torstai 30. heinäkuuta 2015

Onnistumisen iloa ja kehonhuoltoa

No niin, jos sitten välillä niitä jumppajuttuja. Parin välipäivän jälkeen tiistaina tissi- ja olkapääjumppaa. Tissijumppaa en (edelleenkään) rakasta, mutta jumpattavahan niitäkin on tietenkii. Mutta se olkapäätreeni <3 Love forever. Ohjelmistossa oli ensimmäisenä penkkipunnerrusta, mutta koska teki mieleni punnertaa niin minäpä kuulkaa punnertelin. No, miksikö no just siksi, että teki mieli kokeilla piiiitkän ajan jälkeen, että miten sitä jaksaisi.

Ja jo vain meni monta settiä tuolla tyylillä ja lopuksi punnertelin polvet maassa. Ja sitten fiilis sen jälkeen? Happyhappyhappy.


Jos ottaa huomioon sen, että reilut kaksi vuotta sitten en tainnut jaksaa polvet maassakaan yhtään ainutta. Liekkö tuosta onnistumisen (kehityksen) ilosta aiheutuvaa ollut myös se, että tuli tehtyä tosi hyvä treeni. Vaikka masu alkoi olla ruokaa jo vailla, en hyytynytkään kesken kaiken. Välillä piti toimia myös avustajana

Huomatkaa väriero. Ja ei, Kepa ei ole käynyt solariumissa:)

Rintalihoille tuli siis tehtyä neljää eli liikettä. Ja sitten ne olkapäät. Ne murheenkryynit jotka saisivat kasvaa joutusammin, kiitos. Pystypunnertelua smithissä/tangolla. Ja sitä kiduttavaa lempparia. Kumpparilla vipareita sivuille ja eteen +


Triplasettinä siis. Ja #polttaapolttaa. Hampaat irvessä menemään ja hoin itselleni, että jaksaa jaksaa. Ja niin edelleen. Ja lopuksi pystysoutua

Huomatkaa, virallinen valvoja selän takana :)

Eilen oli vuorossa (etu)koipitreeniä, ensimmäisenä kyykkyhommia smithissä. Sain puristettua kaikki mahdolliset voimat siihen kun Kepa oli psyykkaamassa taas selän takana (ja lisäämässä painoja..) Joskus sitä pystyy toisen potkimana parempiin suorituksiin kuin mitä ehkä yksin tehdessä. Voimat meni aika kiitettävästi tuohon kyykkimiseen, mutta pitihän sitä muutakin vielä tehdä. Reisiojennusta/prässiä superina ja bulgarialaista kyykkyä. Jalkahommien jälkeen päätin mennäkkin pitkästä aikaa virtuaalivenyttelyyn. Tekipä niin hyvää, rauhoittua hetki.

Hämärä muija hämärässä...

Illalla vielä ennen nukkumaan menoa iskin "piikkimaton" selän alle ja makoilin sen päällä, rupesipa kummasti nukuttamaan, oletko testannut? Tänä aamuna oli sitten yläkroppa vielä treenistä hellänä ja jalat, jestas sentään, tautisen kipeät. No, ei puhetta, että olisi mitään raajaa voinut treenata. Lähdin kuitenkin salille ja eilisestä innostuneena päätin taas virtuaalisoida ja teinkin puolen tunnin keskivartalojumpan sekä kokeilin ensimmäistä(mutta en varmasti viimeistä)kertaa pilatesta, virtuaalisena siis. Niiden päälle vähän rullailua. Salireissun jälkeen tehtiinkin extempore-reissu Lahteen, iltapäivä ja ilta meni siellä pyöriessä. Totesin taas kerran, että aina olen väärin pukeutunut. Vaatetta on liian vähän tai liian paljon. Tällä kertaa...liian vähän, kylmähän se tuli.


Joten lopulta oli kaiveltava pitkähihainen paita päälle. Mutta mukava reissu oli ja taas sai kakaroitten kanssa nauraa käkättää. Laatuaikaa siis.

Muksaa loppuviikkoa, mä toivoisin vähän auringonpaistetta, entäs sinä?

-Satu-

4 kommenttia:

  1. Mulla oli kans tänään vuorossa olkapäät ja kädet. Ensin etuolkapäille superina viparia sivulle josta suoraan eteen ja samaa kautta takaisin ja uudestaan.Tätä 15x jonka jälkeen suoraan pystypunnerrusta tangolla. Sitten vuorossa takaolkapäille ensin koneessa 15x ja heti perään kuminauhalla sama juttu. Hapotti niin kauheasti, että meinasin itkemään käydä. :-)

    Sitten olikin vuorossa kädet, hauista ja ojentajia taas pari eri liikeparia superina. Poltteli niin että kiroilin ja itkua väänsin, mutta sillä ne kasvaa. Luota vaan tekemiseesi, kyllä sitä kehitystä tulee. Lihasten saanti on vaan niin tuskasen hidasta, tiedän!! :-)

    Mulla menossa loman vikat päivät, olisihan se aurinko kiva nähdä edes kerran lomallansa. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se on Aikkunen, hidasta hommaa, mutta onneksi loppuelämä vielä aikaa :-) On muuten tosi tehokkaita nuo kuminauhahommelit, ukkokin yllättyi kun komensin sen kokeilemaan ;-)

      Poista
  2. Rintatreenistä saa Positiivisen treenin, koska se ottaa epäsuorasti olkapäihin :) hyvä penkkitreeni kasvattaa olkapäitä myös ;)

    VastaaPoista