sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Rakas päiväkirja

Olen etsinyt reippautta itsestäni viime aikoina. Viime viikko piti himmailla salitreenejä uuden tatuoinnin takia. Tällä viikolla niskat olleet varsinkin alkuviikon totaalisen jumissa ja hankaloittaneet joitain treeniliikkeitä, Argh. Oikeastaan edellisistä nyrkkeilytreeneistä asti on niistä vaivaa ollut. En ole sitten tällä viikolla edes nyrkkeilytreeneissä käynytkään. Niin ja se innostuneisuus..ollut hitusen hukassa? Olen ajoittain miettinyt, että lyön kaiken läskiksi ja rupean vetämään kilon herkkuja päivässä ja syljeskelen kattoon. Ehkä en kuitenkaan tee niin.. Joo, onhan tässä saatu torstaina seitsemän työvuoron putki loppuun, kai se energiaa sekin vie. Salilla olen käynyt kyllä, mutta se on ollut vain "tekemistä" ilman kipinää. Noh, ymmärrän kyllä, että joskus joutuu hakemaan uutta vauhtia ja funtsimaan asioita. Keskiviikkona se kipinä salilla alkoi löytyä, thank god.


No, niskoista puheenollen. I know. Lihashuolto on ollut aika retuperällä. Mutta huomaan senkin, että kun elämässä on enempi stressiä tms. jumitan niskani. Varovaisesti olen yrittänyt venytellä.

Tämän loppuviikon sain siis olla vapaalla. Perjantaina heitettiin päivän reissu Helsinkiin miehen ja teinien kanssa. Oli tosi mukava päivä kaikkinensa. Mies tosin ei ollut kovin innoissaan kaupoissa kiertelystä, yllätys yllätys. Mutta jaksoi mukana kuitenkin kun välillä tankattiin evästä.


Eilen sain treenifiiliksestä taas oikeasti kiinni kun pääsin kaiman kanssa selkätreenille aamulla. Tehtiin samat liikkeet joten ylätaljaankin sain painoa lisätä kun kaima auttoi viimeiset toistot. Ylätaljaa tehtiin ensin


Sitten t-kulmasoutua ja taljassa kahta eri liikettä.


Toinen liike taljassa oli yhdellä kädellä alasveto, joka olikin tosi toimiva liike, aiemmin en ollut tehnyt. Kolmisarja olkapäille viimeisteli treenit. Vipareita sivuille, eteen ja taakse. Kiitos rakkaalle ystävälle treeniseurasta ja kuvista <3 Treenin jälkeen oli selvästikkin tosi hyvä fiilis ja sen jatkuessa käväsin tekemässä illalla vielä toiset treenit vapaapäivän kunniaksi. Hyvin riitti virtaa ja voimia kun takana oli kaksi lepopäivää treeneistä. Omaa takareisi/pakaraohjelmaani vähän sovelsin ja kokeilin suorinjaloin maastavedon/reisikoukistus-supersarjojen jälkeen kaiman neuvomia liikkeitä jotka toimikin pirun hyvin.




Tuota on tullut tehtyä kyllä joskus aiemminkin, mutta yleensä vähän eri asennossa ja tavallisessa ylöspäin työnnettävässä prässissä.

Sitten reisien loitonnuksia ja penkillä kikkailua



Pumppaavaa liikettä. Poltteli kyllä kiitettävästi persusta tuo.. Tuli nyt poikkeuksellisesti treenattua kaksi isoa lihasryhmää samana päivänä, mutta senyt olikin poikkeus. Tänään kävin sitten jumppaamassa etureisiä.

Tulevaisuutta pitäisi ruveta pikkuhiljaa miettimään, treenaamiseenkin liittyen. Se on selvää, että haluan henkilökohtaisempaa valmennusta ehdottomasti, onpa pyrkimys joskus kisaamaan tai ei. Hyviä ehdotuksiakin otetaan vastaan?


Parina viikkona nyt jääkin salitreenit vähiin, vain viikonlopuille, koska huomenna lähden kohti uusia haasteita, jännittää ihan pirusti, wish me luck !

-Satu-

5 kommenttia:

  1. Onnenpotkuja niihin uusiin juttuihin, mitä ne ikinä lieneekään <3

    VastaaPoista
  2. OOt sä mahoton kun teet kahdet treenit samana päivänä. Meikä selviytyy vain yksistä ja lisäks mahdollisesti aerobisesta samana päivänä mutta että kaks salitreeniä samana päivänä? Ei enää tässä iässä. :D

    Millaisia ehdotuksia haluat, mistä päin muuailmaa? Jos Helsinkiin jaksat tulla niin kerro ja tiedän ketä suositella. ;-)

    Ja onnea täältäkin sun persuksiin, niin että pakarassa ryskää. :D :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos Aikku <3 Ja niin kerroppa vaan ehdotuksia:-)

      Poista
    2. Laitan sulle fb:ssa postia. :-)

      Poista