Huh huijakkaa

Ensin juokset iltavuorossa seitsämän tunnin ajan paikasta toiseen (välillä käyt hotkimassa evääsi) ja aamulla jatkat ja juokset kahdeksan tuntia. Sitähän se usein on, ainakin hoitoalan vuorotyöläisellä. Välillä miettii, että miten rahkeet riittää siihen että oikeasti on oltava muutakin kuin työ. Ja todella onkin, mutta työ vie välillä mehut aivan täysin. Kuten lauantai-iltana kun olin puolikuollut koko illan. Joten päätinkin pitää välipäivän salista. Onneksi ystäväni pikkupoikansa kanssa kävi piristämässä iltaa. Joskus sekunnin ajan miettii, että jospa makaisikin viikon (siis vapaa-ajat töitten jälkeen) Mutta samassa tajuaa, että bad idea. Nyt voi joku sitten sanoa, että iteppä onkin ammattinsa valinnut/ tekisi jotain muuta. Viime vuosina olen miettinytkin, että haluaisin tehdä muuta vaikka luulin nuorempana olevani hoitaja forever. Ja kyllä mulla on haaveita senkin suhteen, mitä haluaisin tehdä.

Perjantaina pääsin piiiitkästä aikaa treenaamaan kaiman kanssa, jonka kanssa onkin aina hyvät jumpat ja mukavaa vaikka hampaat irvessä treenataankin. Olkapäitä ja ojentajia rääkättiin.
Ensin tangolla pystypunnertelua, itse en tuohon mitään lisäpainoja tarvitse, pitkiä sarjoja kun tekee niin kiitos riittää pelkkä tanko toistaiseksi.

Sitten vipareita eteen ja sivulle

Ei painot päätä huimaa, noita kun supereina vimputtelee niin huh, lopulta oli pakko nöyrtyä ja vaihtaa vielä pienemmät painot. Tosin alkoi jo tuntua, että olisi riittänyt pelkkien käsienkin heiluttelu viimeisessä supersarjassa. Mutta se polte olkapäissä, ihan mieletön.

Sitten supereita ojentajille

Noita ja vähän muutakin.

" Team Satu "

Eilen kerjäsin Kepan apumieheksi mukaan salille, nostelemaan prässiin niitä painokiekkoja kun en itte viiti niitä nostella.. No, ei vaiskaan kun tsemppariksi takareisitreeniin. No joo, olihan siitä apua, pakotti tekemään prässiä isommalla painolla kuin ennen, huh. Tuntuu kyllä tänään, että treenattu on. Ohjelmassa oli siis mm. reiden koukistus + prässiä superina ja meni mielestäni hiton hyvin. Naama oli kuulemma sen näköinen, että oli tekemisen meininkiä. Ja onhan sitä, erityisestikkin silloin kun on "käskyttäjä" vieressä. Vaikka enhän mä mitään käskyjä tms. kuule, kun musiikit pauhaa korvilla (piti vielä jälkikäteen tiedustella, että enhän mitään pahoja ääniä päästellyt..)

Siinä se, tyytyväinen jumppari huojuttuaan pukkariin jalkarääkin jälkeen...

Tälle päivälle olin vähän ajatellut, että menisin intervallaamaan juoksumatolle salille. Noup. Persus ja kintut kipeät eilisestä, totesin, että eipä oikein mahtaisi moinen suunnitelma onnistua. Kävin sitten tunnin kävelylenkin, naamataulu meinasi jäätyä. Tällä kertaa en lenkkeillyt pururadalla tai metsässä vaan "kylillä", vaihtelu virkistää. Viime aikoina jotkin haaveet on olleet mielessä entistä enemmän, ehkä kerron niistä joskus..
Mistä sinä haaveilet?

-Satu-