sunnuntai 23. elokuuta 2015

Hyviä hetkiä, osa 2

Väsynyt, mutta onnellinen kuvastaa aika hyvin tämän hetkistä fiilistä. Silleen kivasti väsynyt kun on touhunnut kaikenlaista koko viikonlopun. Oli aikomus vielä lähteä iltalenkille, mutta nappasin kuitenkin tämän koneen käteen ja rupesin valokuvien siirtelyn jälkeen naputtelemaan tekstiä. Mitäkö mä sitten viikonlopun puuhailin?

Jos perjantai jo lasketaan viikonloppuun niin aamulla tuli ensin tehtyä oikeinkin hyvä koipitreeni. Olemassa olevan treeniohjelman mukaan en mennyt vaan tein mitä mieli teki. No joo, muutaman liikkeen tein jotka kuuluu normiohjelmistoon.


Ja reidenkoukistusta pallon kanssa myöskin. Taljakyykkäilin ja ekaa kertaa keksin kokeilla tätä


Tuosta sitten hanuria ylös. Vähän oli hakusessa kyllä. Ja mitähän muutakin tein, en edes muista. Kuitenkin perille meni. Vaikka aamupäivällä tuli mutkia matkaan, oli päivä lopulta kuitenkin oikeinkin hyvä. Tulevaisuuden suunnitelmiakin tuli tehtyä, niistä myöhemmin lisää.

Lauantaille olin tilannut "laatuaikaa" koko päiväksi ja sitä sainkin. Aamulla lähdettiin kaupungille pyörimään Kepan kanssa, siellä olikin monenlaista kojua ja myyjää ja ihmisiä paljonkin liikkeellä. Käytiin ostamassa kaupan "salaattibaarista" salaattia ja mentiin syömään eväitä auringonpaisteeseen. Lohta nappasin salaatin sekaan ja se olikin niin hyvää, että meinasin kipittää kauppaan hakemaan lisää. Hyvin tuli muutenkin syötyä eilen ja vaikka vallan mitä, mutta kerrankos (jos toisenkin) sitä kesässä. Tarpeeksi kun oltiin käveleksitty ja kierrelty matkattiin kotiin, takapihalle aurinkoa ottamaan. Lopulta päätettiin kuitenkin lähteä rannalle, ipanoita kolme kappaletta mukana. Jotka edes pienen hetken olivat sovussa keskenään kun järvessä temppuilivat. Kävin itsekkin uimassa, toista kertaa tänä kesänä.

Illalla pääsin vielä käymään paikassa jossa en aiemmin olekkaan käynyt, nimittäin Hiidenvuorella


Aikalailla upeat oli maisemat. Vain jostain lähistöltä kuuluva humalaisten metelöinti meinasi pilata tunnelmaa, mutta onneksi hiljenivät lopulta.


Tänä aamuna pääsinkin selkätreenille rakkaan kaiman kanssa, sehän selvää, että hyvä treeni tiedossa silloin. Kyllä se vain on niin, että enemmän saa itsestään irti kun on kannustaja/komentaja vierellä. Vaikkakin olen oppinut käskyttämään itseänikin kokoajan paremmin.


T-kulmasoutua tehtiin myös sekä alataljaa kapealla otteella.


Tuossa meillä olikin vähän leveämpi tanko ja jopas saikin tosi hyvät tuntumat selkään. Yleensä kun olen tehny kapeammalla tangolla/köydellä, ei niin hyvä ei. Lopuksi supersarjoina takaolkapäitä. Treenin jälkeen kahvitauko, halit ja hyvillä mielin kohti kotia. Nopsaan laitoin sapuskaa ja sain taas auton täydeltä ipanoita mukaan rantsureissulle. Siellä reissulla vierähti vissiin pari tuntia. Kotona makoilin auringossa ja kykin marjapuskassa viinimarjojen kimpussa. Lopulta sain itseäni niskasta kiinni ja sain yhden inhokkihomman tehtyä joka on jonkin aikaa odottanut tekijäänsä. Siivosin nimittäin vaatehuoneen. Huoh. Nyt se on tehty. Toivottavasti pysyykin siistimpänä edes viikon. Tuli taas ihmeteltyä, että mistä tätä roinaa ja riepuja oikein tulee, ihme juttu.
Siinä ne sitten meni, kaksi ihanaa vapaapäivää. Huomenna saa taas hipsiä työmaalle, onkin aika "touhukas" viikko edessä kaikinpuolin. Nyt iltapalaa naamariin ja kirja kouraan. Aamulla aikaisin taas treenitreffit yhden rakkaan kanssa <3

Mukavaa uutta viikkoa sulle!

-Satu-




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti