torstai 30. heinäkuuta 2015

Onnistumisen iloa ja kehonhuoltoa

No niin, jos sitten välillä niitä jumppajuttuja. Parin välipäivän jälkeen tiistaina tissi- ja olkapääjumppaa. Tissijumppaa en (edelleenkään) rakasta, mutta jumpattavahan niitäkin on tietenkii. Mutta se olkapäätreeni <3 Love forever. Ohjelmistossa oli ensimmäisenä penkkipunnerrusta, mutta koska teki mieleni punnertaa niin minäpä kuulkaa punnertelin. No, miksikö no just siksi, että teki mieli kokeilla piiiitkän ajan jälkeen, että miten sitä jaksaisi.

Ja jo vain meni monta settiä tuolla tyylillä ja lopuksi punnertelin polvet maassa. Ja sitten fiilis sen jälkeen? Happyhappyhappy.


Jos ottaa huomioon sen, että reilut kaksi vuotta sitten en tainnut jaksaa polvet maassakaan yhtään ainutta. Liekkö tuosta onnistumisen (kehityksen) ilosta aiheutuvaa ollut myös se, että tuli tehtyä tosi hyvä treeni. Vaikka masu alkoi olla ruokaa jo vailla, en hyytynytkään kesken kaiken. Välillä piti toimia myös avustajana

Huomatkaa väriero. Ja ei, Kepa ei ole käynyt solariumissa:)

Rintalihoille tuli siis tehtyä neljää eli liikettä. Ja sitten ne olkapäät. Ne murheenkryynit jotka saisivat kasvaa joutusammin, kiitos. Pystypunnertelua smithissä/tangolla. Ja sitä kiduttavaa lempparia. Kumpparilla vipareita sivuille ja eteen +


Triplasettinä siis. Ja #polttaapolttaa. Hampaat irvessä menemään ja hoin itselleni, että jaksaa jaksaa. Ja niin edelleen. Ja lopuksi pystysoutua

Huomatkaa, virallinen valvoja selän takana :)

Eilen oli vuorossa (etu)koipitreeniä, ensimmäisenä kyykkyhommia smithissä. Sain puristettua kaikki mahdolliset voimat siihen kun Kepa oli psyykkaamassa taas selän takana (ja lisäämässä painoja..) Joskus sitä pystyy toisen potkimana parempiin suorituksiin kuin mitä ehkä yksin tehdessä. Voimat meni aika kiitettävästi tuohon kyykkimiseen, mutta pitihän sitä muutakin vielä tehdä. Reisiojennusta/prässiä superina ja bulgarialaista kyykkyä. Jalkahommien jälkeen päätin mennäkkin pitkästä aikaa virtuaalivenyttelyyn. Tekipä niin hyvää, rauhoittua hetki.

Hämärä muija hämärässä...

Illalla vielä ennen nukkumaan menoa iskin "piikkimaton" selän alle ja makoilin sen päällä, rupesipa kummasti nukuttamaan, oletko testannut? Tänä aamuna oli sitten yläkroppa vielä treenistä hellänä ja jalat, jestas sentään, tautisen kipeät. No, ei puhetta, että olisi mitään raajaa voinut treenata. Lähdin kuitenkin salille ja eilisestä innostuneena päätin taas virtuaalisoida ja teinkin puolen tunnin keskivartalojumpan sekä kokeilin ensimmäistä(mutta en varmasti viimeistä)kertaa pilatesta, virtuaalisena siis. Niiden päälle vähän rullailua. Salireissun jälkeen tehtiinkin extempore-reissu Lahteen, iltapäivä ja ilta meni siellä pyöriessä. Totesin taas kerran, että aina olen väärin pukeutunut. Vaatetta on liian vähän tai liian paljon. Tällä kertaa...liian vähän, kylmähän se tuli.


Joten lopulta oli kaiveltava pitkähihainen paita päälle. Mutta mukava reissu oli ja taas sai kakaroitten kanssa nauraa käkättää. Laatuaikaa siis.

Muksaa loppuviikkoa, mä toivoisin vähän auringonpaistetta, entäs sinä?

-Satu-

tiistai 28. heinäkuuta 2015

Parasta just nyt

Tiedättekö mikä. Elämä. Kaikkinensa. Perhe. Mahdollisuus rakastaa ja olla rakastettu. Mahdollisuus harrastaa, mahdollisuus kehittyä harrastuksessaan ja omassa itsessään, kaikinpuolin.


Ystävä linkitti minulle tuon kuvan, tuohon haluaisin pyrkiä.

Maanantai-iltana kuuntelin keittiössä meidän kolmen teinineidin käkätystä ja tulin niiiiin hyvälle mielelle. Lasten ilo on minunkin ilo. On mukavaa, että voi joskus heittäytyä mukaan heidän höpötyksiinsä. Eilen teinien kanssa ajellessa radiosta soi Cheekin Jippikayjei-biisi, hoilattiin sitä sitten yhteen ääneen. Meni sitten siitä tulleessa hyvässä mielessä ilta töissä. Sunnuntaina yksi teini pääsi yhteiskuvaan yhden lempibändinsä jäsenen kanssa, oli siitä tietenkin niin onnellinen ja sitä myötä myös minä. Mitä opimme siis tästä, anna ilon tarttua. Ilo se on pienikin ilo, tosin siitä voi saada isommankin ilon itselleen jos niin ajattelee.

Blogijutuista. Olen jollain tavalla kausittainen lukija. Välillä (yleensä) luen vain tuttujen ihmisten blogeja, joskus kun on aikaa innostun lukemaan paljon muitakin. Kuten aiemmin raapustin, harvemmin luen ns. suosittuja blogeja. Monnan blogi on poikkeus. Ihan siksikin, että se on aikuisen naisen blogi. Rehellinen blogi joka kertoo myös asioista ja ajatuksia pintaa syvemmältä. Josta saa oivalluksia, ajattelun ja itsetutkiskelun aiheita. Hyvää mieltä. Esimerkiksi tämä kirjoitus . Niin hyvä. Kuten olen kirjoitellutkin, ei materiaali/raha onnelliseksi tee, eivätkä myös ihmisen ulkoiset ominaisuudet. Loppujen lopuksi onnea löytyy omasta sydämestä ja korvien välistä. Sitä olen yrittänyt toitottaa myös ipanoille. Toivoisin, että näkisivät ne hyvät ja kauniit puolensa. Että ymmärtäisivät olevansa yhtä arvokkaita, tärkeitä kuin muutkin, sellaisena kuin ovat.

Toinenkin teksti joka joskus kolahti ja mietitytti. Itsensä hyväksymistä on joskus harjoiteltava, enemmän tai vähemmän. Minulla se on ollut sitä enemmän. Ja aina voi pyrkiä kehittämään tai muuttamaan niitä huonoja puoliaan. Kaikilla on heikkoutensa, mutta myös vahvuutensa. Elämä on opettanut senkin. Ehkä silläkin työkaverilla, joka sulle tiuskii, onkin joku murhe joka sitä vaivaa, siksi käyttäytyy niin. Ennen ajattelin, että jos joku on mulle töykeä tai välinpitämätön, se on mun vika, etsin syytä itsestäni. Mutta eihän se aina menekkään niin. Kuten itsekkin tietää, joskus omaa pahaa mieltä tulee "purettua" läheiselle ihmiselle. Vuosia sitten työmaailmassa jouduin työn kautta olemaan tekemisissä yhden ihmisen kanssa joka toistamiseen oli todella töykeä minulle. Etsin vikaa itsestäni kunnes rohkaustuin ja kysyin "Anteeksi mutta olenko loukannut sinua jotenkin, kun olet minulle niin töykeä". Meni hiljaiseksi ja sanoi "et". Sen jälkeen hänen käytöksensä minua kohtaan muuttui. Voi olla, että em. käytöksen syy oli siinä, että meillä sama ammatti, mutta minä siinä "asemassa", että hän joutui jatkuvasti kysymään neuvoja ja ohjeita minulta. Ehkä se närästi koska kyseinen nainen myös ollut ilmeisesti myös paljon pitempään hoitajan ammatissa.

Toinen paljon ajatuksia herättävä blogi on Sisäinen voima-kirjan kirjoittaneen Jenny Belitz-Henrikssonin Vastaisku ankeudelle. Suosittelen tutustumaan. Itse omistan tuon Sisäinen voima-kirjan, se on aivan loistava myös. Ajoittain aina luen siitä muutaman sivun, joskus palaan taaksepäin ja luen pari sivua jotka olen jo aiemmin lukenut.

On asioita, joita olen pelännyt/jännittänyt liikaa, mutta olen pystynyt niitä toteuttamaan. Elämä on mahdollisuus. Milloin on liian "vanha" johonkin? Ei kai milloinkaan, noin yleisesti ottaen.


Somessa näin linkin jossa luki "Tule seuraamaan....huikeaa elämää" taisi olla joku fitnessnainen. En avannut linkkiä, mutta taas tuli ajatuksia. Mietin, että millaistahan se huikea elämä sitten on. En tiedä. Mutta huikeeta tai ei, niin sitä kehityksen iloa kuitenkin. Pyörin ja "pullistelin" eilen peilin edessä (kyllä minä teen joskus niin, teetkö sinä?) ja totesin tyytyväisenä, että kyllä on pikkusen tainnu lihaa tarttua, ainakin yläkroppaan. Erityisesti olkapäät on ne joihin olen sitä lihaa toivonut kasvavan ja vasta nyt on alkanut tuntua, että se alkaa tarttua. Jotenkin (olkapää)treeni menee paremmin perille. Mutta kerronpa niistä eilisistäkin treenijutuista ensi kerralla:)

Kuulkaa kamuset siellä, nyt tarviis vinkkejä. Eli loppuviikosta olisi mahdollisuus lähteä muutaman päivän "retkelle" perheen ja noiden parin koirulin kanssa, nyt saa siis heittää vinkkejä tänne minne voisi matkata, kauniisiin maisemiin (Lappiin asti ei lähdetä)?

maanantai 27. heinäkuuta 2015

Ensitreffeillä

"Hyvä ilma, hyvä mieli

Mun ei tartte tehä mitään

Ei mun fiilistä pilata voi mikään

Ei voi mikään "

Onko teillä muilla koskaan n.s"korvamatoja"? Mulla on.. Välillä se on just esimerkiksi KaijaKoota tai nyt lauantaiaamuna tuo ylläoleva biisi. Hyvä kertsi, muihin sanoihin en ole perehtynyt. Johtuneeko tämä tarttunut korvamatonen siitä, että tytär on kuunnellut paljon tuotakin viime aikoina.. Mulla kun muutenkin jää sävel ja biisien sanojakin helposti päähän. Riittää kun kerran kuulee jonkun rallatuksen. Mutta niin aurinko paistoi ja hyvä fiilis niin ei ihmekkään kun tuo kertsi soi päässä. Oli hyvä päivä lähteä ulkoiluttamaan uusia pöksyjä (salille)


Pakko myöntää, että on sosiaalisessa mediassa ylipäätään paljon huonoa, mutta on kuulkaas hyvääkin. Jotain kautta ajauduin seuraamaan Minnan blogia ja sitäkautta hänen instagram-tiliään (vai toisin päin, no kuitenkin). Viime viikolla sitten Minna viestitteli, että sopisiko yhteistreenit kun hän on tulossa viikonloppuna näille huudeille. No, totta ihmeessä kun kerran ei ollut vielä muita suunnitelmia olemassa. "Kuntosalimaailman" kautta olen tutustunut ihaniin kamusiini jotka elämässäni ovat ja myös tämän blogimaailman kautta tullut uusia tuttavuuksia. Ihan mahtavaa. Olen siis ollut "ensitreffeillä" salilla ennenkin ja koskaan ei ole minkäänlaista "pettymystä" tullut (ehkä väärä sanavalinta, no oli miten oli). Eikä tullut tälläkään kertaa. Ainahan uuden ihmisen tapaaminen hiukan jännittää, mutta kun yhteistä jutunjuurta löytyy, kuten harrastus, niin ei voi mönkään mennä.
Aiemmin oltiin sovittu, että selkäjumppaa tehdään ja niin tehtiin. Mulle tulikin viime viikolle kaksi selkätreenipäivää, mutta eip haittaa. Kummankaan "normiohjelmalla" ei tehty vaan tuli tehtyä kaikenlaista mitä ei ole aikoihin tullut tehtyä.


Tämä on mun yksi lempparilaite, todella hyvä vekotin. Mutta kun ei ole aikoihin tullut käytettyä niin vähän oli hakemista painojen kanssa, että millä sitä jaksaa veivata.


Jos nyt matikkapää pelaa niin neljää eri liikettä selälle taidettiin tehdä, lopuksi facepullia takaolkapäille. "Hikitreeniä" ei vedetty kun samalla tuli höpötettyä, mutta sen verran tehokaskin treeni, että tuntui selkälihoissa jälkeenpäin. Yhteistä jutunaihetta siis riitti. Minnalla kisasuunnitelmat ensi vuoteen, mielenkiinnolla matkaa seuraan, varmasti tulee hyvä paketti. Tosi hyvältä näyttää jo nyt. Mutta mitäpä se treenikamu teki, rupesi yllyttämään, että pitäisi minunkin harkita kisaamista tulevaisuudessa. No, arvatkaapa oonko taas ruvennut kelaamaan ajatusta. Ajoittainhan se aiemminkin on mielessä ollut kuten blogissakin olen siitä jorissut. Onko musta siihen? Milloin musta vois olla? Miksei olis? Paljon ajatuksia.

Mä ja treenikamu

Mukavat treffit siis oli ja odottelenkin milloin otetaan uusiksi. Kisaamaan joskus tai ei niin jokatapauksessa havahduin taas kerran siihen, miten mä niin tykkään tosta puuhasta, I love it. Se on niin mun juttu! Vaikkakin kehitystä tulee hitaasti niin tulee kuitenkin ja siihen täytyy uskoa ja pyrkiä. Senkin vuoksi piti ihan taas ruveta vertaamaan kuvia, ylläoleva otettu kesäkuussa 2014, alempi nyt viime lauantaina.


Ai niin, tästä bloggailusta vielä, mä olen sellainen wannabebloggaaja. Kuvat on sitä mitä on, varsinkin jos olen itse niitä räpsinyt. Sisältö...no, on mitä on. Välillä selontekoa tekemisistä, välillä jotain ajatuksenjuoksua. Ei ole kuvia kauniista ruoka-annoksista tai hyviä jumppaohjeita, treenivinkkivideoita jne. Eikä myöskään hehkutusta miten kaikki on aina niin ihkuu ja blingblingiä. Tää on vaan wannabefit tavismutsin elämää:) Mutta tosi kivaa kuitenkin jos joku tätä lukee niin ei tartte ihan itelleen vaan kirjotella. Itse tykkään lukea ns.tavallisia blogeja, joskus innostun lukemaan joitain suosittuja blogeja, mutta en oikein jaksa innostua "kaupallisuudesta", yleensä skippaankin kaikki ripsienpidennyshampaidenvalkaisu-postaukset. Anteeks siitä.

Tämmöstä tarinaa tällä kertaa, mukavaa viikkoa sulle!

-Satu-

Jos muuten käytät Bloglovinia, löytyypi tämä blogi sieltäkin.

sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Oppia ikä kaikki

Eikös sitä niin sanota? Kaksi viimeistä vuotta opettaneet mulle enemmän kuin mikään muu ajanjakso elämässä. Vai onko tää sitä, että musta tulee aikuinen (hah, never). Mun aiempi paasaus omana itsenään olemisesta herätti lisää ajatuksenvirtaa päänuppiin. Toisia on helppo arvostella, koskaan et kuitenkaan voi täysin tietää niitä kokemuksia ja tunteita mitä toinen on elämässään läpikäynyt. Miten esimerkiksi koulukiusaaminen ihmisen kasvuun vaikuttaa, miten alkoholismi perheessä vaikuttaa jne. Mun elämä ei ole koskaan ollut "ruusuilla tanssimista". Toisaalta olen kiitollinen siitä, se on tehnyt minusta minut. Se ei ole onneksi tehnyt minusta tunteetonta ja itserakasta. Tarkoitan huonolla tavalla itserakasta. Minussa on vikani, en ole "helppo" persoona, mutta onneksi olen oppinut, että on minussa hyvät puolenikin.


"Puoltakaan en sun kivustas voi tietää,
Sanat kaikki vailla voimaa ilmaan jää
Mut joku aamu mä tiedän sen,
Sä heräät huomaamaan,
Sinä selvisit ja kelpaat kelle vaan"

Sanat on Juha Tapion biisistä. Joskus kun oli vaikeampi aika elämässä ystäväni lähetti linkin tuosta biisistä, siksikin se on jäänyt erityisesti mieleen. Ei mun tarvitse olla millään tavalla parempi kuin muut, mutta aina voin pyrkiä olemaan parempi itseni.

Olisinko kertonut julkisesti tälläisistä asioista vaikka kaksi vuotta sitten? En. On ihmisiä jotka käyttävät aseena toisen heikkouksia tms. Se on väärin. Olen kokenut sen itse, se sattuu. Ei kukaan ole parempi kuin toinen. Kaikissa on hyvät ja huonot puolensa. Täydellisyyttä ei ole. Ja hyvä niin. Voit kadehtia toisen elämää joka kenties näyttää täydelliseltä. Joskus se on vain "ulkokuori". Mutta pysähdy miettimään mitä kaikkea hyvää omassa elämässäsi, omassa itsessäsi on. Vaikka toisinaan aika avoimesti asioista(ni) täällä kirjoittelen, en silti ruodi kaikkia elämän ongelmia täällä. No, joo, ehkä "treeniongelmia". Jokatapauksessa, elämä on ihmeellinen asia. Aina voi oppia uutta, jos vain niin haluaa. Jotkut asiat vain vaativat enemmän aikaa. Ainakin jos se liittyy henkiseen kasvamiseen tai lihasten kasvatukseen:)


Hetken kerkisin katua Oman onnensa seppä-tekstiäni, mietin olisiko pitänyt jättää julkaisematta. Kunnes sain pari viestiä, joissa "kehuttiin" tuota höpötystä. Ja kommenttia siitä kuinka moni varmasti miettii samoja asioita, vaikkei sitä myönnäkkään. Varmasti totta. Sellaista ajatuksenjuoksua tällä kertaa, koska tämä on enimmäkseen wannabetreeniblogi lupaan kertoa ensi kerralla myös eilisistä ensisalitreffeistä.

Mukavaa, vaikkakin näköjään sateista sunnuntaita sulle!

-Satu-

P.s Muista olla kiitollinen niistä hyvistä asioista joita itsessäsi ja elämässäsi on :)Niin ja ole oma itsesi.

perjantai 24. heinäkuuta 2015

Oman onnensa seppä



"Sä alat vihdoin viimein käsittää,
ettet sä tarvii lupaa keneltäkään
Oot liian kaunis häpeemään,
etkä voi yhtään mitään menettää
Joten anna mennä
joten anna mennä
Kaunis rietas onnellinen
Kaunis rietas onnellinen"

En kuuntele KaijaKoota, mutta tuon biisin olen kuullut useampaan otteeseen radiosta ja otin asiakseni selvittää sanat jotka on hyvät. Ja se ajatus noista sanoista tai ajatukset. Pointti on siinä, että ole sitä mitä olet. Oma persoonasi. Älä anna muiden tai jonkun muun "himmentää" sinua itseäsi. Sitä mä opettelen, edelleen. Tai oikeastaan vasta nyt, ehkä viimeisimmän vuoden aikana. Puoli elämääni ainakin, olen jotenkin nolostellut itseäni. Ihan liikaa miettinyt "muita ihmisiä". Miettinyt mitä minusta ajatellaan. Jos nyt vaikka laitan tämän kuvan instagramiin..


Tai kirjoitan tälläistä tekstiä ja kappas vain samanlaisista mietteistä. Ja vielä tuommoisia kuviakin mukana. What the fuck. Asiahan on niin, että jos ei halua nähdä minun pärstää instagramissa tai jos ei halua lukea minun hölynpölyblogia niin deleteä vaan, ei oo pakko jos ei taho. Ihmisistä voi toki tehdä omia olettamuksia tms. blogikirjoituksen, kuvien perusteella, mutta vain ne lähimmät ihmiset minutkin "oikeasti" tuntee. Ei minua hävetä myöntää, että olen keskeneräinen ja opettelen asioita nyt, näin vanhana. Se on oikeastaan aika mahtavaa. Se että tykkää itsestään ja hyväksyy itsensä sellaisena kuin on, ei tee ihmisestä itserakasta. Minä olen tarpeeksi hyvä tälläisenä kuin olen ja niin olet sinäkin. Tämä elämäntapamuutoksen jne. aikana tehty psyykkinen työ on herättänyt kiinnostuksen opiskella mentaalivalmennusta. Ehkä siis joskus.


Eilen taapertelin töihin ja työkaveri kyseli, että mites minä olen niin hyvällä tuulella. Kommentoin siihen, että no, aion olla enemmän oma itseni ja piste. Tottapuhuen olin vähän mielissäni myös siitä, että pikaisella kauppareissulla onnistuin löytämään kolme toppia ja shortsit, tooooosi halvalla (tuskin muuten olisin ostanut). Se on sitten eri asia pääseekö niitä tänä kesänä käyttämään. Tein aika poikkeuksen, sillä tämä paita lähti mukaan


ja toinenkin värikkäämpi toppi.

