torstai 9. huhtikuuta 2015

After flunssa

Nyt reilun kahden vuoden aikana kun on tottunut treenaamaan tai yleensäkkin liikkumaan päivittäin on kotona makaaminen aika jäätävän tylsää. Tulee hiukan levoton olo ja alkaa nuppia kiristellä, siis ainakin mulle käy niin. Kipeänä kun makaa niin tekee suuria suunnitelmia siihen hetkeen kun on taas parempi olo. No, aikansa kutakin, sitä flunssaakin. Mutta minä satun olemaan sellainen, että jos menee päiviä maatessa, tekemättä mitään, on jotenkin vaikeaa taas päästä "vauhtiin". Kohtalotovereita?


No, nyt on flunssa takanapäin ja hyvä niin, ei jäänyt ikävä. Tiistaina pääsin takaisin työn ääreen ja vedin sitten myös elämäni ensimmäisen ryhmäliikuntatunnin. Nimittäin Ladyjen kiertoharjoittelun kuntosalilla. Vähän jänskätti, mutta hyvin kuulemma meni, ainakin osallistujien palautteen mukaan. Aivan ihana ryhmä ja miten täysillä mukana tekemässä. Mutta siis, tykkäsin itsekkin kovasti. Olen tosi iloinen, että olen uskaltanut muuttaa elämääni ja saanut sitä kautta uusia mahdollisuuksia ja hyviä fiiliksiä.

Keskiviikkona takaisin salille. Tauko teki ilmeisesti hyvää (vaikka kipeänä olinkin), sillä jaksoinkin tosi hyvin. Kepa oli toki varmistajana ja treenikaverina, treenattiin yhdessä olkapäitä ja tissilihoja.


Jännän äärellä, mitenköhän tässä käy...


Mitäs meillä olikaan ohjelmassa, pystypunnerrusta, vipareita sivuille ja taakse, pystysoutua. Penkkipunnerrusta tangolla, vinopenkissä punnerrusta käsipainoilla.. Ristikkäistaljaa. Osui ja upposi, kiitos.

Illan olin myös salilla, kylläkin vastaanottotöissä. Sen jälkeen jäi joutoaikaa kun piti ipanaa odotella harkoista niin mitäpä muuta sinä aikana kuin vähän treeniä. Persuuksille. Sellainen kevyt ylimääräinen treeni vaan.. Pakarapotkulaitetta, prässiä yhdellä jalalla "sivuttain", lantionnostoja smithissa. Lopuksi tuli vihdoinkin testattua myös virtuaalihommia, venyttelyä. Täytyy jatkossa kokeilla muitakin. Kaikenlaista kun löytyy pilateksesta kahvakuulailuun. Pitänee spinninkin testata joskus.


Hiukan hämärä tyyppi hämärässä... Tämä hämärä tyyppi rupeaa nyt evästämään ja kerkiää vielä käydä tekemässä treenin ennen töiden alkua. See you!


p.s Tulevana lauantaina 11.4 on Easyfitilla Kouvolassa avoimet ovet, eli klo. 11-14 voi tulla veloituksetta kokeilemaan kuntosalia ja ryhmäliikuntaa. Jos asut lähistöllä niin tulehan tutustumaan !!!

2 kommenttia:

  1. Kiva, että olet päässyt raudan pariin taas :)
    Mulla se vetelä olo tulee jo heti yhden päivän jälkeen, mutta kyllä se aina ohi menee kun vaan salille pääsee. Tosin Lepopäivinä on yleensä niin kiire, että ei ehdi edes salia ajattelemaankaan, kipeenä eri juttu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kiva kyllä! Onneks se vetelyys menee nopeesti ohi, thank god :-)

      Poista