perjantai 17. heinäkuuta 2015

Nyt loppu löysäilyt

Niin ettäs tiiätte. Aika mennyt (menee) aina vain kuin siivillä ja eipä ole oikeastaan käynyt hetkeen mielessäkään kirjoitella tätä blogia. Ystävä viestitteli viikonloppuna, että pitäisi kirjoitella, että hänkin saisi motivaatiota.. Mun viime viikkojen touhuista nyt ei kyllä voi paljoa motivaatiota ammentaa, ainakaan treenaamisen suhteen. Treenireissuja kun tullut tehtyä vain muutama parin aiemman viikon sisään. No, miksi niin vähän. Ihan siksi, että tietoisesti otin iisimmin ja ihan siksi, että on tässä ollut pientä reissun tynkääkin.

Kainuun suunnalla tuli vietettyä muutama päivä


Tuli siis lenkkeiltyä vähän erilaisissa maisemissa, keskellä ei mitään. Ekana päivänä puoli päivää oli sen verran lämmintä, että nahka vaihtoi väriä. Siitäpä se sitten muuttui ja pari päivää oli sadetta ja 11 astetta lämmön puolella. Hyttysiä oli hitokseen. Samaan aikaan Kymenlaaksossa hellettä. Keljutti. Mutta veden äärellä oli mukava olla ja kummasti nukkuukin niin sikeästi noilla mökkireissuilla.



No, olenhan mä töissäkin pyörinyt ja todistusaineistoa siitä, että salillakin olen kävässyt (muutenkin kuin töissä)


Sain tässä vasta uudet treeniohjelmat ja olen kyllä tyytyväinen niihin. Joitain uusia juttuja joita en aiemmin ole tehnyt.

Tallinnassa kävästiin Kepan kanssa viime viikolla ja mitä opin siitä reissusta. Ainakin sen, että älä urpo laita uusia kenkiä jalkaan jos joudut kävelemään noin yhdeksän tunnin ajan päivän aikana. Tottakai ne kengät hiersi, eikä tilannetta pelastaneet edes rakkolaastarit jotka sain Tallinnan apteekista hommattua. Jotenkin jalat vinkkurallaan taapersin sillä seurauksella, että kintut oli tautisen kipeät pari päivää ja ihan oudoista paikoista.


Viikonloppuna käytiin vielä paikallisilla festareilla ja oli kyllä iso pettymys, mutta eipähän tarvitse toiste mennä. Nyt on sitten palattu arkeen, kaiken osalta kun ruokailutkaan ei ole viime viikkoina menneet ihan "oppikirjan" mukaan. Rehellisesti sanottuna, tuntuu ihan hiton hyvälle. Se normiarki, säännöllinen ja terveellinen ruokailu, treenit ym. Näin on hyvä. Mutta kyllä se tekee pääkopalle hyvää välillä relata ja kun ei tässä millään "kisadieetillä" olla niin enpä ota stressiä kun pystyy kuitenkin palaamaan entiseen rytmiin ja tekemisiin.


Treenattu on siis tällä viikolla taas entiseen tahtiin. Taidan niistä kirjoitella lisää ensi kerralla.

Mukavaa viikonloppua, tää lähtee kohta vastaanottamaan vieraita Kuopiosta <3

-Satu-

4 kommenttia:

  1. Joo ei se oo niin vakavaa...tai ei ainakaan pitäis olla =D Ja vähän samaa vikaa täällä. Ei millään kerkiäis (ainakaan muka) kirjottelemaan ku koko ajan jotain muuta puuhaa. Mut ehkä ihmisiä ei kesällä niin kiinnosta lukeakaan, joten se ja sama =D

    Kivat kesän jatkot :)

    VastaaPoista
  2. Välillä pitää löysätä ja ottaa rennommin :) Jaksaa sitten taas pakertaa ruodussa eteenpäin. Mukavaa viikonloppua sinne! :))

    VastaaPoista