sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Viikonlopun treenejä

Perjantaina päätin, että aion lauantaiaamuna olla reipas, kun iltavuoro oli edessä. Ja niin olinkin, lähdin pikkupakkasessa miestä vastaan kun se tuli kävellen töistä. Hyvinpä virkistyi ja sai hyvän mielen kun oli aurinkoinen ilmakin.


Kotona aamupuurot naamaan ja salille. Täytyy kehua sen verran, että tulipa tehtyä tosi hyvä käsitreeni ja just "sillä oikeanlaisella fiiliksellä". Tein tällä kertaa vuorotellen ojentajia ja hauiksia. Ensin lämmittelin vähän dippailemalla penkin reunalta (koivet toisella penkillä), sen jälkeen hauiskääntöjä käsipainoilla. Ojentajaa narulla taljassa


Hauista taljassa yksi käsi kerrallaan, edelleenkin mun lemppari, tuossa saan niin hyvän tuntuman


Ranskista tein käsipainoilla ja narulla vetoa pään yli. Pitkästä aikaa hauista taljassa näin


Sain lisätä painoakin siihen verrattuna millä aiemmin tuota olen tehnyt. Tein myös vielä hauista taljassa narulla


Just niinku noin... Kokeilin lopuksi ihan oikeasti tehdä dippiä ja suureksi yllätyksekseni jopa joten kuten onnistuikin, ensi kerralla "käsipäivänä" täytyykin kokeilla sitä ensimmäisenä vaikka kuminauhan kevennystä apuna käyttäen jos ei muuten jaksa.
Pakko myöntää vielä se, että en ole juuri koskaan normaalisti kyykkäillyt (aika nolooko), oikeastaan vain smithissä joskus joten tekniikka ja taito sen suhteen on ihan hukassa. Kepa yritti sitten taas opettaa minulle crossfitissä oppimaansa oikeanlaista kyykkytekniikkaa, mutta no... Eihän se kovin hienosti sujunut. Täytyisi siis ottaa se työn alle ja tavoitteeksi. Mutta se tarvitsee valvovat silmät vierelle. Hyvä treeni, hyvällä mielellä kotiin ja iltavuoroon työmaalle.

Ilta-aamuvuorojen jälkeen olin tänään aika ryytynyt, mutta suunnitelmana oli kuitenkin mennä salille. Tiesin, että jos lösähdän viltin alle, ei sieltä enää ehkä liikkeelle jaksa lähteä, siis ei salille ainakaan. Joten söin töistä tultua ja lähdin salille. Ei mennyt ihan suunnitelmieni mukaan kun smithit oli varattuna ja oli aikomus ensin siinä tehdä bulgarialaista askelkyykkyä. No, arvelin sitten koittaa tehdä sitä käsipainot kourassa, aika hakemista se oli, varsinkin oikean jalan kyykätessä oli liike hyvin huteraa. No, smithin vapauduttua tein siinä sitten askelkyykkyä ja boxkyykkyä. Lisäksi lantionnostoja levypaino lantion päällä, hitaasti ja yläasennossa viiden sekunnin pito. Kyllä poltteli takamusta.
Reisien koukistusta tein maaten mahallaan ja istuen, ihan nolon pienellä painolla, mutta kun oikein hitaasti teki niin jopa tuntui. Lopuksi harjoittelin maastavetoa pelkällä tangolla. Kotona huomasin jotain koivillani tehneen kun kummallisesti tutisivat kun pesukoneella kyykin. Nappasin palkkaria ja välipalaa ja vähän rullailin lihaksia. Rullailusta puheen ollen, käykääpä kurkkaamassa rullailujuttu Aika-ajon sivustolta.

Huomenna pääsenkin treenaamaan ihanan ystäväni kanssa, siitä se uusi viikko lähtee käyntiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti