lauantai 31. lokakuuta 2015

Ketä sä ihailet?

Onks sulla idoleita? Esikuvia?

Mä en leivo (koska söisin itse kaiken) Mä en askartele (en osaa, haluaisin ehkä osata) Mä en neulo (oon joskus yrittäny opetella, ei onnistu ja olin kouluaikaan "poikien kässässä") Mä en puutarhuroi (ehkä ajoittain kiinnostaisikkin moinen puuha mutta en on oo suuremmin opetellu) Mä en sisusta (koska ei ole sellaista "sisustussilmää" jonka toivoisin mulla olevan). Mä en matkustele (koska en uskalla eikä ole ylimääräistä rahaa) Aina on olemassa ihmisiä, jotka osaa jotain mitä sä et osaa. Mutta voi olla, että osaat jotain mitä joku muu ei osaa. No, miten tää nyt littyy vaikka tohon otsikkoon? Mä nyt puhun naisista/äideistä koska olen kyseisen lajin edustaja tässä itsekkin. Jos multa kysytään, että ketä mä "ihailen" niin voin sanoa heti, että eniten sellaisia monitaitonaisia jotka äitiyden ja työelämän lisäksi jaksavat pitää kropastaan huolta, harrastavat ja liikkuvat ja ehkä paljon muutakin em.asioiden lisäksi. Toki ihailen myös niitä kisalavoilla pyöriviä mimmejä (ja erityisesti niitä mutseja) jotka ovat tehneet paljon duunia sinne asti päästäkseen. Ihailen elämäntapamuuttajia (ihmisiä jotka muuttavat elämäntapansa terveellisimmiksi) Olemme kaikki omanlaisiamme, ainutlaatuisia yksilöitä. Kaikilla meillä hyvät ja huonot puolemme. Vaikka sillä "idolillakin". Terve ihailu ja kateus on kaksi eri asiaa, ju nou. Kateus vie turhaan voimavaroja ja voisimpa väittää, että olen päässyt aika hyvin siitä itse eroon. Jos nyt puhutaan vaikka liikunnasta tai liikkuvasta/ hyväkuntoisesta ihmisestä on turhaa mielessään ilkeästi kadehtia vaan ennemmin ajatella, että pystyy itsekkin moneen asiaan jos haluaa. Jos oikeasti haluan kovasti oppia vaikka neulomaan niin sittenhän pyydän, että joku opettaa.
Kun itse hurahdin tähän punttien heilutukseen tuli negatiivista kommenttia. Tuntuihan se kurjalta. Dissaamisen (olen oppinut tuon sanan lapsiltani..) sijasta kokeileppa kuule kannustaa tai ole iloinen toisen puolesta.


En sen enempää tuota rupea ruotimaan, sanon vain, että ne muitten "negatiivisuudet" voi johtua heistä itsestäänkin. Kirjoittelin tänään ystäväni kanssa omana itsenään olemisesta. Haters gonna hate, aina on olemassa ihmisiä jotka ei susta tykkää jne., mutta mitä väliä sillä kuulkaas on. (Toki jos omalla toiminnallasi/ilkeydellä tms. sen aiheutat niin se onkin sit toinen juttu) Täydellinen kun ei tartte olla. Pikkuhiljaa on vain opetella olemaan enemmän oma itsensä (niinkuin minäkin olen opetellut/opettelen) Se mikä on hienoa elämässä myös on se, että kaikenlaista voi oppia ja joutuukin oppimaan.


Mutta niin, treenihommeleihin sitten. Toissailtana salikamu kysyi, että miltä on treenit tuntuneet flunssan jälkeen. Vastasin että p.skalta. Kevyestihän olen jumppaillut kuten sairastelun jälkeen on fiksuinta tehdäkkin.


MUTTA. Ainakin nyt tällä viikolla jokin on ollut hukassa. Kipinä? Johtuuko tämä tästä syksyn pimeydestä? Onko se se kuuluisa motivaatio? MUTTA kuulkaas. Nou hätä. Sieltä se palaa takaisin. Meikäläinen on tälläinen otus, että ajoittain se kipinä on hitusen hukassa, mutta sieltä se taas löytyy. Ei väkisin, eikä kukaan sitä voi mulle kouraan antaa. En ole ihminen joka aina jaksaa sata lasissa, eikä mun tarvitsekkaan olla. Senkin olen oppinut hyväksymään. eikä mun tarvitse "esittää", että jaksan aina tuhatta ja sataa.


Eilen päivällä sain viestin ystävältä, kyseli iltakahviseuraksi. Onneksi natsasi aikataulut ja mentiinkin testamaan paikallinen uudehko kahvila kun pääsin työmaalta. Tuli niin tarpeeseen nuo treffit ja ajatusten vaihto, monista asioista. Oli mukava huomata, ettei ole yksin ajatuksineen.


Eilisen jälkeen voi taas kerran todeta, ystävät <3 Aamulla olin laittanut kellon ajoissa soimaan, se soi, sammutin herätyksen ja könysin takaisin peiton alle. Hetken keskusteltuani itseni kanssa potkin ruhoni ylös petistä ja taapersin kahvin keittoon. Olihan ollut tarkoitus treenaamaan lähteä. Ajellessani salille kiittelin itseäni, että tuli noustua ajoissa. Selkä/hauisjumppa oli vuorossa ja siitähän minä tykkään.



Alkulämppäoperaation jälkeen treenin kimppuun. Treeni tuntui hyvältä, senkin vuoksi, koska huomasin, että voimat (mitkä voimat?)alkaa palautua aikaan ennen flunssailua. Ensimmäisenä liikkeenä oli ylätalja niskan taakse, vinopenkissä tehtynä. Siitä on tullutkin yksi mun lemppariliikkeistä, siksikin että saan sillä erityisen hyvän tatsin selkään.


Soutuhommiin yrittää asettautua hän... Tykkään, tuo tyyli ei tee kurjuutta niskoille.


Yhtenä selkätreenin liikkeenä rintaprässiä, yes, koska Teemu niin sanoo. Lopuksi vielä pari settiä hauista. Mikä minusta on mukavaa on se, ettei ainakaan tällä hetkellä tarvitse hauista ja ojentajia hinkata montaa monituista eri liikettä. Tyytyväisenä körötteln salilta kotiin popsimaan bataattia ja hirvipaistia.


Niin hyvää sapuskaa, että kaverikin kurkkii kainalon alta saisiko hänkin jotain.. Loppupäivä ei mennyt ihan niin kuin olin suunnitellut, itse asiassa ei lähellekkään. Niinpä olen sitten jumittanut kotona, mikäs tässä on sitten raapustella kirkasvalolampun valossa ja kuvitella samalla, että aurinko paistaa :)

Mukavaa weekendin jatkoa sulle ja haleja !!!

-Satu-



Vieraskirjoittajana Marika Loukkola

Tällä kertaa on Marikan vuoro kertoa tarinaansa. Marikan kanssa on "tutustuttu" blogimaailman kautta ja todella toivon, että joskus nähdään vielä nenätystenkin. Luehan tarina ja Marikan hyvät vinkit.


Kerro kuka ja millainen mimmi on Marika?


Sain kutsun vieraskirjoittajaksi Satun blogiin ja luonnollisesti lupauduin kirjoittajaksi, mikäpä ettei! Kiitos Satu kutsusta!

Olen Marika, nelikymppinen treenikärpäsen puraisema sali-intoilija. Asun perheeni kanssa Oulussa. Perheeseeni kuuluu miesystävän lisäksi kaksi ylä-asteikäistä poikaani. Ei pidä unohtaa perheemme rakkaita ja karvaisia kavereita: englanninspringerspanielimummot Sissi ja Mailis ilostuttavat päiviämme. Kirjoittaja opiskelee tällä hetkellä OAMK:ssa fysioterapiaa, treenaa salilla tavoitteellisesti ja toimii äitihenkilönä. Elämäntapaani ohjastaa maailmanparas valmentajani JP Pulkkinen. Elämäntapani ovat tyystin erilaiset kuin monella tavallisella kaduntallaajalla ja luonnollisesti kaikki eivät tätä ymmärrä. Olen oman tieni kulkija, ehkä hieman yksinäinen susi, mutta tyytyväinen omaan elämääni, sen sisältöön ja kaikkeen mitä se minulle antaa. Valintojen maailma! Luonteenpiirteisiin kuuluu periksi antamattomuus, ajoittainen pessimismi, löytyypä minusta myös pedanttinen perfektionisti, joka satunnaisesti sortuu itsensä aliarviointiin… Olen omasta mielestäni huumorintajuinen esteetikko, oikeudenmukainen, toimelias ja parantumaton romantikko.




Miten innostuit treenaamisesta, kerro vähän taustoja?


Olen urheillut pienestä pitäen. Perheessämme melkein kaikki lapsistamme hiihtivät kilpaa, niin minäkin aikani. Lisäksi nuorena harrastuksiin kuuluivat yleisurheilu, jossa pikamatkat ja pituushyppy olivat omat lajit. Olen kilpaillut myös maastojuoksussa. Ratsastus on ollut ja on edelleen yksi rakkaimmista harrastuksista, johon nykyään valitettavasti ei aika tahdo riittää. Nuoruusvuosien jälkeen tuli useiden vuosien urheilematon, laiska ja railakas elämäntyyli. Sitten syntyivät lapset ja lapset kasvoivat, tuli ero ja minusta tuli yksinhuoltaja ja opiskelin silloin uuteen ammattiin. Silloin aiemmin tekosyitä oli pitkä liuta. Tekosyyt alkoivat näkymään peilistä ja pursuamaan vaatteista ja silmät avautuivat lopulta vuonna 2013, jolloin tein elämäntaparemontin. Laihdutin 12 kiloa ja aloin treenaamaan. Siitä se ura sitten urkeni. Valitsemani tie vei mennessään. Kun tuloksia tuli nopeasti, se innosti ja motivoi aina vain pidemmälle.

Olin mukana erilaisissa nettivalmennuksissa pitkän aikaa ja vihdoin kesällä 2015 aloitin henkilökohtaisen valmentajani JP Pulkkisen siipien suojassa. Tähän ajauduin yksinkertaisesti siksi, että koin tarvitsevani henkilökohtaisen valmentajan. Sellaisen, jonka oppeihin ja taitoon voisi luottaa sata prosenttisesti. Valmennuksessa olo on tuonut niin paljon ekstraa tähän omaan touhuun ja ennen kaikkea suunnan kaikelle toiminnalle. Nyt tässä hommassa on järki mukana ja joku vahtii tekemisieni perään ja seuraa tuloksia. Se motivoi, mutta myös pakottaa toimimaan oikein ja ohjeiden mukaan. Lipsahtaminen sivuraiteille on entistä hankalampaa, kun joku valvoo tekemisiäsi ja olet myös itsellesi ”tilivelvollinen” eikä turhia selityksiä kuten mutku, sitku tai nytku hyväksytä ;)




Millaisia tulevaisuuden suunnitelmia/tavoitteita on treenaamisen suhteen?


Tulevaisuuden suunnitelmat ovat selkeytyneet kun aloitin henkilökohtaisessa valmennuksessa. Treenaaminen ja kaikki mitä elämääni tällä hetkellä kuuluu on paljon tavoitteellisempaa ja tarkoituksenmukaisempaa, kuin mitä ikinä aiemmin on ollut. Toki aiemminkin olen treenannut ainakin omasta mielestä kovaa ja tosissaan, mutta tässä hommassa on nyt joku järki ja tarkoitus. Ehkäpä minut nähdään vielä joskus tulevaisuudessa fitness kisoissa lavalla bling blingeissä poseeraamassa satojen silmäparien tuijottaessa arvostelevasti, ehkäpä kenties? Mutta vaikka sitä kisapäivää ei koskaan tulisikaan, elämäntapani tulee pysymään sata varmasti samanlaisena. Aina täytyy olla haaveita ja tavoitteita. Ilman päämääriä ja tavoitteita toiminnasta tulee epämääräistä mössöä. Muistakaa siis haaveilla, se ei ole keneltäkään pois!


Olet aloittanut opiskelun, miksi fysioterapeutiksi?


Aiempi ammattini parturi-kampaajana tuli tiensä päätökseen erinäisistä ja useista syistä ja piti alkaa miettimään tosissaan mitä isona haluaa tehdä. Olin jo aloittanut liikunnallisemman elämän ja mietin eri vaihtoehtoja kuumeisesti. Fysioterapeutin ammatti vaikutti sellaiselta mitä haluaisin tehdä tulevaisuudessa. Hain opiskelemaan ja onnekseni onnistuin pääsykokeissa ja aloitin opiskelut elokuussa 2015. Halusin ammatin, jossa voisin auttaa ihmisiä kuntoutumaan ja voimaan paremmin elämässään. Ainakin vielä valinta tuntuu hyvinkin oikeaan osuneelta.



Mitkä on vinkkisi sujuvaan arkeen, miten yhdistää mahdollisesti työ/opiskelu, perhe, treenaaminen?


Olen ehkä vähän huono henkilö vastaamaan tähän kysymykseen. ;) Itsellä arjen pyörittämisessä auttaa aikataulutus. En tee kalenteriin kuitenkaan mitään merkintöjä viikkoja ennen, mutta mielessäni järjestän aina tulevan viikon aikataulun koulun, kodin ja treenien osalta. Koulu on tällä hetkellä numero yksi, mutta treenit eivät kodin ja perheen kanssa jää yhtään vähemmälle. Joskus päivää täytyy vain venyttää jommastakummasta päästä, jotta saa kaiken tarvittavan tehdyksi. Ylimääräiseen ei juurikaan jää aikaa, sen tietää varmasti jokainen perheellinen. Arjen pyörityksessä korvaamattoman apunsa tarjoaa mieheni ja jo hieman isommat lapseni. Heidän tukensa ja apu on ollut korvaamatonta. Homma toimii toisena päivänä paremmin kuin toisena ja onhan tässä ollut koko perheellä opettelemista, kun arki muuttui minun opintojeni myötä. Päivä kerrallaan ja mottona: älä jätä tekemättä sitä, minkä voit tehdä jo tänään!


Kirjoitat blogia, millaisia blogeja itse luet?


Nykyään omankin blogin kirjoittaminen on jäänyt hävyttömän vähäiseksi, anteeksi siitä! Mutta pääasiassa seuraan ja luen liikuntaan ja treenaavien ihmisten elämään liittyviä blogeja. En ole niinkään lajiuskollinen tässä asiassa, mutta toki pääasiassa lukemani blogit liittyvät fitnekseen tai kehonrakennukseen. Löytyy seuraamistani blogeista myös leivontaan liittyviä blogeja!

Tärkeintä elämässä?


Tähän on helppo vastata! Oma perhe on numero yksi. Sieltä saan kaiken voiman mitä tarvitsen. Se että saa rakastaa ja olla rakastettu on tärkeämpää kuin mikään muu. Kun asiat rullaavat ja elämä on kuosissaan, niin silloin on helppoa tehdä itseä kiinnostavia juttuja itsekseen ja yhdessä tärkeiden ihmisten kanssa. Perheestäni saan voimia opiskella tavoitteellisesti ja treenata ahkerasti.



Terveisesi lukijoille?

Carpe diem! Ja valitse rohkeasti oma tiesi, välittämättä siitä mitä mieltä muut mahtavatkaan sinun valinnastasi olla. Tee elämästäsi oman näköisesi, olipa se sitten minkälainen hyvänsä. Järjestä arkesi ja elämäsi omien mieltymysten ja tarpeiden mukaan ottaen kuitenkin huomioon perheesi. Jokainen pienten lasten vanhempi tietää sen, ettei ylimääräistä aikaa ole arjessa, mutta aikansa kutakin. Kuulostaa kliseeltä, kun sanotaan että lapset kasvavat liian pian, mutta se pitää paikkansa. Älkää jääkö kotiin sillä varjolla, että ei ole aikaa harrastuksille, vaan järjestäkää aikaa itsellenne ja omille jutuille ja harrastuksille olivatpa ne mitä hyvänsä. Silloin jaksaa ihan varmasti paremmin ja voi paremmin ihmisenä.

Ole rohkea, uskalla muuttua ja ottaa vastaan uusia ajatuksia. Älä vertaa itseäsi muihin vaan omaan lähtötilanteeseesi ja siihen missä olet nyt. Usko itseesi ja omiin juttuihisi mitä teet. Älä lannistu takaiskuista vaan nouse niiden yläpuolelle lannistumatta. Katso peiliin ja sano että minä rakastan sinua. Minä opin tämän eräältä ihanalta asiakkaaltani vuosia sitten. Jokainen aloittaa joskus jostakin, sinä itse muokkaat matkastasi sellaisen kuin tahdot. Voimatsempit kaikille lukijoille ja suuren suuri kiitos Sadulle, että sain tulla vierailevaksi kirjoittajaksi. Oikein mukavaa talven odotusta kaikille!

Oma blogini Tuuliviirin treeniblogi löytyy osoitteesta http://hiljaisetillat.blogspot.fi/
Valmentajani JP Pulkkisen omat kotisivut löytyy osoitteesta http://www.jiipee.fi/
Voit seurata minua Instagramissa profiilissa http://instagram.com/marika_lo/




torstai 29. lokakuuta 2015

Blogivieraana Minna Saikkonen

Halusin tänne vieraskirjoittajiksi erilaisia naisia, erilaisine tarinoineen. Minnaan tutustuin nyrkkeilyn parissa ja myöhemmin törmäsimme samalla salilla. On ollut ilo tutustua Minnaan ja olinkin mielissäni kun hän lupasi tulla kertomaan tarinaansa blogiini.

Kerro itsestäsi?

Heippa! Olen Minna Saikkonen, 28 vuotta ja kotoisin Keravalta, mutta Kouvolassa olen asunut nyt jo melkein viitisen vuotta. Työskentelen palkka-asiantuntijana, mutta tulevaisuuden haaveena olisi päästä tekemään töitä liikunnan ja hyvinvoinnin parissa. Ihana Satu pyysi minua kertomaan omasta elämäntapamuutoksestani, joten tässäpä minun tarinani.


Olet tehnyt todella ison muutoksen elämässäsi, miten elämäntaparemonttisi alkoi?


Muutama vuosi on nyt takana elämäntapamuutosta ja matkan varrelle on jäänyt reilu 65kg. Vuonna 2013 olin aloittanut monta kertaa ”uuden” elämän, mutta aina palasin takaisin vanhoihin huonoihin syömistottumuksiin ja alkuinnostuksen jälkeen uudet liikuntaharrastukset jäivät hiljalleen pois kuvioista. Oma jaksaminen oli aivan nollassa ja terveyskin reistaili. Sitten jostain vain tuli aivan totaalinen kyllästyminen omaan saamattomuuteen ja laiskuuteen. Hankin kuntosalijäsenyyden Kouvolan LadyLinelle ja otin yhteyttä ystävääni Johanna Koskiseen (http://www.teamfit.fi/valmentajat/johanna-koskinen/). Ensimmäisten yhteistreenien jälkeen olin varma, että nyt löytyi itselle se oikea ja motivoiva laji. Olin jo aiemmin käynyt salilla varovasti ihmettelemässä erilaisia vempaimia, mutta Johannan ammattitaitoisessa opastuksessa pääsin äkkiä sisään perusasioihin ja löysin sen kuuluisan liikunnan ilon. Ilman Johannaa en olisi saanut tätä projektia alkuun. On todella hienoa saada tehdä yhteistyötä Johannan kanssa ja joka treenissä ei voi muuta kuin kuin ihailla sitä tietotaitoa, joka häneltä löytyy. Kiitosta täytyy myös antaa Kouvolan LadyLinelle ja sen ystävälliselle henkilökunnalle, joita ilman olisin tuskin uskaltanut koskaan aloittaa kuntosalilla käymistä. Tsemppaava ja ystävällinen ilmapiiri oli minulle tärkeää ja vähensi omaa epävarmuutta.

Johanna myös laati minulle ruokavalion, jonka noudattaminen oli aluksi minulle hyvinkin haasteellista. Säännöllinen, terveellinen syöminen oli minulle aivan vierasta. Tärkeintä tässä koko prosessissa minulle onkin ollut löytää/oppia se oma tapa tehdä asioita, jotta tämä todella olisi elämäntapamuutos eikä vain väliaikainen muutos. Johannan mahtavat reseptivinkit, jatkuva tsemppaus ja pudonneet kilot kuitenkin motivoivat jatkamaan vaikka välillä tuntui hankalalta ja repsahduksiakin tuli. Tänään voin tyytyväisenä todeta, että olen päässyt jonkinlaiseen tasapainoon omien syömisten kanssa. Perusrunko ruokavaliossa on kunnossa, mutta sallin myös itselleni välillä vapaampaa syömistä ja herkkuja.

Mitä kaikkea harrastat tällä hetkellä?


Tällä hetkellä treenaan salilla noin viidesti viikossa, jonka lisäksi aloitin vajaa vuosi sitten kuntonyrkkeilyn Kuusankosken CrossFit:lla (http://www.crossfitkuusankoski.com/). Nyrkkeily on tuonut paljon uutta omaan liikkumiseen ja kehittänyt varsinkin aerobista puolta aivan hurjasti. Suosittelen kaikille lämpimästi! Olen myös innostunut juoksusta ja kävelylenkit koirien kanssa ovatkin vaihtuneet useasti hölkkälenkkeihin. Rakastan aamulenkkejä ja niistä saatavaa energiaa, joilla jaksaa päivän läpi ihan toisella tavalla.


Parhaimmat asiat jotka ovat tulleet elämäntapamuutoksen myötä?
Oletko saanut läheisiltäsi tukea ja kannustusta?


Parasta tässä kaikessa on ollut ehdottomasti se, että sen entisen jatkuvan väsymyksen tilalle on tullut positiivisuutta ja energiaa, jota pyrin myös ”heijastamaan” omaan lähipiiriini ja motivoimaan sen avulla heitäkin pitämään huolta omasta hyvinvoinnistaan. Sanomattakin on selvää, että oma terveydentila on huippuluokkaa entiseen verrattuna ja olen päässyt tekemään monia asioita, joista vain haaveilin aiemmin. Minkäänlaista negatiivisuutta en ole onnekseni kohdannut tämän projektin aikana ja kaikki läheiseni ovat olleet arvokkaana tukena koko ajan sekä myös muistuttaneet saavutetuista tuloksista, kun itsellä on meinannut usko loppua tai olen alkanut liian ankaraksi itselleni. Vaikka projekti onkin vielä kesken ja muutamia kiloja pudotettavana, niin yritän ajatella, ettei tässä ole kiire mihinkään ja jatkuvasti tämä muutos kehittää minua niin fyysisesti kuin henkisestikin.

Tärkeintä elämässä?


Tärkeintä elämässä minulle on oma terveys. Kun itse voin hyvin, niin silloin pystyn tukemaan omia läheisiäni ja olemaan avuksi tarvittaessa. Kun on saanut itse kokea miltä tuntuu, kun oma kroppa on aivan vieras ja väsynyt, niin oppii arvostamaan terveyttä ja jaksamista eri tavalla.

Mitä vinkkejä antaisit painonpudotukseen ryhtyvälle?

Tärkein asia, jonka olen oppinut painonpudotuksesta on se, että pitää muistaa olla armollinen itselleen. Tämä on ollut minulle se kaikkein vaikein asia projektin aikana ja vielä nykyäänkin joudun pitämään itselleni ”puhutteluja”, jotta muistaisin kuunnella paremmin omaa kroppaa ja mieltä. Onneksi varsinkin Johanna on saanut minut monesti näkemään asioita uudella tavalla ja pikkuhiljaa olen oppinut, ettei tämä projekti ole mitään ”sodankäyntiä” omaa itseään ja kroppaa vastaan vaan, että ainoastaan lempeällä, mutta päättäväisellä otteella saavutan parhaiten pysyviä tuloksia. Eli ensimmäisenä kaikille painonpudotusta aloitteleville suosittelen hyvän ja itselle sopivan valmentajan hankkimista, koska alan ammattilainen osaa ohjata sopivien urheilulajien pariin ja luoda hyvät lähtökohdat koko prosessille. Suurin työ tehdään kuitenkin itse, joten on tärkeää oppia ”kommunikoimaan” itsensä kanssa, jotta oppii huomaamaan mitkä ovat itselle ne sopivimmat tavat toteuttaa painonpudotusta.

Terveisesi lukijoille?


Tähän loppuun haluaisin toivottaa kaikille lukijoille oikein energistä syksyn jatkoa ja muistakaa pitää huolta omasta ja läheisten hyvinvoinnista Jos minun toilailut kiinnostaa, niin instassa minua voit seurata nimimerkillä minna_ks.





keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Blogissa vieraskirjoittajana Henna Paananen

Tämä ideahan lähti Hennalta itseltään kun hän pyysi minua kirjoittamaan jutun omaan Hennallaan- blogiinsa, juttu löytyy täältä. Muutamia ihania naisia pyysin kirjoittelemaan itsestään blogiini, Henna saa nyt aloittaa <3
Kerro meille itsestäsi?


Tervehdys :) Olen Henna Paananen, 29 vuotta, Vantaa. Olen kotoisin Pohjois-Savosta ja asunut monta vuotta myös Jyväskylässä ja viimeisimpänä Oulussa. Vantaalle muutin viime tammikuussa. En oikein osaa sanoa, olen maalais- vai kaupunkilaisihminen, koska en koe meneväni oikein kumpaankaan kategoriaan. Rakastan maaseudun rauhaa, hidastempoisempaa elämää, hiljaisuutta ja sitä, että kaikki ei ole käden ulottuvilla. Nämä ovat myös niitä syitä, miksi halusin muuttaa kaupunkiin jo peruskoulun jälkeen vajaa 16-vuotiaana :D En tiedä, löydänkö paikkaani tällä maapallolla ikinä, mutta toisaalta tietynlainen juurtumattomuus ei haittaa minua. Haaveilen aina asumisesta vaikka missä, mutta loppujen lopuksi onnellisuus ei ole siitä kiinni, missä asuu.

Työskentelen nykyisin sairaanhoitajana, ensimmäinen ammattini oli parturi-kampaaja jonka parissa taisin viihtyä puolisen vuotta. Olisin kiinnostunut työskentelemään enemmän ihmisten hyvinvoinnin edistämisen parissa pelkän pahoinvoinnin helpotuksen sijaan ja yksi mielenkiinnon kohteeni onkin funktionaalinen lääketiede. Aika näyttää, mistä itseni vielä löydän.


Olet treenannut jo kauan, miten innostuit?

Lapsena olin melkoinen sohvaperuna, saatoin helposti vedellä kokonaisen viikonlopun yöpaidassa. Yläasteella alkoi jonkinlainen terveysherännäisyysvaihe, juoksin monta kertaa viikossa ja eksyin koulussa valinnaiselle kuntosali tutuksi -kurssille. Inhosin koululiikuntaa ja liikunnanopettajani taisi inhota minua lähes yhtä paljon, mutta tuon kurssin kävin parin viimeisen peruskouluvuoden sisällä kahteen kertaan. Paluuta ei ole ollut. Kun muutin Jyväskylään peruskoulun jälkeen vuonna 2002, hankin heti kuntosalikortin. Kävin välillä myös ryhmäliikuntatunneilla ja jossain vaiheessa melko ahkerasti spinnigissä, mutta kuntosaliharjoittelu on ainoa, mikä on säilynyt mukana läpi vuosien. Alkuun selailin ahkerasti alan lehtiä ja myöhemmin Pakkotoistoa, mistä imin tietoa ja vinkkejä treenaamiseen. Harjoitteluni ei kuitenkaan ollut kovinkaan tavoitteellista tuolloin.

Tutustuin Jyväskylässä Johanna Vahaan ja Jyväskylän fitnessharrastajien porukkaan ja siitä alkoikin tieni kohti ensimmäisiä body fitness kisoja. Minulla ei tuolloin ollut juuri mitään hajua koko lajista tai kovasta treenistä, mutta tein niinkuin lapussa luki ja kävin ensimmäiset kisani, melkoisena rimpulana, syksyllä 2008. Sijoituin yhdeksänneksi ja olin siitä innoissani. Kisojen jälkeen olin todella väsynyt, loppuvuosi meni jonkinlaisessa koomassa. Samana syksyllä oli neljä työharjoittelua peräkkäin ja meni muutamia kuukausia, ennen kuin sain taas treeneistä kiinni.

Toiset kisani kävin Jaana Kotkansalon valmennuksessa vuonna 2013, sijoituin kevään Fitness Classicissa neljänneksi -163 cm sarjassa. Dieetti pisti kropan melko sekaisin ja dieetin loppupuolen olin sairaslomalla, mutta niin vaan lavalle päästiin. Ylitin kaikki odotukseni, mutta kisan jälkeiset onnentunteet vaihtuivat pian pettymykseen siitä, että koin kehittyneeni todella minimalistisesti. Jatkoin treenaamista, mutta tuntui että keho on aivan sekaisin. Ja niin oli pääkin.

Olin jonkun aikaa JiiPee Pulkkisen valmennuksessa, yritettiin välidieettiäkin mutta paino ei suostunut oikein laskemaan. Hormonitoiminnan normalisoitumiseen meni lopulta lähes kaksi vuotta. Vantaalle muuttaessani otin yhteyttä Solanan Salla Kauraseen, joka alkoi valmentaa minua. Tuntuu, että nyt olen löytänyt itselleni hyvän tavan treenata ja olen oppinut kuuntelemaan kehoani entistä paremmin. Se on vienyt tajuttoman paljon aikaa ja vaatinut käsittämättömän määrän kyyneliä, mutta vihdoin osaan arvostaa oikeasti sitä, että olen terve ja toimintakykyinen, vaikka en olekaan kisakunnossa tai edes lähellä sitä.

Välillä innostun yhä nykyäänkin kuntosaliharjoittelun lisäksi kokeilemaan muita lajeja. Tällä hetkellä käyn Vauhtisammakon juoksukoulussa, tosin kipuilevat pohkeet ja penikat ovat vähän hidastaneet harjoittelutahtia. En ole muutamaan vuoteen juurikaan juossut, mutta nyt muistan taas pitkästä aikaa sen juoksemisen aikaansaaman endorfiinihumalan – ihan mahtava tunne! Juoksukoulussa tehdään yhteiset intervallitreenit kerran viikossa ja omatoimiharjoitukset pari kertaa viikkoon. Ensimmäistä kertaa juoksen myös sykemittarin kanssa ja se on kyllä mainio kapistus :) Toisinaan iskee myös yllytyshulluus; kesällä osallistuin Sulkavan soutuihin työkaverin kanssa, soudettiin 60 kilometriä kirkkoveneellä ja itselläni oli takana tasan YKSI tunti soutuharjoittelua. Aika oli varmaan historian huonoin, mutta ei ollut muuten meikäläisen vika ;D Sama työkaveri sai houkuteltua minut syyskuussa myös Tough Viking -estejuoksukilpailuun ja se oli sen verran hauskaa ja rankkaa puuhaa, että ensi vuonna lähdetään uudestaan!

Olet kilpaillut kaksi kertaa, mikä oli parasta/vaikeinta/opettavinta kisaprojekteissa?

Parasta on ollut ne ihmiset, joihin olen kisaprojektien myötä tutustunut. Ensimmäisellä dieetillä nautin aamuaerobisista ja juoksulenkeistä, toisella dieetillä en jaksanut juuri juoksuaskelia ottaa. Ja onhan se kisalavalla patsastelu ihan uskomattoman siistiä hommaa! Viimeinen viikko, kun kaikki työ on tehty, viimeistellään kuntoa ja liimaillaan strasseja bikineihin... Silloin on toisaalta välillä sellainen fiilis, että voi kun pääsis vaan syömään, mutta toisaalta voi vaan nauttia ja fiilistellä aikaansaatuja tuloksia.

Vaikeinta oli ainakin viimeksi se armoton väsymys, pelotti mennä töihin, tuntui että on niin vetelä että valuu lattian läpi... Sosiaaliset taidot ei ole ehkä aivan huipussaan kun kaksi harmaat aivosolua törmäilee toisiinsa eikä meinaa muistaa edes omaa nimeänsä :D


Opettavinta oli se myllerrys mitä pään sisällä joutui käymään kisojen jälkeisinä kuukausina/vuosina, kun kroppa ei toimikaan niinkuin haluaisi/odottaisi sen toimivan. Omaa minäkuvaa on joutunut pohtimaan paljon. Olen ollut välillä todella syvissä vesissä ajatusteni kanssa, mutta näin jälkikäteen en vaihtaisi näitä kokemuksia pois, koska ne tekevät minusta sen, mitä olen nyt. Paljon entistä vahvempi.

Miten pidät motivaatiota yllä?


Tämä onkin hassu kysymys, koska en oikein koe, että varsinaisesti pitäisin motivaatiota yllä. Motivaation säilymiseen vaikuttavia tekijöitä on toki olemassa: mahtava valmentaja, kisat ja kisaajat, treenien tuoma fiilis, pienet viitteet kehityksestä. Vihaan sitä tunnetta, kun treenejä jää paljon väliin esimerkiksi sairastelun tms. vuoksi. Koko keho tuntuu silloin niin pahalle. Kyllä urheilu on se joka pitää miehen (ja naisen!) tiellä!

En kuitenkaan koskaan ole liimaillut kenenkään takapuolen kuvia jääkaapin oveen motivaattoriksi, tai muuta vastaavaa. Minulla kun nyt kuitenkin on vain ja ainostaan tämä oma takapuoleni. Suurin motivaattorini on kuitenkin terveys, ei pyllyn muoto tai kimmoisuusaste.

Tärkeintä elämässä?

Rakkaus.


Sinulla on blogi jossa on paljon hyvää asiaa ja sopivasti myös huumoria mukana, miten innostuit blogin kirjoittamisesta?


Kirjoitin blogia jo vuonna 2012, sain ihan kivasti seuraajiakin mutta sitä blogia ei ole enää olemassa. Olen aina rakastanut kirjoittamista ja sen vuoksi bloggaaminen tuntuu luonnolliselle. Lapsena haaveilin kirjojen kirjoittamisesta, mutta se taitanee jäädä haaveeksi. Bloggaamisessakin on näin työn ja harrastusten ohessa ihan riittävästi puuhaa :D Nykyisen blogini aloitin vuosi sitten lokakuussa kun sain ensimmäisen lisäravinnesponsorini. Vajaa kuukausi sitten muutin blogini uuteen osoitteeseen ja nykyisin sitä voi lueskella osoitteessa http://www.lily.fi/blogit/hennallaan

Millaisia blogeja itse seuraat?

Seuraan hyvin sekalaisesti blogeja, joskus enemmän ja joskus vähemmän. Toisinaan lueskelen fitnesskilpailijoiden blogeja, toisinaan muiden terveyshömpöttelijöiden juttuja, joskus sitten taas jotain ihan muuta.

Tulevaisuuden tavoitteita ja suunnitelmia?


Treenaamisen suhteen tavoitteena on kasvaa isommaksi ja tulla voimakkaammaksi, oppia juoksemaan vaikkapa 10 kilometriä ilman kyyneliä ja lisätä liikkuvuutta. Muun elämän suhteen olen melko avoinna hyville ehdotuksille :D

Terveisiä lukijoille?

Kokeilepa vaihteeksi hyväksyä itsesi ja katso, mitä tapahtuu ;) Sellaista syksynjatkoa kaikille!


Blogin lisäksi voit seurata minua Instagramissa nimellä @hennallaan

tiistai 27. lokakuuta 2015

Kurjuuden maksimointia


Hah, jopas typerä otsikko, mutta hitusen totuutta ainakin. Jopahan mahtuu kahteen menneeseen viikkoon kaikenlaista fiilistä ja ajatusta. Jos kuulisitte sen mun ajatusrallin niin kyllä teitäkin pyörryttäisi. Mutta miten niin, sitä rallia. Vähän alavireisissä fiiliksissä olen mennyt ja sittenhän iski flunssanpirulainen ja ajoi fiilikset ihan surkeaksi. "En varmasti parane ikinä", "Kaikki katoaa mitä on saanut aikaiseksi" "En saa itseäni enää ikinä niskasta kiinni" "En varmaan koskaan enää käy salilla" Yli viikko meni aika voimattomissa oloissa, enimmäkseen makoillessa. Nukkuminen oli <3 Järkihän se nyt kuitenkin samalla sanoo, että hölmö, se on vaan flunssa ja menee ohi kohta. Kun oli jo monta päivää mennyt ajattelin iltaisin, että no huomenna on jo parempi olo. Aamuisin petyin kun ei ollutkaan, viikon oli makuaistikin hukassa, aika tylsää. Tuli sitten syötyä ei juuri mitään/mitä sattuu ja sen kyllä huomaa kropasta samantien. Yök. Makoillessa haaveilin siitä, että miten kivaa on olla taas virkeä ja terve, että jaksaa entiseen malliin.

Jotenkin totuin syksyn kauneimpiin puoliin ja niihin aurinkoisiin syyspäiviin ja yhtä-äkkiä iski harmaus. Myös mieleen. Sehän selvästi kasvoi kipeänä lojuessa.


Noh, mutta nyt on synkistelty tarpeeksi vai mitä?

Mitäs muuta tässä parin viikon aikana. Expo-reissu tuli tehtyä, mukava päivä ja muutamaan ihanaan ystävään törmäsin.


Välillä päällä muutakin kuin jumppakalsarit..


Olihan se kiva päästä samaan kuvaan noin huikean mimmin kanssa..


Olihan se taas motivaatioreissu kaikkinensa ja messuilla olisi ollut kyllä kaikenlaista ostettavaa, itselle tarttui mukaan pari pönttöä lisäravinteita ja edullinen treenitoppi.


Ennen flunssaa, The Feeling hyvän treenin jälkeen.


Olen minä töitäkin tehnyt näemmä..

Mutta mites after flunssa. Eilen aamulla taapersin salille "ristiriitaisin" fiiliksin, jotenkin oli tunne niinkuin aloittaisi alusta, ihan kun olisi ollut öööö tosi kauan treenaamatta. Kevyemmin toki tarkoituksella jumppailin, olkapäitä, mutta niinhän nuo tuntui pikkuruisetkin painot yllättävän painavilta. Kuitenkin tosi hyvä tatsi löytyi lihoihin heti ja hyvillä mielin lähdin treenin jälkeen kotiin. Tänä aamuna sitten selkäjumppaa hyyyyyvin kevyesti ja kuullostellen.


Ja kotiinlähtöselfie. Hyvä mieli. Mukava päästä normiarkeen taas kiinni. Tosiasiahan se on, että kun on tämän "elämäntavan" opetellut niin ei se katoa, eikä se rakkaus punttien heiluttelemiseen.

Ai niin, kirjoittelin stooria Fustrasta,
käyppäs kurkkaamassa mun sivulta tai Aika-ajon sivustolta. Itsehän näen Fustran loistavana treeninä myös fitnessmimmeille ja miehille, koska harjoittelu parantaa ryhtiä, lisää liikkuvuutta jne. Joten vink vink..

Mukavaa viikonjatkoa sulle !!!

-Satu-




lauantai 10. lokakuuta 2015

Ei dieetti vaan elämäntapamuutos


Kuten viisas ystäväni totesi. Kirjoittelin hänen kanssaan fiiliksistä tässä taannoin kun taivastelin kaikkia mietteitäni joita pulpahteli vanhoja kuvia ja studiokuvia katsellessa. Niin, sehän tässä parasta onkin. Se ettei tässä millään kitukuurilla tms. olla oltu (kohta) kolmen vuoden aikana missään vaiheessa vaan elämäntavat muuttuneet, pikkuhiljaa, täysin. Ja ajattelenkin, että se "pikkuhiljaa" on tehnyt tästä pysyvän elämäntavan. Monelle olen joutunut sanomaan, että ei en ole laihdutuskuurilla, en ole ollut, en nälässä, en syömättä. Vaan aivan päinvastoin. Ne on ne terveelliset/oikeanlaiset sapuskat ja säännöllinen ruokailurytmi jotka painonputoamisessa on avainasemassa, se on ainakin minun mielipide. Aina on mahdollisuus muuttaa tapojaan tai opetella uusia jos vain niin haluaa. Muistan itse pari vuotta sitten kun Kepa söi välipalaksi rahkaa, itse en ikinä voinut edes sietää sitä hajua.. Päätin kuitenkin opetella syömään sitä jos se kerran olisi terveellisempää (kuin esimerkiksi se ainainen leivän puputtaminen) ja kyllä, meinasi tulla yök kun sitä rahkaa ensimmäisiä kertoja nieleskelin. Mutta niinpä vain, kaikkeen tottuu. Tällä hetkellä mun ruokavalio ei maitotuotteita sisälläkkään. Mun entinen "ruokavalio" (siis mikä...) oli pääasiassa leipää... aamupalaksi leipää, lounaaksi eväänä leipää, iltapalaksi leipää.. No toki ehkä kerran päivässä joku lämmin ruoka.. Jugurtteja, vanukkaita. Lähes joka ilta jotain herkkuja.. Lähinnä karkkia, suklaata, jäätelöä..


Öööö... ei oo ihan putkeen menny ruokailut.. Noh, tammikuussa v.2013 kaikki alkoi pikkuhiljaa jotenkin muuttua, ei mitenkään hammasta purren, Muutin ruokavalion pikkuhiljaa täysin ja sehän teki sen, että myös herkkuhimo alkoi laantua. Menin Kepan mukana peloissani salille ja aika nopeasti jäin (onneksi) koukkuun siihen. Alkuun välillä turhauduin kun olisi tietysti halunnut niitä lihaksia jne. muutoksia nopeasti, tuolaisia em. turhautumisia tulee nykyään enää hyvin harvoin. Kaikesta oppii. Samoihin aikoin lisäsin lenkkeilyä ja lenkkeilinkin aika paljon. Silloin varmaankin kesällä 2013 yritin myös innoissani hölkkäillä, mutta eihän siitä mitään tullut kun "penikoihin" koski ym.ym. Nykyään voisi hölkkäillä etenkin pehmeämmällä alustalla ongelmitta (siis jos hölkkäilisin...) Ja onhan se kaikki liikkuminen ja tekeminen paljon helpompaa sitten kun sitä ylimääräistä taakkaa ei ollut.. Vaikkei sitä monia kymmeniä kiloja ollutkaan. Jotenkin jäänyt mieleen kun yritin kumarrella sitomaan (mahani kanssa) kengännauhoja ulos lähtiessäni ja se oli jotenkin hankalaa.. Oli miten oli, tuosta "aiheestahan" jaksaisin jauhaa pitempäänkin, mutta en viitsi kyllästyttää ketään selittämällä taas miten suuri matka se on ollut korvien välissä ja on sitä kokoajan vieläkin. Välillä tuntuu, että se onkin parasta kaikessa ja miten paljon hyvää se on elämään antanut. Jospa se pikkuhiljaa kasvattaa itsevarmuutta ja rohkeutta lisää. Taas kerran voin sanoa olevani kiitollinen. Ja kehitykseen liittyen.. Joskus kun kuvittelee mielessään, että mitään muutosta ei varmana tapahdu eikä ole tapahtunut niin voi askarrella kollaaseja niin kenties voi huokaista, että tapahtuu sitä, vaikkakin hitaasti


Asiasta toiseen, treenit menee "entiseen malliin". Tosin eilen suunnitelmat meni uusiksi enkä päässyt treenejä tekemään. Helposti minussa iskee kiukutus jos en pääsekkään silloin kuin olen suunnitellut/halunnut, mutta...vähän kun vetää henkeä ja sanoo itselleen, että pöhlö, ei se maailma siihen kaadu. Kun aikaa kuitenkin on...loppuelämä niin kauan kuin puntit nousee..
Viime lauantaina pääsin kaiman kanssa jumpalle, parasta <3 Selkäjumppaa tehtiin mun treeniohjelman mukaan.

Suunnittelee tarttuvansa tankoon hän.. Kulmasoutua siis. Mulla painot on tuossa tangossa persuksen "takana" joka onkin (mulle ja mun niskoille) paaaljon parempi kuin se, että se painot olisivat kropan etupuolella. Siten olen aiemmin joskus kokeillut tehdä ja ei ei yök, mutta tällä tyylillä, yksi uusi lemppari. Kiitos vain koutsille tästäkin. Lauantaina sain jumppaseuraksi vanhemman tyttäreni jonka kanssa tehtiin tarakkajumppaa osittain yhdessä, kuten näkyy..


Hermohommia...hermohommia..

Keskiviikkona mulla oli lajissaan kolmannet kehonhuoltotreffit Minnan kanssa. Aloiteltiin virtuaalivenyttelyllä, mutta sitä ei keretty loppuun tehdä kun piti lähteä alta pois kun kahvakuulatunti starttasi. Mutta nou hätä, osataanhan me kehoa huoltaa omatoimisesti. Minna ehdotti, että tehdään ensin ne "kurjimmat" jutut joten taas sitten kinttuja tangon avulla rullattiin


Ehkä ilmeeni kertoo jotain..


Uusi juttu oli mulle kun pohkeita vetristeltiin kahvakuulan kahvan päällä, auts, löytyi kipeitä paikkoja. Sen jälkeen vielä rullailtiin ja venyteltiin. Reilu tunti meni ja tekipä taas hyvää kropalle (ja mielellekkin koska hyvä seura)

Tänä aamuna selkätreeniä.


Koska Teemu käskee tekemään noin niin sittenhän tehdään.. Ja juu, se on rintaprässilaite..


Tuosta(kin) tykkään. Vatsallaan vinopenkissä, ensimmäinen toisto hitaasti sen jälkeen nopeampaa pumppausta ja taas hitaasti jne. Tosi hyvän tuntuman saan tuolla setillä. Selkätreenin jälkeen vielä parit liikkeet hauiksille. Salilta parin kaupan kautta kotiin. Iltapäivä menikin ruuanlaitto ym. keittiö ja siivoushommissa. Lopulta pääsi kuitenkin saunan kautta sohvalle nököttämään tämä masiina sylissä. Huomenna onkin mukava ja mielenkiintoinen päivä tiedossa kun lähden Lahteen Fitness expoon katsomaan kisoja ja messuja kiertämään, kyseiseen häppeninkiin tulossa myös useampi ystäväni muualta, ihana nähdä heitä <3


Näihin tunnelmiin, huomista reissua odotellen..

-Satu-

perjantai 2. lokakuuta 2015

Mitä kuuluu?

Jos nyt jotakuta sattuu kiinnostamaan niin kerronpa. Pitkästä aikaa istua nökötän tietsikka sylissä. On taas ollut aikakausi kun ei ole ollut oikein jutunjuurta enkä ole hirveästi panostanut yleensäkkään blogien lukemiseenkaan.


Vähän tommosiakin fiiliksiä oli viime viikolla. Paljon tuli mietiskeltyä kaikenlaista, mutta sen ja töitten lisäksi kävin esimerkiksi leikkimässä valokuvaajaa


Totesin taas, että on se metsä vain ihana paikka olipa vuodenaika mikä tahansa.

Treenejä oli viime viikolla siis vain kolme, ja erilaisia kuin "normiviikkoina". Olipa ihan kivaa vaihtelua. Välillä täytyi "poseerata" uudessa paidassa


(ai miten niin tykkäänkö Minionseista...)

Viikko sitten olikin jännä päivä. Rakas ystäväni Laura suti aamulla pakkelia naamaani ja siitä kiiruhdin valokuvaukseen. Jännitti siis aikalailla menomatkalla, mutta kun paikalle saavuin ja tapasin kuvaajan oli jännitys tiessään ja tunnin kuvaushässäkkä olikin itseasiassa tosi mukavaa.


Kiitos paljon Hennalle kuvista <3


Siinä se sitten on.. Melkein kolme vuotta on kohta töitä tehty. Akka on muuttunut, mutta kuitenkin eniten "pään sisällä". Minun painonpudotus on pieni siihen verrattuna mitä muutama tuttuni on saanut aikaiseksi, he vasta ovatkin huikeita naisia! Arvostan suuresti.
Meinasi tulla tippa linssiin kun katselin vanhoja kuvia ja noita studiokuvia, mietin onko noissa oikeasti minä. Tajusin, että hitto, oon mä vissiin jotain saanut aikaiseksi. Ehkä mä pikkuhiljaa opin olemaan vähän ylpeä itsestäni, tiedättehän, silleen hyvällä tavalla. Olen ollut onnekas ja saanut kannustusta ystäviltä, sellainen haluan itsekkin olla, siis kannustava/tsemppaava ihminen. Hämmennyin tänään kun somessa kommentoitiin minun olevan esimerkki, minä? Esimerkki? Taas jotenkin liikutuin. Joku nainen oli kommentoinut instagramiin, että samalla kun olen kutistunut olen myös nuorentunut. Se itseasiassa varmasti jollain tavalla pitääkin paikkaansa, ainakin sitäkautta, että elämään on löytynyt paljon enemmän iloa ja yleensäkkin "elämää".

Mitäs muuta sitten tässä kahden viikon sisällä. Ulkoilua uusissa maisemissakin, yhden iltapäivän lenkki.


Syksyssä on kivointa kynttilät. Relausta, tunnelmaa, koti <3


Viime viikon keskiviikkona mentiin extempore ihanan Minnan kanssa virtuaalivenyttelyyn ja päätettiin sitten ottaa tavaksi. Niinhän sitten tänäkin keskiviikkona treffattiin. Ei päästykään virtuaalivenyttelyä tekemään niin keksittiinpä sitten itse kaikenlaista kivaa. Venyteltiin ja rullailtiin ja lopuksi...


No mitä tuossa sitten tapahtuu, rullaillaan tangolla kinttulihoja. Ja me otetaan niin uusiksi taas ensi keskiviikkona, ihan mahtavaa.

Tälle viikolle on neljä treeniä alla ja kaksi jäljellä. Eilen iltamassa kävin rääkkäämässä etureiskoja (joku oikosulku tuli, olisi ollutkin persuspäivä, tehdään sitä sitten sunnuntaina..) ja pohkeita. Nyt on kintut ihan kiitettävästi kipeinä, varsinkin pohkeenpirulaiset.


Tänään sitä oltiin taas jännän äärellä, oli nimittäin teemutreenit. Olkapää/ojentajajumpan olin tilannut ja sitä saa mitä tilaa, yhdellä sanalla sanoen #tuskaa. Toinen olkapäätreenini oli siis työn alla ja se tehtiin, olihan sillä Teemulla tietenkin lisämausteena parikin kikkakakkosta, että huh huijakkaa. Lopulta tuntui jo, että olin jossain hämärän rajamailla ja takuulla olkalihoistakin lähti kaikki voimat käyttöön mitä otettavissa oli. Niin no, ei se ojentajasettikään mikään helppo ollut. Yksi takaolkapääliike vaihdettiin toiseksi kun sanoin, ettei se oikein ole mennyt kohteeseen. Ja huomasihan se valvova silmä sen ja keksi tilalle paremman liikkeen. Lopuksi tsekattiin pari harmaita hiuksia aiheuttanutta selkäliikettä, joista lopulta toinen vaihdettiin toisenlaiseen ja jopahan osuukin paremmin sinne minne pitääkin. Kyllä taas oli niiiiiiin opettavainen tunti että. Lisäksi motivaatio nousi taas x 100 niin mikäs tässä on taas aamulla lähteä treenaamaan. Kiitos ja aamen.


Tälläisiä kuulumisia mulle, miten sun syksy ja lokakuu on lähtenyt käyntiin?

Mukavaa viikonloppua!

-Satu-