sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Muutama sana

Äääää, mä en ala, miksi viikonloput menee liian nopeasti, eikö vapaapäiviä voisi olla enemmän. Viikonloppu on ollut yhtä lentämistä, mutta silleen positiivisesti. Tänään kyllä kerkesin pitkäkseni tunniksi jopa päivällä, harvinaista luksusta pitkästä aikaa. Päikkärit on parasta <3 Tosin jatkuvasti havahduin ipanoitten ääniin.

Perjantaina kävin tekemässä olkapää/ojentajatreeni, se oli ihan jees. Minipainoilla nyhräsin menemään, olkapäitä, mutta ihan tarpeeksi tuntui olevan sekin kun sellainen polte tuntui.
Lauantaiaamu meni siivotessa ja kiitettävästi ipanatkin osallistuivat hommaan, kiva olla edes yksi päivä siistissä huushollissa. Sen kauempaa se autuus ei juurikaan yleensä kestä. Iltapäivällä käytiin Kepan kanssa tekemässä selkätreeni, ihan hyvä sellainen. Ekana tein leuanvetoja kumpparin avulla eri otteilla jonka jälkeen selkätreeni kuten edelliselläkin kerralla, tosin tällä kertaa inhokkiliike leuanvetojen jälkeen


Nuttura tiukalla alataljasoutua siis. Selkätreenin jälkeen ihan kiva setti vatsalihaksillekkin. Nykyään menee aikaa ja evästä salilla, varsinkin jalka- ja selkätreenipäivinä kun on niin monta liikettä.

Sunnuntaiaamuna Kepa meni töihin ja minä sain koko päivän touhuta omiani. Aamulla kävin tekemässä etureisi/persusjumppaa ja oli hiukkasen laiska olo, että olisi toivonut jonkun tsempparin mukaan. Varsinkin kun ensin oli ohjelmassa prässiä ja hack-kyykkyä joita en hirveästi fanita


Ei pidä valittaa, hyvä vain, että on vaihtelua treeneihin. Lisäksi oli kyykkäilyä seinää vasten pallo selän takana, se oli aika kiva juttu. Sekä lantionnostoja ja pakarapotkuja.
Salilta sainkin ihanaisen naisen päiväkahviseuraksi ja illalla kävin iltakaffella toisen ihanaisen kanssa <3 Ei valittamista siis. Tai onpas vähän. Tavoitteena oli vielä käydä illalla kävely/hölkkälenkki mutta luovuin ajatuksesta inhan räntäsateen vuoksi.
Ruokia tuli urakoitua useammalle päivälle, itselle ja perheelle. Ipanan avustuksella tein lohkoperunoita ja lihapullia pyöriteltiin myös. Itselle kärvensin jauhelihaa ja kanaa, parsakaalia purnukoihin valmiiksi ja toista kertaa elämässäni innostuin tekemään "bataattiranskalaisia" jotka on mielettömän hyviä, kiitos Laura vinkistä.
Eli siis leikkaan bataatista ohuita suikaleita, laitan ne kippoon jossa on öljyä + mausteita, sekoitellaan ne ja levitellään pellille. Uuni n. 225 asteeseen ja bataatit sinne niin pitkäksi aikaa että niistä tulee sopivan rapsakoita, nam!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti