tiistai 29. joulukuuta 2015

Olipa kerran joulu

Olen mä ollut vissiin ihan jees Fustra-valmentaja ku oikein joululahjuksiakin sain asiakkailta. Menin kyllä vähän hämilleni, kiitollisena toki. Ystäviltäni sain myös lahjoja, syötäviäkin sellaisia, yrittävät vissiin lihottaa minua, <3 Love you.

Joulusta en liiemmin stressiä repinyt. Lapsille ostin lahjoiksi lähinnä vain tarpeellisia juttuja enkä juoksennellut henkihieverissä kaupoissa hankkimassa "vain jotain" siksi, että pitäähän paketteja olla. Ihailen kyllä kieltämättä niitä äitejä, jotka askartelevat kaikenlaisia ruokia ja leipomuksia jouluksi. Me leivottiin toisen tyttären kanssa pari kakkaraista ja pipareita ipanat tekivät tietenkin, useampaan otteeseen ennen jouluakin.


Kakussa oli mm.pätkiksiä ja marianne-rouhetta, ei paha. Siinä se jouluaatto meni melkein niinkuin muutkin päivät, paitsi, että syötyä tuli enemmän (lue: liikaa). Salillakin käytiin päivällä tietenkin. Tarakkajumppaa oli vuorossa.


Rakas jumppakaverini, kuminauha tietenkin alkulämmittelyissä hermottamassa takalistoa... Kuinkas muutenkaan.

Joululta en suurempia toivo. Perheen kanssa yhdessäoloa ja rauhaa vain. Toki kaikkia rakkaita ei pysty näkemään kun suuri osa on Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa. Mutta kiitollisena kaikista tärkeistä ihmisistä. Kiitollisena kaikista ihanista ystävistä, myös niistä uusista rakkaista, jotka ovat elämään löytyneet parin vuoden sisällä.



Joulupäivällekkin olin tietysti suunnitellut treenireissun. Sainkin yhden ihanan treenikaveriksi, kaiman nimittäin. Selkää treenailtiin, liikkeinä oli mitä mieleen tuli ja huvitti. Hyvä ja tehokas treeni tietenkin.


Tulipa tehtyä muutamia liikkeitä joita ei ole aikoihin tullut harrastettua. Tutulla ja turvallisella ylätaljalla kuitenkin aloitettiin, kahdeksan settiä kokoajan painoa nostaen. Ensimmäisellä kerralla 8 toistoa, toisella 7 jne.

Viikonlopun aikana perhe karkasi maailmalle ja putosin tyhjyyteen ja ikävään. Sitä kun on tottunut siihen, että lapset on lähellä lähes kokoajan niin kovin on hiljaista ilman heitä. Lohtuna kuitenkin nuo karvakasat joille jutella.


Nyt on joulu ohi ja hyvä niin, kuusikin meni heti sunnuntaina pakettiin, muovinen kun se oli. Minulla kynttilöiden kärventelykin loppuu lähestulkoon heti joulun jälkeen. Nyt odotan kevättä. Syksy ei ole ollut helppo, pimeyskin on vienyt mieltä matalaksi. Juuri tänään taas mietin miten voinkaan olla niin "valoriippuvainen", tuskin ainut en tuota lajia kuitenkaan ole. Viime päivinä on AURINKO paistanut ja se suorastaan pakottaa ainakin meikäläisen ulos. Hetipä kinnostaa tuo lenkkeilykin enemmän. Aurinko saa hymyn huulille ihan itsestään <3


Siellä se apina roikkuu lapojaan liikuttelemassa. Treenit kulkee hyvin, etenkin tänä aamuna sain tehtyä oikeinkin hyvän selkäjumpan. Pari uutta koutsin neuvomaan juttua on nyt lisänä alkulämpässä. Joka liikkeessä löytyi hyvä tuntuma selkälihoihin, nyt vaan toivossa elän, että se selkä siitä kasvaa ja kasvaa:)

Kuinka moni meinaa aloittaa uuden vuoden lupauksena vaikka painonpudotuksen tms. projektin? Alkaa olla omakin olo kuin joulupossulla, joten kyllähän tässä on käärittävä hihat ja ruvettava tosissaan hommiin :-) Katselin pari päivää sitten taas vanhoja kuvia ja meinasin pyörtyä siitä näkymästä joka oli kolme vuotta sitten (ei ehkä niinkään se silloinen ulkonäkö, mutta se tyytymättömyys omaan saamattomuuteensa) Siihen olotilaan en aio palata. Sitä kun aikansa possuilee niin rupea funtsimaan, että hetkonen. Miksi sitä tulee syötyä miten sattuu vaikka tasan tarkkaan tietää miten hyvä fiilis ja olo on kun syö fiksusti?



Mukavia ja toivottavasti aurinkoisia vuoden viimeisiä päiviä!!!

-Satu-









keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Hiljaiseloa


Niin siitä yhdestä jumpasta vissiin lupasin kertoa. Noh, tiistaiaamu. Kaksi viikkoa sitten. (Herranjestas kun aika vaan menee ja menee, vauhdilla) Mielessä pyöri monta erilaista tekosyyversiota, jotka suunnittelin koutsille esittäväni välttyäkseni treeneiltä. Jalkatreenit oli nimittäin sovittu tiistaiaamulle, klo.9. Pari tuntia kerkesi siis heräämisen jälkeen kotona pyöriä ennen kuin salille lähdin. Muutamat minuutit kerkesin kuntopyörällä poljeskella ennen kuin Teemu tuli salille (kerkesin jo toivoa, että se laittaisi viestiä ettei pääsekkään, jospa sillä olisi vaikka mahatauti. No, ei ollut.) Sieltä se hiihteli, punaisissa vaatteissa. Minua vähän pelotti. Kysyinkin missä tonttuhattu on.. No, siinä vaiheessa ei voinut enää juosta karkuun. Tai olisi voinut juosta mutten uskaltanut.


Toiveissahan mulla oli treeniä erityisesti etureiskoille, mutta saipahan hanurikin osumaa kun aloitettiin treeni tietenkin oikein ihanilla kuminauha-askelluksilla, olihan siinä tietty lisämausteena muutakin kuin sitä askeltelemista.. Sittenpä tehtiin sellaista etureisikyykkysenttikerrallaan- settiä ja ihan ilman painoa, ihan ihanaakamalaahan se oli. Sanoin Teemulle, että reidet katkeaa. Sehän tuumaili takaisin, että "Niin katkee". No, okei, selvähän se. Olisihan sitä kaikenlaista kivaa, esimerkiksi reisiojenteluja. Kaikenlainen kyykkäily on ollut varsinkin viime aikoina the big problem, koska selkä on ruvennut kiukkuamaan. (Ja edelleen kerron, että minähän en osaa kyykätä, vapaalla painolla) Koutsi syynäsi, että tekniikka pitäisi olla ookoo. Mahdollisesti selässä onkin joku lukko aiheuttamassa ongelmia. Juukeli. Ihan tyhmää. Mutta niin, lopputuloshan oli se, että oikein tyytyväinen olin, siihen, että en pyörtynyt, kuollut tai vaikka oksentanut. Mitä mä nyt sitten loppujen lopuksi jännitin tai "pelkäsin", varmaan sitä, että olen niin heikko, että jollain tavalla joudun luovuttamaan. Että en vain jaksa niin "hyvin" kuin pitäisi. Miksi edes miettiä tuollaisia? Valmentajahan se on joka näkee mitä teet ja miten teet, saa susta irti sen mitä on otettavissa. Ja saa irti enemmän kuin mitä itse itsestäsi saat.
Oikein tyytyväisenä lähdin silloin salilta kotia kohti, aurinkokin pilkisteli ja maksimoi hyvän fiiliksen (tiedättehän te miten aurinkoriippuvainen mä olen). Kävin sitten päivällä ostamassa Magnesium-suihketta, arvelin testata kun olen em.tuotteista kehujakin kuullut. Useampaa sorttia niitäkin näkyi olevan. Suihkin sitten kinttuihin sitä saunan jälkeen. Keskiviikkoaamuna kuullostelin, että liikkuuko koivet vai ovatko kipeytyneet tönköksi. Ei sentään. Joten ehkäpä se suihke tosiaan toimi.

Toissasunnuntaina rakkaan kamusen kanssa jumpalla


Selkätreeniä nyherrettiin, toinen vähän väsyneenä, toinen "hormonihuuruissaan" ja jotenkin vähän hukassa. Kumpihan noista meikäläinen.. Helppo veikata. Mutta kyllä me ihan semitreeni saatiin aikaiseksi. Sellainen aamu, että jos yksin olisin salille lähtenyt niin en olisi kovinkaan kovaa jumppaa saanut aikaiseksi. No, nää on näitä. Jokatapauksessa, parasta treeniseuraa sentään ja kyllä ne selkälihat löytyi. Hormooneista puheenollen, on tää välillä niin jänskää (not). Sanoinkin kamulle silloin, että on turvonnut läskipaskaöllöolo.


Suklaata voisin syödä vaikka öööö kilon päivässä? Kaksi viikkoa on mennyt vähän miten sattuu, ainakin olen ollut todella väsynyt ainakin viikon ajan. Selvästikkin tämä harmaus ja pimeys vaikuttaa, selvähän se. Mieli pyörii myös ajoittain aika matalana, käsi kädessäpä ne monesti kulkee, väsymykset ja pahat mielet. Lohdutellut olen itseni miettimällä, että ihan hyvinhän tässä asiat suurinpiirtein kuitenkin on. Viime viikolle tuli huikeat pari treeniä. En tiedä mikä kynnys (laiskuus siis) tuli lähtemisen eteen, mutta kun sinne salille itsensä raahasi ja treenin teki oli sen jälkeen mieli ja olo paljon parempi. Niinhän se menee. Välillä kun menee paremmin välillä ei niinkään. Elämää kai se on. Ja minusta kun ei edelleenkään saa tehtyä ihmistä, joka aina jaksaa paahtaa täysillä. Tässä harmauden keskellä olen kuitenkin ottanut muutamia askeleita kohti unelmia, mielessäni ajatellen, että kyllä ne vielä toteutuvat.


Eilen olikin taas teemujumppaa, selkätreenin olin "tilannut". Jälleen sai hämmästellä miten paljon uutta kerkisi oppia yhden tunnin aikana. Tehtiin muutama juttu mun toisesta selkätreeniohjelmasta, sen lisäksi paljon muutakin.
Parin viime kuukauden aikana on tuntuma lihaksiin mielestäni parantunut tosi paljon. Ja sehän on huippuhyvä juttu. (En viitsisi taas kehua kenen ansiota se on, jos vaikka lukee tätä ja ylpistyy liiaksi) :) Tyytyväinen olen treeniohjelmistooni, varsinkin nyt kun ne on jo paremmin oppinut. Olkapäitäkin kun saa jumpata kahdesti viikossa niin peukut sille, mä niin tykkään.


Tänä aamuna oli taas oikein #laatuaikaa kun pääsin ystäväni Lauran kanssa treenailemaan, olkapäitä ja rintalihoja. Erilaisia viparisettejä tehtiin sekä pystypunnerreltiin smithissä ja taljassa.


Rintatreeninä superina vinopenkkipunnerrusta käsipainoilla ja tälläistä


Never done before, mutta olikin hyvä liike. Kiitos Laura treeniseurasta, aina saa uutta puhtia ja hyvää mieltä noista reissuista.

Ei toteutunut minun toive. Ei tullut lunta jouluksi. Ehkä täytyy tiirailla vanhoja talvisia kuvia. Mitäpä arvelette, että meinaan tehdä lähipäivinä perheen kanssa olemisen lisäksi? Kyllähän ne pyhätkin kuulkaa treenataan (ja syödään...)
Ihanaa ja rauhallista joulua sulle!


perjantai 11. joulukuuta 2015

PhFormula, osa 2


Ensimmäisen PhFormula- käsittelyn jälkeen: Hoidon jälkeisellä viikolla tuntui, että ihoa alkoi kuivattelemaan enemmän, kosteuttavaa voidetta siis lisää. Voi tietysti olla, että sääkin teki iholle lisää kuivumisen tunnetta. Jokatapauksessa, iho vaati muutaman päivän ajan extrakosteutta. Jotenkin omaan silmään näytti myös siltä, että ne keljut mustapäätkin olisivat pompanneet enemmän koholle. Ja niin se oikeasti olikin, parin päivän ajan ne olivat enemmän näkyvissä. Sen jälkeen näytti, että olisivat painuneet enemmän piiloon. Jänniä ilmiöitä. Maiju kyllä kertoikin, että on hyvin mahdollista, että hoidon jälkeen iho voi alkaa työntää epäpuhtauksia ulos.

Tokihan haluan teille kertoa kosmetologista joka ihoni kimpussa häärii. Täytyihän minun sitä varten esittää muutama erityisesti itseäni kiinnostava kysymys. Maijullahan tulee ensi vuonna 14 vuotta täyteen kosmetologin työssä, joten voin olla aivan varma, että ammattitaitoinen ja myös asianmukaisen koulutuksen käynyt ihminen kaikenlaisia aineita kasvoilleni laittelee.
PhFormula-hoitoon Maiju oli törmännyt elokuussa, oli nähnyt kuvia hoitojen tuloksista. Innostunut samantien ja lähtenyt hakemaan itselleen lisäkoulutusta. Kasvohoitojahan on useita erilaisia ja myös happohoitoja, mutta PhFormulassa konsepti aivan erilainen kuin muissa happokäsittelyissä. Maiju kertoi perinteisien happohoitojen kuorivan ihoa aikatavalla, mutta tässä hoidossa vaikutus menee pintaa syvemmälle, siksi hoito onkin tehokasta. Hoidossa käytettävät aineet imeytyvät ihoon, vaikuttavat solutasolla ja uusivat tehokkaasti ihoa. Kuten itsellänikin, parin päivän kuluttua hoidosta alkaa iho "elää", rupeaa esimerkiksi hilseilemään. Itselläni ei iho ole ainakaan vielä hilseillyt, mutta aiemmin kertomaa kuivumisen tunnetta on ollut. Maiju myös kertoi, että PhFormula tehoaa erittäin hyvin ruusufinniin, pahaan acneen, couperosaan, juonteisiin ja maksaläiskiin. Hoitoa on ollut Suomessa saatavilla vuoden ajan.



Maanantaiaamuna pääsin toiseen PhFormula-käsittelyyn. Maiju kertoikin heti, että nyt tehdäänkin jotain erilaista viime kertaan verrattuna. Odottavin mielin kellahdin taas peitteen alle, turvallisin mielin, tiesinhän olevani osaavissa käsissä. Ensimmäisenä tietenkin puhdistettiin kasvot e.x.f.o cleansella. Puhdistuksen jälkeen oli herkkyystesti vuorossa. Maiju kertoi, että se tehdään jokaisella hoitokerralla. Tällä kertaa tuntemukset herkkyystestiaineen ollessa iholla olivat lievemmät kuin ensimmäisellä kerralla. Herkkyystestin avulla siis nähdään kuinka kestävä iho on, jotta voidaan valita sopiva hoito. Herkkystestiaine pyyhittiin pois iholta ja alettiin tekemään pintoja.
Se mikä oli erilaista ensimmäiseen kertaan verrattuna oli se, että iholle laitettiin nyt A.G.E- pinnoitus (juonteet, ikääntyvä iho, myös couperosaiholle) Itsellänikin on juonteiden alkuja kasvoilla ja minun puolestani joutaisivat vaikka pois. M.E.L.A ja V.I.T.A.C levitetään iholle siveltimellä. Tämä A.G.E onkin liuos, joka levitetään iholle isolla pumpulipuikolla.


Sitten kuullostellaan tuntemuksia. Heti kerroinkin Maijulle, että vaikutus/tunne oli voimakkaampi kuin ensimmäisellä hoitokerralla, jolloin käytettiin eri tuotteita. Erityisesti otsan alueella tuntui erilainen tunne tällä kertaa, hiukan "poltteleva" tuntemus (asteikolla 1-10 kuvailin voimakkuuden iholla olevan 4-luokkaa). Aine oli kasvoilla tietyn aikaa ja tuo em.tuntemus haaleni. Sitten tehtiin toinen pinta eli A.G.E-liuosta levitettiin kasvoille toistamiseen. Tällä kertaa tuntemukset olivat lievemmät ja taas Maiju totesi minulla olevan todella vahva iho.


Taas sai liuos olla iholla maksimiajan, jonka jälkeen levitettiin vielä yksi pinta.


Sitten olikin kolme pintaa tehty ja oli A.G.E- peel off mask:n vuoro. Naamion tehtävänä oli hoidon jälkeen rauhoittaa ja kosteutta ihoa. Ja niin ihanan viilentävältä se iholla tuntuikin.


Koko kasvot silmiä lukuunottamatta saivat siis soman sinisen värin, hetkeni smurffina siis..


Naamio oli kasvoilla 15min ajan ja rupesi pikkuhiljaa kovettumaan ja tuntui paksulta kasvoilla. Mietin siinä köllötellessä, että mitenköhän kasvot puhdistetaan kaikesta siitä naamiosta. Se olikin helppo homma kun leuan alta alkaen naamio vain rullattiin pois kasvoilta. Naamion jälkeen iholle levitettiin tietenkin vielä kosteuttava P.O.S.T recovery- voide, sekä aurinkovoide (spf 30) Maiju kyseli viimeisiä tuntemuksia ja kerroin ihon olevan ihanan pehmeän tuntuinen.


Toki jälkeen-kuva oli otettava. Kuten näkyy, pientä punoitusta on iholla. Sekin vähä oli kadonnut melkein kokonaan kotiin päästyäni. Kotihoito-ohjeiksi sain, että käytän samoja tuotteita kuin ensimmäisen hoitokerran jälkeen. Uskollisesti olen aamuin illoin tuotteita käyttänyt, helppo juttu siis. Näin siis jatketaan ja Maijun kanssa treffataan vielä kerran ennen joulua. Pysykää kuulolla siis!

keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Treenejä ja elämää

Kun käytin sunnuntaina illalla, lähes kaatosateessa koiria ulkona niin tuumailin, että nyt kyllä jo riittäisi. Mikä joulukuu tämä on? Alkaa toden teolla jurppia tämä sade, harmaus. Ihan samat fiilikset kuin parina aiempana syksynä. Tuntuu loputtomalta. Ei sinänsä masenna tms., mutta kyllä tämä alkaa jo tympiä. Toivon siis lunta, vähänkin riittää, edes jouluksi. Ja ihan pikkuisen pakkasta. Kiitos. Pitänee kirjoittaa toive joulupukille?


Kevätauringossa <3 Maanantaiaamuna kuitenkin hurrasin sitä ettei vettä satanut.. Säästä huolimatta, viimeksi kertomani The Feeling on ollut edelleen läsnä. Arki alkaa taas asettua jotenkin kohdilleen. Hyvä niin vaikka arki onkin nyt vähän erilaista. Treenit on kulkeneet hyvin ja oikein hyvin viime aikoina. Toki olen iloinen ja tyytyväinen siitä. On jumpattu hanuria, esimerkiksi blie-kyykkäilty


Ja lämmitelty selekää treeniä varten, tehty koutsin määräämiä "keppiliikkeitä" siis


Ja sitten treenattu


Löytyypä tuosta muuten videokin vaikka facesivultani..

On oltu töissä, kerrankin niin hieno letti hiuksissa (kiitos mestariletittäjä-Tiina)


On vietetty laatuaikaa omien tyttöjen kanssa shoppailureissulla ja perheaikaa vähän muutenkin


Treenejä tuli viisi kappaletta viime viikolle, ihan jees siis. Joten on treenattu muutakin kuin selkää ja pakaraa. Lauantaina olikin hassu fiilis salilla kun sali olikin tyhjää täynnä, ensimmäiset puoli tuntia. Tytärpuolen kanssa sitten vaaputtiin kuminauhat nilkoissa ympäri salia.

Onhan toki sitten otettu kaikkien kiusaksi pari selhviee


Tiedetään, ei oo habaa..vielä


Mut jospa olis edes vähän selkää..

Ja siitä innostuneena, pakkohan se oli taas rakennella yksikin kuvavertailukollaasi vai mikä lie


No, hitto. On jotain tapahtunut, wuhuu. Ja hetkinen tyytyväisyyttä. Välillä se oma muutos onkin hyvä motivaattori kun tajuaa, että jotain on saanut aikaiseksi. Olishan se liian helppoa jos niitä lihaksia/suuria muutoksia saisi nopeasti aikaan, vai mitä?

Mulla olikin sitten eilen mun koutsin kanssa jalkatreenit, niistä kerron ehkä sitten seuraavalla kerralla. Mutta hei, mä olen elossa vielä!




sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Blogivieraana Miia Hämäläinen



Millainen mimmi on Miia?

Sitä nyt ei selitä ees vuosien terapiaistunnoilla... enkä jaksa niissä rampata. FB-tilistä sais jotain kuvaa, jos olis inside puolella... mä oon kyl pitkään ajatellut olevani sisäänpäin kääntynyt nudisti. Mutta ei. Olenkin aika ulospäin riehuva nakuilija :D
Käykää blogissa. Se o jo jokseenkin kokemus... lafemmefitale.blogspot.fi
(Kisajuttuja on vuoden 2013 kesällä. Seuraavat kisajutut alkaa ens vuoden puolella. Oh yeah, can't wait!)

Olet treenannut jo monia vuosia, mistä treenikipinä sai alkunsa?


Oli kivasti pitkä tukka sillä yhellä Eiran salilla työskentelevällä nyrkkeilynopettajalla ja se jäbähän auttoi alkuun melkoisella voimalla. Siitä sit normisti vuosi 97' loppuun ja seuraavana vuonna vähän pyssy-yhtiön hommia jo aloittelin ;)
Ei se oikeestaan ollut mikään kipinä. Luonnollinen jatkumo urheilevan nuoren elämässä. Mutta oli pakko treenata niinkuin miehet, kerta halus "miesten töihin".

Olet kilpaillut body fitneksessä, kerro siitä lisää?

Enkä kerro... no ehkä valaisen jotenkin hämärästi. Bodyfitness ku on kuitenkin niin tuttua kaikille, jotka hengailee korkkareissa ja jumppailee sterkat korvilla... se oli hankala setti. Oli naaraselimissä "vikaa" ja sit ku tahkoi lopulta puoliväkisin kauden loppuun, ni poikahan sietä tuli. Aivan mahtava tyyppi kyl. Kannatti :D


Miten huollat kehoasi?

Bissee ja pitsaa se joskus ennen oli. Nyttemmin o rullailua, kuivaharjausta, saunajoogaa, mentaalivalmennusta (itsensä tsemppausta tai jotain mikä muistuttaa metodinäyttelemistä tai sitä sekopäistä monologijuttua, mistä ei puutu kuin kolkyt kissaa ja kukkahattu), on siel lasi vinkkua ja joskus pitsaakin. Pakko rentoutua sohvalla välillä ja kun kukaan ei näe ni syön siellä munakkaan ja tuleehan sitä nukuttua välillä 3h päiväunia. Mutta se on pakko, ku ei muista herätä... sit o vitskuja ja kaikki kalojen öljyt ja kanojen lihat ja luomukurkut ja choco kahvit ja ilmalämpöpumppu kuumalle ja saunaan ja StarWars pyörimään ja hierontaa ja villurit jalkaan ja poikasen kanssa duploilua ja litra vettä naamaan ja mitäpä sitä ei tekisi... joka päivä o jotain herkkua ja joka päivä o jotain spartalaista venyttelytuskaa ja liukas matto eteisessä. Niin ja tukkalakka. Miten mä en o tajunnu vuosia sitten, että tukkalakka korjaa vaikka mitä!!! JA semmosta voi käyttää "pippurisuihkeena" ku o liian innokkaita jalkapallofaneja Helsingissä kujalla vastassa ;)
Viimeks huolsin kehoani halaamalla ihmistä. Toimii! (ja oli mulla lupa halata)

Onko sinulla joku idoli/esikuva, jos on niin kuka ja miksi?


Laitan tähän VAIN yhden. Sori kaikki muut, mutta lista on niin levottoman pitkä. Mä tunnen MONTA upeaa ihmistä -eläviä ja kuolleita.
I admire: Rob Bailey


https://www.youtube.com/channel/UC5VApMW9VIdoWiLqgaHJC

Mä oon blogissani pohtinut tätä äijää jonkin verran ja tapaillut sitä unimaailmassani. Upea olento. Ensin en ymmärtänyt tyyppiä (loud and mysterious), nyttemmin rakastan sitä. Blogissa voi hakea "Rob" hakukentällä ja lukea, miksi se on mun idoli. Se vaan on. (Haku tuo kyl harmittavasti vain pari juttua, testasin) Toivottavasti tapaan sen vielä tosielämässä ja voin tehdä töitä sen kanssa johonkin isoon proggikseen liittyen <3
Tärkeintä elämässä?

Olla onnellinen.


Mitä terveisiä tai vinkkejä lähettäisit lukijoille?

Get off your fxcking fat, flappy ass and do something. Get off your ass and do anything! Stop bitching about not having a life and kicking the wall... Go out and live your dreams. LIVE and love your life. Stop your whimpering and quit living in a fxcking box!
Yeah, your kids will always be too small. Yes, it's always the wrong time and place... Could've, would've, should've.... Fxck that shit. And fxck all your sorry ass excuses.
Go out and LIVE.
(No one is going to do it for you.)

Blogivieraana Tiina Jaakkola

Blogivieraanani ihana ystäväni, työkaverini Tiina <3 Kerro itsestäsi?

Moikka moi! Kiitos Satu kutsusta kirjoitella tänne blogiisi.

Täällä rustailee Tiina, 25-vuotias personal trainer ja meikkitaiteilija-stylisti-maskeeraaja Kouvolasta. Asutamme mieheni ja koiran kanssa persoonallista rivitaloasuntoa. Työskentelen siis päätoimisesti personal trainerina oman yritykseni (www.tiinajaakkola.fi) kautta Kymenlaakson ja Päijät-Hämeen alueella, mutta olen pyrkinyt keskittämään toimintaani Kouvolaan ja tarkemmin Kouvolan EasyFitille. Maskeeraajan hommia teen freelancerina laajalla alueella ja sen työn kautta on päässyt näkemään ja kokemaan monia hienoja ja erikoisiakin paikkoja sekä tutustumaan upeisiin ihmisiin!
Satuun tutustuin syksyllä aloittaessani toimintaani EasyFitillä ja nopeasti tuntuikin kuin olisimme tunteneet aina.


Harrastat liikuntaa monipuolisesti, mitä kaikkea teet, oletko aina ollut liikunnallinen?

Liikuntaa olen harrastanut monissa eri muodoissa ja niin kauan kuin muistan. Jo nuorena päälajikseni nousi kuitenkin ratsastus, joka on ollut hyvin tiiviisti iso osa elämääni. Viime keväänä myin hevoseni pois ajanpuutteen vuoksi ja sen jälkeen harrastaminen lajin parissa onkin ollut vähemmällä.


Vuosien varrella on tullut koluttua läpi monia eri lajeja aina suunnistuksesta kilpatanssiin, mutta tämän hetken päälajikseni on noussut tankotanssi. Sen ohella teen kehonpainoharjoittelua sekä saliharjoittelua, kestävyysharjoitteita, paljon liikkuvuusharjoitteita sekä venyttelyä.


Miten innostuit tankotanssista?


Olin miettinyt jo useamman vuoden haluavani kokeilla lajia, mutta pyhitin suurimman osan vapaa-ajastani hevosille, joten ajatukseksi se sitten jäi. Viime syksynä pohdiskelin haluavani jotain salitreenin ohelle ja houkuttelinkin ystäväni kokeilemaan tankotanssia kanssani.. Siitä se sitten lähti, olin aivan myyty ensimmäisestä tunnista lähtien. Tankotanssissa kiehtoo lajin vaativuus, se miten saat yhdistettyä voiman ja haastavat tekniikat sulaviin liikkeisiin. Tankotanssi näyttää parhaimmillaan erittäin kevyeltä ja helpolta ja sitä lähdin itsekin tavoittelemaan. Lajissa hienoa on myös se, että voit edetä kaikessa rauhassa omaan tahtiin liikkeissä eteenpäin sitä mukaan kun itsestä hyvältä tuntuu. Tankotanssia voi siis lähteä kokeilemaan lähes minkä ikäinen ja kuntoinen tahansa! Ja se on vielä ihan älyttömän hauskaakin, mikäs sen parempaa!

Mitä vinkkejä antaisit sellaiselle, joka suunnittelee liikuntaharrastuksen aloittamista tai vaikkapa elämäntaparemonttia?

Yksi tärkeimmistä asioista elämäntaparemonttia tehdessä tai uutta harrastusta aloittaessa on etsiä itseä kiinnostava ja motivoiva laji. Kaikkien ei tarvitse huhkia salilla tai höylätä lenkkipolkuja, vaikken todellakaan sano, että niissä mitään huonoa olisi. Tärkeää on vain löytää se itselle sopiva juttu, joka houkuttelee lähtemään liikkeelle myös niinä huonompina päivinä ja joka antaa piristysruisketta sinne arkeen.

Toinen tärkeä asia, minkä nostan tähän esille, on armollisuus itseään kohtaan. Kaikilla on välillä huonoja päiviä, sattuu repsahduksia ja elämä koettelee. Se mikä siinä kohtaa merkitsee, on se miten jatkat siitä eteenpäin. Älä jää rypemään vastoinkäymiseen vaan nouse ylös, totea mikä meni pieleen ja miksi, mieti miten sen voisi mahdollisesti välttää tulevaisuudessa ja lähde reippaasti kohti uusia haasteita. Kaikkia meitä koetellaan välillä, toisia enemmän, toisia vähemmän, mutta älkää lannistuko siitä. Jokainen päivä on uusi mahdollisuus ylittää itsensä. Käsittele vastoinkäyminen, ota opiksi ja nosta pää pystyyn!

Mikä on parasta pt:n työssä, mikä haastavinta?

Ehdottomasti parasta on nähdä asiakkaiden onnistumisia! Oli ne sitten pieniä tai suuria, joku oppii liikkeen tekniikan, joka on ollut hänelle haastava tai saavuttaa tavoitteen joka on asetettu. Nähdä se ilo ja kipinä asiakkaiden silmissä, päästä konkreettisesti auttamaan ihmisiä.

Haastavinta on esimerkiksi se, ettei ikinä voi olla täysin varma, miten kenenkin kroppa / elimistö reagoi tiettyihin ärsykkeisiin. Se on toisaalta myös yksi työn parhaista puolista, koska kaikki asiakkaat ovat erilaisia, yksilöitä, joten työhön ei pääse kyllästymään.


Miten rentoudut?

Rentoudun venyttelemällä, kävelylenkeillä luonnossa koiran kanssa, miehen ja ystävien seurassa, hevosen selässä, näin pimeään aikaan kynttilöiden valossa viltin alla tee kuppi kädessä…



Tärkeintä elämässä?


Tärkeintä elämässä on läheisten sekä oman itsensä terveys ja onnellisuus. Itse olen siitä onnellisessa asemassa, että saan ja pystyn tekemään työkseni sitä mikä on lähimpänä sydäntä sekä ympärilläni on mahtava joukko ystäviä. Vierelläni on hieno mies, joka jaksaa aina kannustaa sekä tarpeen tullen kyseenalaistaa ideoitani ja unelmiani. Ja mulla on ihania asiakkaita!


Mitä terveisiä lähettäisit lukijoille?


Lähtekää ulos ihmettelemään ympäristöä, tutkiskelkaa ja havainnoikaa. Ilostuttakaa päivittäin läheisiänne pienillä asioilla. Meillä on pitkä pimeä ajanjakso täällä Suomessa, joten pitäkää huolta omasta sekä läheisten jaksamisesta. Syökää, levätkää, liikkukaa ja rakastakaa!

Ps. Muutamia asiakkaita mahtuu vielä valmennettaviksi! Voit ottaa yhteyttä suoraan tiina@tiinajaakkola.fi tai tiina.jaakkola@easyfit.fi.





Tiina Jaakkola
Personal trainer, hyvinvointivalmentaja, meikkitaiteilija-stylisti

tiina@tiinajaakkola.fi
p. 044 061 3759

www.tiinajaakkola.fi

perjantai 27. marraskuuta 2015

Still alive


Tiedättekö sen hyvän fiiliksen joka on treenin (tai vaikka ulkoilun tms.) jälkeen? I know. Se on The feeling. Se fiilis on ollut erityisen tärkeä tällä viikolla. Se on yksi syy miksi teen sitä mitä rakastan, eli heilutan niitä puntteja.


Tämä pimeys rasittaa, olin paljon pirtsakampi kun oli muutama aurinkoinen päivä ja jopa hitusen sitä luntakin <3 Tällä hetkellä on haastava aika elämässä menossa, senkin vuoksi parina aiempana viikkona on treenit olleet melkein nollassa. En ole blogejakaan aktivoitunut lukemaan, muutenkin somen käyttö/lukeminen on ollut huomattavasti vähempänä ja hyvä niin. Tällä viikolla olen onneksi päässyt treeneihin kiinni. Todennut joka kerta miten suuri psyykkinen hyöty myös sillä on. Arkirutiinit, joihin myös liikunta kuuluu. Syömiset ei ole olleet ihan mallillaan, mutta enpä ota stressiä, nekin asettuu kohdilleen ajallaan. Olen yrittänyt opetella sitä, etten vaadi itseltäni liikaa. Paitsi silloin jos on elämän kaikki palaset kohdillaan ja on edellytykset treenata kovaa, silloin täytyykin vaatia itseltään enemmän kehittyäkseen. Mutta. Ei nyt. Ei vielä tänään.

The Feeling.

Jotta ei nyt synkistelyä vain niin onhan sitä muutakin. Ja kehityksestä puheenollen. Pääsin sunnuntaina katsomaan vanhemman tyttäreni cheerleading-talvinäytöstä. On niin suuri ilo huomata kun lapsi on löytänyt sen oman jutun ja kehittyy kokoajan harrastuksessaankin. Se ilo minkä tytär siitä saa lämmittää mutsinkin mieltä. Niinkuin lapsen ilo yleensäkkin. Jatkossa neiti siirtyykin "sennu-ryhmään" ja treenejä onkin useammin.
Työrintamalla oli tällä viikolla pari erilaista aamupäivää kun meillä oli tyhy-ryhmiä tutustumassa saliin, jumppiin ja tietenkin myös Fustraan. Sai taas todeta, että niska,hartia, selkävaivat (ja niistä aiheutuvat lisävaivat, päänsäryt jne.) on niin yleisiä, että mars fustraamaan. Lähes kaikki tutustujat saivat todeta, miten helpolta näyttävät liikkeet eivät niin helppoja olleetkaan ja saivat vähän käsitystä siitä mitä fustra oikein on.

Nyt kun treeneihin taas on tällä viikolla päässyt paremmin käsiksi niin tuntuu, että tuntuma lihaksissa löytyy paremmin. Hyvä hyvä. Eilen kävin pakaraisia ja vatsoja treenailemassa ennen työhommeleita.


Ja edelleenkin, tuo kuminauhailu on kyllä niin karmeata puuhaa (silleen positiivisessa mielessä kuitenkin) että aina etukäteen jo hirvittää. Mutta kun treenit oli tehty makoilin hetken tyytyväisenä jumppamatolla. Mietin ja fiilistelin. Tänään oli vuorossa selkä- ja habarääkkiä.


Alkulämmittelyksi tietyt kepittelyt ja kuminauhoittelut niin johan löytyi hyvä tatsi selkälihoihin. En pystynyt etenemään suunnittelemassani järjestyksessä ja taisin taas herättää ihmetystä kun tein selkätreeniä rintaprässissä. Sain kuitenkin kaikki ne liikkeet tehtyä jotka pitikin. Onneksi nykyään on jo aika monta eri liikettä tiedossa niin voi käyttää jotain korvaavaa, eikä sormi mene suuhun jos nyt ei satu johonkin tiettyyn laitteeseen pääsemään. Koska jäi vielä aikaa ennen kuin työvuoro alkoi olin reipas ja harrastin vähän kehonhuoltoa. Tulikin tarpeeseen.


Tälläistä tarinaa tällä kertaa, näihin tunnelmiin, hyvää viikonloppua sulle !!!