvassa oli myös salitreeniä ja ihanien ystävien treffausta, ihan mahtavaa.

Ensin vähän olkapäätreenistä asiaa.  Itseasiassa nappasin tuon linkin Henna-Riikan blogista. Luin tuon linkin ja enpäs taidakkaan enää tehdä vipunostoja eteen. Noissa olkapääliikkessä en yritäkkään yleensä ahnehtia hirveästi painoja koska huomaan heti niskojen "kärsivän" jos painot on liian isot. Parempi tehdä puhtaasti ja pienillä painoilla. Takaolkapäät teen nyt selkätreenin yhteydessä, facepullista on tullut suosikki koska tekniikka on tainnut mennä lopulta jakeluun. Kyllähän mä niin toivon, että mulla olisi joskus sellaiset nätit ja pyöreät olkapäät. Joten eipä auta kuin treenata niitä ahkerasti.
Eilen kävinkin tekemässä lyhyen mutta ihan napakan olkapäätreenin. Kuten kuvistakin näkyy niin ihan pikkuruiset painot on käytössä, mutta tuntuu oikeinkin hyvin kun hitaasti ja huolella tekee.



Ensin noita vipareita sivulle noin ja näin




Kyllä tuntuu ja toimii! Molempia tein kolme sarjaa ja kahdeksan toistoa jokaisessa sarjassa. Noitten jälkeen inhokkia eli pystypunnerrusta

Naurattaa kuitenkin...
Siinäpä se jumppa olikin, lopuksi vähän leuanvetoja kuminauhan avulla. Tänään taidan pitää välipäivän treenaamisesta, maanantait on yleensä muutenkin niin takkuisia.

Mietin eilen ystävyyttä ja totesin sen taas miten onnekas olen, että minulla niitä ystäviä on. Sellaisia jotka ovat vilpittömästi iloisia puolestani ja kannustavat myös, taas kerran kiitos heille. Samanlainen yritän olla myös heille.Olen myös onnellinen siitä, että näin "vanhempanakin" olen nyt löytänyt uusia ystäviä. He kaikki ovat niin erilaisia,ihania persoonia ja se on rikkaus, olen kiitollinen.

Eilen treffasin Annan ja Henna-Riikan, käytiin höpöttelemässä kaffekupposten äärellä. Vähän tunsin itseni vanhaksi neitien seurassa mutta ikähän on vain numeroita (?) ja juttu luisti. Varmasti juttu luisti senkin vuoksi, että molemmat on kotoisin Pohjois-Karjalasta niinkuin minäkin, oli mukava kuunnella "omaa" murretta. Kaupungilta kurvasinkin Susannan luo, meillä oli jälleen kerran mielenkiintoiset keskustelut.
Eilen iloitsin myös sitä. että on kevät, mä niin rakastan auringonpaistetta. Kaikkea kivaakin luvassa, esim. FitnessClassic jonne ollaan menossa, siellä on muutama tuttukin kisaamassa niin on extrajännää mennä katsomaan. Meidät myös kutsuttiin Kepan kanssa illanviettoon ystäväpariskunnan luo. Amorphiksen keikalle mennään myös keväällä. Mitähän muuta mukavaa kevät tuo tullessaan.
Mitäs suunnitelmia muilla on kevääksi?





1 kommentti:

  1. Huipppua, kun Teitä on sattunut matkanvarrelle! :)

    annamuntreenaa.fitfashion.fi

    VastaaPoista