Mun vaatekaapin sisältöä kun syynää niin aika musta/harmaavärityksellä siellä suurin osa rievuista on. Farkkuja on jäljellä vain muutamat ja nekin melkein "koristeena" koska en enää oikein tunne oloa mukavaksi farkuissa. Ostin oikein lyhyet shortsitkii, niin, no ei niissä sentään persus vilku. Meinaanpa kuulkaa niitäkin pitää (jos siis sää sallii), vaikkakin en olekkaan enää nuori/kaksikymppinen (so I`ve heard..) Onko se muka niin, että tietyn ikäisenä pitäisi asettua johonkin "raameihin"?? Ei kuulkaa onnistuu multa. Eikä minusta saa tyylikästä tekemälläkään. Jospa mä vielä opettelen oikeasti kävelemään korkkareilla, enkä löntöstele aina tennareissa. Voisin/haluaisin ottaa lisää tatuointeja, voisin myös ottaa huulilävistyksen (jollainen mulla NUORENA oli). Mun mielestä tatuoinnit on tosi jees (tosi onhan niitäkin laidasta laitaan..), mä ihastelen esim. kauppareissulla jos näen jonkin "väriläiskän". Tarkoitan vaikka persoonaa joka pukeutuu jotenkin "eri tavalla". Tai sellaista joka pukeutuu haluamiinsa vaatteisiin vaikka kuinka olisi "ylimääräisiä makkaroita" kropassa. Keneltä se on pois jos niin tekee? Ei keneltäkään.

Ja mitä siihen onnellisuuteen tulee, itse voit vaikuttaa siihen suurelta osin. Toki läheiset ihmiset ja heidän käyttäytyminen vaikuttaa, mutta noin muuten. Ei raha tee onnelliseksi, ei tavarat tee onnelliseksi. Se että on koti, katto pään päällä. Ruokaa. Lämmintä. Rakkaita ihmisiä elämässä. Siinä on onnellisuuden aiheita. Myös tietenkin se, että saa olla terve.
Tänään sain kuulla ikävän uutisen joka todella pysähdytti. Just nyt olen niin kiitollinen tästä elämästä. Ja myös siitä, että minä olen minä, oma höhläkin itseni.

Do more what makes you happy

Rupesi naurattamaan kun kurkkasin millä hakusanoilla on mun blogiin eksytty, yksi niistä oli "naisen hauis". Tsih. Niin mikä hauis ja missä. Oliskii. No on kai se joku herne jossain piilossa. Yritys on kyllä kova sitä kasvattaa.
Keskiviikkoaamun treeninä oli vuorossa selkää ja takaolkapäitä. Uuteenkin selkätreeniohjelmistoon kuuluu maastaveto, mutta ei niin monilla sarjoilla kuin aiemmassa ohjelmassani. Enivei, sen verran pelästyin siitä aiemmasta selkäjumistani, että aika varovaisesti olen mavea tehnyt. Viimeksi tehdessäni alkoi tuntui jopa, että hei tää onkin ihan kivaa. Yritän huolella keskittyä jokaiseen toistoon, että pakki pysyy kasassa, samalla jännäten, että jos taas nyrjähtää. Ääh. No, tällä kertaa ei nyrjähtänyt ja hyvä treeni oli kaikinpuolin.


Kuusi eri liikettä selälle, supersarjasetti takaolkapäille. Vipareita ja facepullia.


Kiitos kuvista hänelle joka ne otti :)

Mistäs tuo otsikko tuli. Lause tuli mun mieleen eilen aamulenkillä. Treenaamisesta tulen iloiseksi jne., mutta sitä kun ei voi tehdä 24/7 niin mitäs muuta sitten. Esimerkiksi lenkkeily, luonto. Makes me happy. Jos lisänä vielä auringonpaistetta niin täydellistä. Niin ajattelin siis eilisaamuna kun lenkkiä taapersin lempimaisemissani.



Eikä tarvita muuta kuin sopiva vaatetus ja lenkkarit. Lenkillehän voi mennä sopivissa varusteissa sateellakin ja se on itse asiassa aika piristävää kun on happirikkaampi ilma, tosin ei välttämättä huippukivaa jos kaatosateessa lähtee rämpimään.

Mulla tulee näemmän ajanjaksoja joilloin "sanottavaa" olisi enemmänkin, kuten huomasin eilen. No, miten niin. Sitenniin kun yritin ruveta nukkumaan eikä siitä alkuun mitään meinannut tulla kun alkoi ajatukset rallattaa. Tuli mieleen monta monituista asiaa/tekstiä joita tänne kirjoittaa ja hetken jo mietin, että pitääkö nyt oikeasti nousta petistä ja kirjoittaa niitä jonnekkin ylös. Olis vissiin pitänyt kun aamulla sitten rupesin miettimään, että mitäs mä illalla mietinkään. Huoh. Ei oo heleppoo ei. Näin sitten muuten aivan pimeetä unta. Menin siinä kotiini, jossa oli pieni keittiö ja olohuone jossa oli kuntosalilaitteita. Ja vieraita ihmisiä. Menin makuuhuoneeseen ja sielläkin oli pari miestä. Otin puhelimen käteeni, vissiin soittaakseni jonnekkin, koska tilanne oli outo. Mitä nuo ihmiset tekee mun kotona, jonka olohuoneessa on kuntosali. Kyselin miehiltä että niin mihinkäs aikaan tänne ihmisiä yleensä tulee. No, se tyyppi kertoi, että aamulla ensimmäiset tulevat klo.6.10, myöhäisimmät illalla yhdeksän aikaan. Mietin mielessäni, että eihän se nyt niin voi mennä, että mun kotiin tullaan miten vain ja onkohan niillä kaikilla oma avainkin.. Sitten heräsin.

Tänä aamuna oli taas saliurheilun vuoro, käsijumppaa. Supersarjoja ja muuta kivaa.


Iho pikkuriikkisen hauikseni kohdalta rupesi punoittamaan, tarkoittaako se sitä, että se kasvaa:)


Vakaammin se sujuu jo tuokin puuha. Ojentajille myöskin supersarjat kickbackia ja ranskista pään yli


Voin kertoo, että toimii. Kiitos. Semmosta tarinaa tällä kertaa, muksaa päivää sulle!

-Satu-

keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Niitä treenijuttuja


Niistä treenihommista lupailin kertoa lisää. Ohjelmat siis muuttuivat vasta ja oikeastaan aika paljon, mutta positiivisessa mielessä. Tykkään vaihtelusta, en jaksa junnata yhtä ja samaa. Uusista jutuista myös motivaatio kasvaa ja on taas jotenkin enemmän draivia. Uusissa ohjelmissa on useammassakin liikkeessä käytössä vastuskuminauha tms., hyvää vaihtelua ja aika uutta itselleni. Uusi treeniohjelma on viisijakoinen, niinkuin ennenkin ja kinttutreeniä on kahtena päivänä. Hauis-ojentajatreeni samassa setissä, pitkästä aikaa niin. Ja pitkästä aikaa pääsen taas dippiä harrastamaan, kumpparin keventämänä kylläkin. Tuntuipa huteralta pitkästä aikaa.


Treeniohjelmassa tuttuja juttuja myös joita ei ole aikoihin tullut tehtyä. Hauisjumppaa myös näin ja toimii mulla tosi hyvin.


Ja noista ruoka-asioista, mulla ei ole paino liikkunut juurikaan mihinkään suuntaan pitkään aikaan, mutta normiruokavaliosta poikkeamisen huomasi kyllä omasta kropasta, nyt kun on taas syönyt kiltisti niin ylimääräinen "pöhötyskin" on hävinnyt ja olo on kevyempi.


Protskulettua, rahkaa ja marjoja. Nam.


Bataatti on mun herkkua, voisin syödä noita "bataattiranskalaisia" vaikka joka päivä.. Voisi tietysti askarrella joskus vaikka muussiakin.

Viime viikonlopuksi saimmekin vieraaksi Kuopiosta hyvän ystäväni lapsineen. Ystävä-parka joutui reissullaan myös maistelemaan noita bataattiranuja sekä protskulettuja. Sunnuntaina kuskattiin turistit tietenkin Repoveden kansallispuistoon retkelle ja sattui onneksi sellainen rakonen, ettei vettä satanut.


Treenit sujuneet siis tosi hyvin, lukuunottamatta sunnuntain treeniä. Tuli kesken kaiken ihan totaalinen hyytymys. Totesin kyllä samalla senkin, ettei iltapäivä/iltatreenitkään oikein ole vain mun juttu. Aamujumppari kun yleensä olen. Maanantaina pidin välipäivän ja eilenaamulla sitten kinttujumpaa oli vuorossa. Johan taas sujui. Tämäkin mulle uutena juttuna, jalkojen koukistus pallon kanssa


Hyvä liike, samalla joutuu kroppa muutenkin töihin, kun joutuu tasapainoilemaan. Meidän salilla ei ole laitetta jolla voisi tehdä makuultaan reisikoukistusta niin täytyy sitten keksiä omia virityksiä


Konstit on monet. Ja onneksi ei aina tarvitse jauhaa samoja juttuja. Vai mitä mieltä olet? Virkistääkö vaihtelu? Mä olen aika innoissani noista uusista ohjelmistani, senkin vuoksi, että opin uusia juttuja.

Tiesitkö muuten, että sadepäivänä on kiva vaikka kirjoittaa blogia ja nukkua päikkärit ennen töihin lähtöä kun on aamulla käynyt ajoissa treenaamassa <3

Terkuin Satu

perjantai 17. heinäkuuta 2015

Nyt loppu löysäilyt

Niin ettäs tiiätte. Aika mennyt (menee) aina vain kuin siivillä ja eipä ole oikeastaan käynyt hetkeen mielessäkään kirjoitella tätä blogia. Ystävä viestitteli viikonloppuna, että pitäisi kirjoitella, että hänkin saisi motivaatiota.. Mun viime viikkojen touhuista nyt ei kyllä voi paljoa motivaatiota ammentaa, ainakaan treenaamisen suhteen. Treenireissuja kun tullut tehtyä vain muutama parin aiemman viikon sisään. No, miksi niin vähän. Ihan siksi, että tietoisesti otin iisimmin ja ihan siksi, että on tässä ollut pientä reissun tynkääkin.

Kainuun suunnalla tuli vietettyä muutama päivä


Tuli siis lenkkeiltyä vähän erilaisissa maisemissa, keskellä ei mitään. Ekana päivänä puoli päivää oli sen verran lämmintä, että nahka vaihtoi väriä. Siitäpä se sitten muuttui ja pari päivää oli sadetta ja 11 astetta lämmön puolella. Hyttysiä oli hitokseen. Samaan aikaan Kymenlaaksossa hellettä. Keljutti. Mutta veden äärellä oli mukava olla ja kummasti nukkuukin niin sikeästi noilla mökkireissuilla.



No, olenhan mä töissäkin pyörinyt ja todistusaineistoa siitä, että salillakin olen kävässyt (muutenkin kuin töissä)


Sain tässä vasta uudet treeniohjelmat ja olen kyllä tyytyväinen niihin. Joitain uusia juttuja joita en aiemmin ole tehnyt.

Tallinnassa kävästiin Kepan kanssa viime viikolla ja mitä opin siitä reissusta. Ainakin sen, että älä urpo laita uusia kenkiä jalkaan jos joudut kävelemään noin yhdeksän tunnin ajan päivän aikana. Tottakai ne kengät hiersi, eikä tilannetta pelastaneet edes rakkolaastarit jotka sain Tallinnan apteekista hommattua. Jotenkin jalat vinkkurallaan taapersin sillä seurauksella, että kintut oli tautisen kipeät pari päivää ja ihan oudoista paikoista.


Viikonloppuna käytiin vielä paikallisilla festareilla ja oli kyllä iso pettymys, mutta eipähän tarvitse toiste mennä. Nyt on sitten palattu arkeen, kaiken osalta kun ruokailutkaan ei ole viime viikkoina menneet ihan "oppikirjan" mukaan. Rehellisesti sanottuna, tuntuu ihan hiton hyvälle. Se normiarki, säännöllinen ja terveellinen ruokailu, treenit ym. Näin on hyvä. Mutta kyllä se tekee pääkopalle hyvää välillä relata ja kun ei tässä millään "kisadieetillä" olla niin enpä ota stressiä kun pystyy kuitenkin palaamaan entiseen rytmiin ja tekemisiin.


Treenattu on siis tällä viikolla taas entiseen tahtiin. Taidan niistä kirjoitella lisää ensi kerralla.

Mukavaa viikonloppua, tää lähtee kohta vastaanottamaan vieraita Kuopiosta <3

-Satu-