sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Elämää

Viikot sujahtaa ohi melkein huomaamatta, pikavauhtia. Kesäkin on tullut. Viikon arkipäivät meni tasaisesti taapertaessa, toisaalta tykkään arjesta kovasti kun siinä on tietyt rutiinit ja kuviot. Toisaalta taas ajankäytön suhteen riittää haasteita toisinaan..
Salilla olen käynyt, pakko myöntää, että olen joutunut aika lailla potkimaan itseäni persuuksille, että saan aikaiseksi lähteä minnekkään. Onko mulla joku laiska kausi, toivottavasti ei pysyvä olotila! Treeniohjelman mukaan olen treenannut, tosin aika kevyesti tällä viikolla mutta perjantaina tein kuitenkin ihan napakan olkapää/ojentajatreenin ja sainpa persuukset kipeiksi takajalkapäivän ansiostakin.
Olo on ollut pulska ja turvonnut, siitä en tykkää. Ja olen moittinut itseäni (ehkä liikaakin) tästä laiskuudesta vai mitä se sitten onkaan? Tai olen moittinut itseäni siitä, ettei homma mene niin hyvin kuin toivoisin. Toinen puoli minusta sitten taas lohduttelee, että kyllä tää taas tästä pikku hiljaa... Herkkujenhimo on myös ollut tällä(kin) viikolla ajoittain aivan jäätävä mutta en ole antanut mielihaluille valtaa. Mistä hitosta tuo lie tullut:-/ Kesäaika myös näköjään lisää himoja, nimittäin kun jätskiäkin tekisi mieli...


Viikonloppu oli tosi mukava ja meni liian äkkiä. Lauantai oli hyvinkin erikoinen päivä kun matkattiin Kepan kanssa aikaisin aamulla junalla Helsinkiin, napattiin edulliset tarjousmatkat. Sää oli paras mahdollinen, auringonpaisteessa aamulla välipalarahkaa syötiin ja jatkettiin taas matkaa. Harmittaa ettei ollut askelmittaria tms. koska tuli nimittäin useampi kilometri taaperrettua ympäriinsä sen 11 tunnin reissun aikana kun oikeasta pysähdyttiin istumaan vain "ruoka- ja kahvitauoilla", koivet on kipeät edelleen moisesta urheilusta. Paljon tietenkin tuli kaupoissa hipisteltyä, sehän ei Kepalle niinkään mieleistä ollut.


Tuolla Johto Cafessa söin tähän astisen elämäni parhaimman salaattiannoksen, suosittelen siis kovasti kyseistä paikkaa. Ehdottelin Kepalle, että josko olisi käyty vielä illalla syömässä siellä toisetkin salaatit.
Mukava reissu oli, mutta olipa mukava päästä kotiinkin, lämpimään saunaan ja nostaa kinttuparat seinälle.

Aamulla lähdettiin salille, molemmilla oli selkätreenin vuoro.



Tällä kertaa ei tehty samaa treeniä vaan molemmat omiaan. Ensin tein leuanvetoja eri otteilla, kuminauhaa apuna käyttäen. Olen todennut viisaimmaksi tehdä sen ensin.
Hiukan taas lähtiessä tuntui, että ei oikein olisi huvittanut mutta siitä se fiilis kuitenkin löytyi ja olikin oikein hyvä treeni loppujen lopuksi.


Olen aiemminkin tainnut markkinoida tuota selkäliikettä, mutta toi on vaan niin hyvä! Kiitti vaan Terhi, että keksit ton mun treeniohjelmaan.

Tämä olikin nyt tälläinen tynkäpostaus, huomenna alkaa uusi viikko joka toivottavasti on aurinkoinen. Viikonloppuna taas uusia juttuja, nimittäin Kympin nainen- tapahtuma jonne lähdetään työkavereiden kanssa.

Ihanaa ja aurinkoista alkavaa viikkoa <3

Terkuin Satu

4 kommenttia:

  1. Aurinkoista viikkoa myös sulle. Kyllä se siitä taas lähtee, pikkuhiljaa, omalla ajallaan. Turha suorittaminen pois. Joskus sitä raahautuu salille tosi plääh-fiiliksellä, mutta silloin ainakin itse päätän, että vaikka olisin täällä vain minuutin, niin sen mitä teen, teen kunnolla. Ja usein näistä treeneistä tulee niitä ihan parhaita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meinaatko, että lähtee? No jospa tää tästä :-)

      Poista
  2. Johto Cafen salaatit todellakin rokkaa! Kiva kuulla että tykkäsit niin ei mennyt suosittelut pieleen :)

    VastaaPoista
  3. Se oli niiiiiin hyvää että pääsispä pian uudestaan syömään ja vaikka saavillisen verran:-)

    VastaaPoista