The luontopostaus

Käytiinpä tässä yhtenä päivänä Kepan kanssa Repoveden kansallispuistossa. Tuossahan ei sinällään mitään uutta ole, koska tuolla tulee käytyä useita kertoja vuodessa, niinkuin tänne blogiinkin olen kuvia sieltä suoltanut. Mutta tällä kertaa kierrettiinkin eri reitti, josta en aiemmin ole kulkenutkaan. Useampi tunti vierähti ja kymmenisen kilsaa tuli taaperrettua. Olipa ihana nähdä ihan uusia maisemia.

Välillä pysähdyttiin kahvitauolle ja kerran paistamaan makkarat. Ja taas matka jatkui. Tällä kertaa ei kuljettukaan riippusiltaa, mutta muita siltoja tuli ylitettyä.

Voi olla, että olen tästä kirjoittanut jo aiemminkin, mutta olen siis kasvanut lapsuuteni ja osan nuoruuttani luonnon keskellä, keskellä metsää siis, Pielisen rannalla.

Silloin sille ei osannut antaa arvoa. Lähinnä teini-ikäisenä kiukutti kun "ei siellä korvessa mitään ole" ja on pitkä matka kylille. Arvostus ja rakkaus kotimaisemia kohtaan on tullut vasta viime vuosina. Ja ylipäätään tämä luontorakkaus. Siitä kiitos myös puolisolle, joka tykkää liikkua paljon luonnossa. Ihan aina en mielelläni metsään lähde rämpimään, varsinkin jos on sateista ja märkää. Mutta entäs jos paistaa aurinko, keväällä kun on lunta puissa ja vähän pakkasta tai nyt kun on vähän vielä värejä. Ihanaa.

Jos lähdet kurjalla mielellä lenkille luontoon, oletko yhtä kurjalla mielellä palattuasi kotiin?