sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Reeniä ja retkikuvia

Tämän tekstin voisi aloittaa lauseilla oppia ikä kaikki, hakkaa päätä seinään tai jotain muuta vastaavaa. Kerronko miksi? Perjantaina käytiin läpi uuden treeniohjelmistoni loput liikkeet kun viime viikolla katsottiin puolet. Ei pienet aivoni olisi voineetkaan sisäistää kaikkea kerralla. No, mitä sitten kokeiltiin. Toinen selkätreeni, olkapää/hauis, etureisiosasto. Yritin kirjoittaa ylös kaikki tärkeät asiat, muista sitä ja muista tätä, maksimaalinen venytys, puristus.. Kun eihän se niin vaan mene, että menee vaan ja rempoo menemään. Toki en tähänkään asti ole huitonut miten sattuu, mutta.. Kehitystäkin olen vissiin saanut kolmen vuoden aikana, mutta... Mulla on sellainen kutina, että nyt sitä vasta alkaakin tulla. Esimerkki perjantailta, kulmasoutu. Kuten sanoinkin, yäk, en tykkää. Ai jaa no miksi, siksi, että tuntuu ikävästi niskoissa. Vaikka mukamas olen yrittänyt huolehtia oikeasta asennosta jne. Hah. Täytyipä sitten näyttää koutsille miten olen sitä tehnyt (ne harvat kerrat kun olen yrittänyt tehdä) No, kappas vaan kun liikkeessä ei ole ollut joustoa eikä lavat kontrollissa niin... Ääääh, voin sanoa, että iski turhautuminen ja hetken toivottomuus, ajatus, että taidan olla ihan toivoton tapaus. Se tunne kuitenkin meni samassa ohi ja myhäilin, että jospa olenkin ihan kehityskelpoinen. Mutta paljon enemmän joudun jatkossa tekemään ajatustyötä, että muistan huomioida kaikki asiat. Taas sen tunnin aikana sain kyllä tarkkaa selostusta mitä haetaan ja miksi (mutta voisin taas vaatia ja pyytää saisinko senkin kirjallisena...)
Minulta on kyselty kuka tämä peetee sitten on, täältä voi kurkata. Tuommonen partaukko minua sit kouluttaa. Kyllähän mä olen tiennyt, että Teemulta löytyy tietoa ja taitoa, mutta nyt vasta sen oikeasti tiedänkin. Maanantaina onkin tarkoitus reenata olkapäitä ihan oikeesti, voin sanoa, että jännän äärellä ollaan. Ehkä pelottaa:)

Keskiviikon pidin huilia salihommista, torstaina kävin Kepan kanssa jumppailemassa olkapäitä ja ojentajia. Aiemmin manasin kun oli tuntuma vasemmassa olkapäässä kadoksissa, no nyt löytyi sekin, thank god. Kaikenlaista "kivaa" tuli tehtyä.


VoimaMinä-valmennusta on kohta viikko mennyt ja itseäni on eniten inspiroinut nuo korvien väliin liittyvät tehtävät. Niihinkin liittyen olen kirjoitellut ajatuksiani ja fiiliksiäni muistiin. Rentoutusharjoitustakin on tullut kokeiltua muutamaan otteeseen. Hymy ja ilokin on löytynyt tällä viikolla moneen otteeseen.


Niinkuin esimerkiksi yhtenä iltana kun käytiin salaattibaarista salaatit ja mentiin niitä pupeltamaan joen rannalle. Elämän pieniä iloja. Täytynee yrittää hymyillä enemmän.

Mitäs sitä muuta tällä viikolla, tietenkin Fustraa ja töitä muutenkin. Mikäs se on töitä tehdessä mukavalla porukalla. Oltiin perjantai-iltana mukana myös Muodin yö-tapahtumassa.


Eilen olinkin jotenkin niin ryytynyt, vaikka päiväunosetkin nykäisin. Päätin sitten, että viisainta jättää treenit väliin ja ilta meni ihan relax, leffaa katsoessa lauman kanssa. No toki ensin käytiin pikku lenkki metsässä.


Kepa kyllä tuumaili, että montakohan kuvaa olen samoista paikoista ja poluista räpsinyt. Sanoin, että varmaan aika monta ja räpsin vielä monesti.

Ihanakamala etureisitreeni siirtyi sitten tälle aamulle ja hyvä niin. Ihanaakamalaa se tosiaan olikin kun pääsin ekaa kertaa testaamaan tuon treeniohjelman. Ihan jo alkumetreillä alkoi reisien tulitus kun ensin tein reisiojennusta reiden alaosaa puristaen + kyykkyä koroke kantapäiden alla + reisiojennusta, koko liikeradalla. Triplana viisi kierrosta, hui hai.


Oikeinkii sammakkoasennosta prässiä puskin menemään, kyllä sisäreidet paukkui. Muutamaan otteeseen mietin, että taitaa kuolo korjata tai vähintäänkin laatta lentää, hengissä selvisin kuitenkin. Toisenlaista prässiä potkin myös, sekin tehtiin kahdessa vaiheessa. Kuten aiemmin kirjoitin niin ei riitä, että "menee vaan ja tekee" kun nyt on niin paljon extraa tai jotain uutta melkein joka liikkeessä. Noh, smithissä myös kyykkäilin ja lopuksi pumppailin pohkeita. Kieltämättä oli aika voittajafiilis kun tuon homman sain pakettiin. Kepa touhusi omaa jalkatreeniä, mutta sain sen houkuteltua lopuksi kokeilemaan paria oman treeniohjelmani tämän päiväistä settiä. Olipa kiva kerrankin itse olla käskyttäjänä. Yksi tuttu tuumaili salilla, että olen niin kutistunut. Puolitoista viikkoa on mennyt ja reilu kilo on painoa kadonnut, ylimääräiset nesteet ja turvotukset lähteneet. Ja kyllä, olen syönyt. Säännöllisesti. Ja itse asiassa aika paljonkin. Eli ei, en ole laihdutuskuurilla. Jos nyt sitten ajateltaisiin painon pudotusta yleensäkkin niin kyllä oikein ja säännöllisesti syömällä paino putoaa, kun ne ravintoasiat nyt sattuu olemaan aika iso osanen niissä hommissa...

Koska kerran vapaapäivä oli tänään niin ehdottelin porukalle, että josko taas kerran lähdettäisiin Repoveden kansallispuistoon käveleksimään. Lopulta sain seuraksi vain poikani, Kepan ja herra cockerin. Mutta mikäpä oli retkeillessä, miesseurassa.



Mooonta kilometriä tuli tallattua ja kerran jos toisenkin huokailin, miten kaunista siellä onkaan. Välillä pysähdyttiin evästämään, pojat paistoi makkarat, minä ryypin välipalasmoothieni. Hetken kävin makaamassa laiturilla, fiilistelin ja kuuntelin luonnon ääniä, niin ja välillä pikkujätkän höpötystä. Piti jatkaa matkaa, vaikka olisin voinut fiilistellä pitempäänkin. Mukava retki oli ja pikkujätkäkin jatkoi reippaasti taapertaa mukana.

Huominen onkin taas touhua täynnä, Fustraa ja muita töitä, treenit peeteen kanssa. Siitä se uusi viikko taas starttaa. Näihin fiiliksiin... Mukavaa uutta viikkoa!


-Satu-







1 kommentti:

  1. Moikka! ihana lukea huikeasta motivaatiostasi ja asennoitumisestasi terveempiin elämän tapoihin! Käyn itse samaa polkua ja olen löytänyt voimaa rinnalleni, en ihmistä vaan hyvinvointi tuotteita ja haluan kertoa mahdollisuuksista en työ tarkoituksena vaan sillä tarkoituksella, että mielestäni jokaiselle on annettava mahdollisuus samaan mihin mullekkin annettiin! :) Olen Forever Living jälleenmyyjä ja rakennan omaa liketoimintaa Welness, Fitness, ja Beauty -kategorien parissa! Hyvinvoiminen ja muille saman mahdollisuuden antaminen on se mun juttu, jos haluat kuulla lisää tai tutustua tuotteisiimme tai kuulla liiketoiminnasta ota yhteyttä kerron mielelläni lisää! Tsemppiä! emma.ylikomi@gmail.com

    VastaaPoista