tiistai 28. heinäkuuta 2015

Parasta just nyt

Tiedättekö mikä. Elämä. Kaikkinensa. Perhe. Mahdollisuus rakastaa ja olla rakastettu. Mahdollisuus harrastaa, mahdollisuus kehittyä harrastuksessaan ja omassa itsessään, kaikinpuolin.


Ystävä linkitti minulle tuon kuvan, tuohon haluaisin pyrkiä.

Maanantai-iltana kuuntelin keittiössä meidän kolmen teinineidin käkätystä ja tulin niiiiin hyvälle mielelle. Lasten ilo on minunkin ilo. On mukavaa, että voi joskus heittäytyä mukaan heidän höpötyksiinsä. Eilen teinien kanssa ajellessa radiosta soi Cheekin Jippikayjei-biisi, hoilattiin sitä sitten yhteen ääneen. Meni sitten siitä tulleessa hyvässä mielessä ilta töissä. Sunnuntaina yksi teini pääsi yhteiskuvaan yhden lempibändinsä jäsenen kanssa, oli siitä tietenkin niin onnellinen ja sitä myötä myös minä. Mitä opimme siis tästä, anna ilon tarttua. Ilo se on pienikin ilo, tosin siitä voi saada isommankin ilon itselleen jos niin ajattelee.

Blogijutuista. Olen jollain tavalla kausittainen lukija. Välillä (yleensä) luen vain tuttujen ihmisten blogeja, joskus kun on aikaa innostun lukemaan paljon muitakin. Kuten aiemmin raapustin, harvemmin luen ns. suosittuja blogeja. Monnan blogi on poikkeus. Ihan siksikin, että se on aikuisen naisen blogi. Rehellinen blogi joka kertoo myös asioista ja ajatuksia pintaa syvemmältä. Josta saa oivalluksia, ajattelun ja itsetutkiskelun aiheita. Hyvää mieltä. Esimerkiksi tämä kirjoitus . Niin hyvä. Kuten olen kirjoitellutkin, ei materiaali/raha onnelliseksi tee, eivätkä myös ihmisen ulkoiset ominaisuudet. Loppujen lopuksi onnea löytyy omasta sydämestä ja korvien välistä. Sitä olen yrittänyt toitottaa myös ipanoille. Toivoisin, että näkisivät ne hyvät ja kauniit puolensa. Että ymmärtäisivät olevansa yhtä arvokkaita, tärkeitä kuin muutkin, sellaisena kuin ovat.

Toinenkin teksti joka joskus kolahti ja mietitytti. Itsensä hyväksymistä on joskus harjoiteltava, enemmän tai vähemmän. Minulla se on ollut sitä enemmän. Ja aina voi pyrkiä kehittämään tai muuttamaan niitä huonoja puoliaan. Kaikilla on heikkoutensa, mutta myös vahvuutensa. Elämä on opettanut senkin. Ehkä silläkin työkaverilla, joka sulle tiuskii, onkin joku murhe joka sitä vaivaa, siksi käyttäytyy niin. Ennen ajattelin, että jos joku on mulle töykeä tai välinpitämätön, se on mun vika, etsin syytä itsestäni. Mutta eihän se aina menekkään niin. Kuten itsekkin tietää, joskus omaa pahaa mieltä tulee "purettua" läheiselle ihmiselle. Vuosia sitten työmaailmassa jouduin työn kautta olemaan tekemisissä yhden ihmisen kanssa joka toistamiseen oli todella töykeä minulle. Etsin vikaa itsestäni kunnes rohkaustuin ja kysyin "Anteeksi mutta olenko loukannut sinua jotenkin, kun olet minulle niin töykeä". Meni hiljaiseksi ja sanoi "et". Sen jälkeen hänen käytöksensä minua kohtaan muuttui. Voi olla, että em. käytöksen syy oli siinä, että meillä sama ammatti, mutta minä siinä "asemassa", että hän joutui jatkuvasti kysymään neuvoja ja ohjeita minulta. Ehkä se närästi koska kyseinen nainen myös ollut ilmeisesti myös paljon pitempään hoitajan ammatissa.

Toinen paljon ajatuksia herättävä blogi on Sisäinen voima-kirjan kirjoittaneen Jenny Belitz-Henrikssonin Vastaisku ankeudelle. Suosittelen tutustumaan. Itse omistan tuon Sisäinen voima-kirjan, se on aivan loistava myös. Ajoittain aina luen siitä muutaman sivun, joskus palaan taaksepäin ja luen pari sivua jotka olen jo aiemmin lukenut.

On asioita, joita olen pelännyt/jännittänyt liikaa, mutta olen pystynyt niitä toteuttamaan. Elämä on mahdollisuus. Milloin on liian "vanha" johonkin? Ei kai milloinkaan, noin yleisesti ottaen.


Somessa näin linkin jossa luki "Tule seuraamaan....huikeaa elämää" taisi olla joku fitnessnainen. En avannut linkkiä, mutta taas tuli ajatuksia. Mietin, että millaistahan se huikea elämä sitten on. En tiedä. Mutta huikeeta tai ei, niin sitä kehityksen iloa kuitenkin. Pyörin ja "pullistelin" eilen peilin edessä (kyllä minä teen joskus niin, teetkö sinä?) ja totesin tyytyväisenä, että kyllä on pikkusen tainnu lihaa tarttua, ainakin yläkroppaan. Erityisesti olkapäät on ne joihin olen sitä lihaa toivonut kasvavan ja vasta nyt on alkanut tuntua, että se alkaa tarttua. Jotenkin (olkapää)treeni menee paremmin perille. Mutta kerronpa niistä eilisistäkin treenijutuista ensi kerralla:)

Kuulkaa kamuset siellä, nyt tarviis vinkkejä. Eli loppuviikosta olisi mahdollisuus lähteä muutaman päivän "retkelle" perheen ja noiden parin koirulin kanssa, nyt saa siis heittää vinkkejä tänne minne voisi matkata, kauniisiin maisemiin (Lappiin asti ei lähdetä)?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti