torstai 20. marraskuuta 2014

Rakas, minusta on tullut pullukka

Sain Bodycampilta uudet treeni- ja ruokaohjeeni. Ja olen syönyt (saanut syödä) niin paljon, että napakoru on meinannut singahtaa irti. Olen näyttänyt siltä kuin olisin viimeisillään raskaana. No, suurella ruokamäärällähän on tarkoitus boostata aineenvaihduntaa. Tulee vielä myös aika jolloin varmaankin ruikutan nälkääni... Parin päivän jälkeen alkaa jo kroppa tottua suurempiin ruokamääriin.
Tämä projekti tuli kyllä niin tarpeeseen tähän syyskaamokseen. Olen muutenkin ihminen joka ei jaksa kokoajan yhtä ja samaa vaan tarvitsee esim. treenaamisessa "piristysruiskeita". Innolla odotan tulevaa.
Sikälihän tämä on nyt "helppoa" kun on taas selvät ruokaohjeet mitä noudattaa. Ainoa työ on ruuanvalmistuksessa, mutta kuten aiemminkin teen sapuskaa kerralla useammalle päivälle, säästää aikaa ja vaivaa sekin.

Tiistaina kävin tekemässä selkätreenin ja vähän olkapäitä. Liikkeitä oli monta ja osittain supersarjoina. Tuttuja liikkeitä, pitkiä sarjoja. Varsinkin noilla super- ja kolmisarjoilla kyllä saa kunnon poltten aikaiseksi. Ensin tein siis sen selkätreenin, sen jälkeen oli kolmisarjana olkapäät ja tuli kyllä kunnon polte vaikka vimputtelin ihan pikkupainoilla. Treenin jälkeen yritin vielä intervallityyppisen lyhyen treenin tehdä juoksumatolla, mutta kintut ei olikein tykänneet siinä hölkätä. Jospa tottuvat ja ensi kerralla kenties varauduttava erilaisilla kengillä siihen.

Pakko kertoa "entisistä ajoista" kun on Kepan kanssa tullut puheeksi aihe useampaan otteeseen. Silloin kun tutustuttiin kerroin, että harrastan lenkkeilyä. No, Kepa veikin minut tosi pitkälle lenkille pururadalle. Minä valitin ja kiukkusin, etten jaksa (enkä kyllä jaksanutkaan), muistan kun ajattelin silloin ettei se lenkki varmasti koskaan lopu. Kepa kun luuli, että olen hyvässä kunnossa kun kerran lenkkeilyä harrastan.. Se myös muistuttelee siitä kun joskus lenkillä on viimeisenä "pisarana" meidän pitkä ylämäki kotiin. Minä kerjäsin, kuulemma (mukamas), että "en jaksa, työnnä vauhtia". No, nyt kuulemma kulkee tossu jo ihan eri vauhtia eikä tarvitse olla vauhtia työntämässä. Niinhän se on, että olen ollut joka tavalla fyysisesti huonossa kunnossa ja varmaan lihasvoimakin ihan nolla vielä silloin pari vuotta sitten. Mutta ymmärtäähän sen kun liikuntaa ei ollut muuten harrastanut kuin lenkkilönköttelyjä ja syötyä tuli mitä ja miten sattuu. Voi elämä.

Eilen kävin Kepan kanssa treenaamassa. Mulla oli rinta- ja hauistreeni. Piiiiiiitkästä aikaa tein normi penkkipunnerrusta ja kylläpä oli epävakaata ja heikkoa meininkiä, mutta jospa tässä vahvistuu ja liikeratakin muuttuu vakaammaksi.


Mikähän toi kuva muka on... Huudankohan Kepalle.. No, en kai.


Olen tosi vähän panostanut yleensäkkin tuohon rintatreenipuoleen niin eipä tarvitse "isoista" painoista haaveillakkaan. Rintatreenikin oli osittain supersarjoina. Toimi kyllä ja nyt on lihakset tosi kipeät.

Sen jälkeen sitä hauista sitten. Supersarjoina. Kuvittelin, että pystyn tekemään samoilla painoilla kuin olen tehnyt ennen normaaleja hauistreenejäni, mutta ei puhettakaan kun supereina teki. Piti nöyrtyä pienempiin painoihin. Tosi hyvä treeni olikin ja kuulemma tekemisen meininkiä kun niin irvistelin, tosin en vielä tässä..


Tämän (vapaa)päivän starttasin lenkillä, metsässä tietenkin. Olikin paljon mukavammat fiilikset ja vähän valoisampaa kun edes hitusen on lunta maassa



Tänään pääsenkin rakkaan kaiman kanssa rääkkämään koipia kun on etureisitreeni vuorossa, wish me luck!

4 kommenttia:

  1. Hienoa, nyt päästään lukemaan millaista on BodyCampin ohjeistuksella meno ja meininki. :D Onko tämä joku nimetty ohjelma mitä saisi jokainen ostaa vai räärälöity vain sinulle? Tiedän, että tekevät yksilöllisiä kyselykaavakkeen kautta, mutta en tarkoittanut nyt sitä. :-)

    Tsemppiä treeneihin vaikka et sä sitä edes tarvi. Tekemisen meininki on ilmankin. Mulla kans alkoi uusi ohjelma, olen niin fiilareissa. ;-)

    Sun maisemat, iso peukku niille. :D

    VastaaPoista
  2. Kiitos tsempeistä taas Aikku, kyllä niitä tsempityksiäkin tarvii :-)

    VastaaPoista
  3. Aivan sama mulla, kauaa jaksa samaa ohjelmaa hinkata. Tsemppiä.

    VastaaPoista