perjantai 27. marraskuuta 2015

Still alive


Tiedättekö sen hyvän fiiliksen joka on treenin (tai vaikka ulkoilun tms.) jälkeen? I know. Se on The feeling. Se fiilis on ollut erityisen tärkeä tällä viikolla. Se on yksi syy miksi teen sitä mitä rakastan, eli heilutan niitä puntteja.


Tämä pimeys rasittaa, olin paljon pirtsakampi kun oli muutama aurinkoinen päivä ja jopa hitusen sitä luntakin <3 Tällä hetkellä on haastava aika elämässä menossa, senkin vuoksi parina aiempana viikkona on treenit olleet melkein nollassa. En ole blogejakaan aktivoitunut lukemaan, muutenkin somen käyttö/lukeminen on ollut huomattavasti vähempänä ja hyvä niin. Tällä viikolla olen onneksi päässyt treeneihin kiinni. Todennut joka kerta miten suuri psyykkinen hyöty myös sillä on. Arkirutiinit, joihin myös liikunta kuuluu. Syömiset ei ole olleet ihan mallillaan, mutta enpä ota stressiä, nekin asettuu kohdilleen ajallaan. Olen yrittänyt opetella sitä, etten vaadi itseltäni liikaa. Paitsi silloin jos on elämän kaikki palaset kohdillaan ja on edellytykset treenata kovaa, silloin täytyykin vaatia itseltään enemmän kehittyäkseen. Mutta. Ei nyt. Ei vielä tänään.

The Feeling.

Jotta ei nyt synkistelyä vain niin onhan sitä muutakin. Ja kehityksestä puheenollen. Pääsin sunnuntaina katsomaan vanhemman tyttäreni cheerleading-talvinäytöstä. On niin suuri ilo huomata kun lapsi on löytänyt sen oman jutun ja kehittyy kokoajan harrastuksessaankin. Se ilo minkä tytär siitä saa lämmittää mutsinkin mieltä. Niinkuin lapsen ilo yleensäkkin. Jatkossa neiti siirtyykin "sennu-ryhmään" ja treenejä onkin useammin.
Työrintamalla oli tällä viikolla pari erilaista aamupäivää kun meillä oli tyhy-ryhmiä tutustumassa saliin, jumppiin ja tietenkin myös Fustraan. Sai taas todeta, että niska,hartia, selkävaivat (ja niistä aiheutuvat lisävaivat, päänsäryt jne.) on niin yleisiä, että mars fustraamaan. Lähes kaikki tutustujat saivat todeta, miten helpolta näyttävät liikkeet eivät niin helppoja olleetkaan ja saivat vähän käsitystä siitä mitä fustra oikein on.

Nyt kun treeneihin taas on tällä viikolla päässyt paremmin käsiksi niin tuntuu, että tuntuma lihaksissa löytyy paremmin. Hyvä hyvä. Eilen kävin pakaraisia ja vatsoja treenailemassa ennen työhommeleita.


Ja edelleenkin, tuo kuminauhailu on kyllä niin karmeata puuhaa (silleen positiivisessa mielessä kuitenkin) että aina etukäteen jo hirvittää. Mutta kun treenit oli tehty makoilin hetken tyytyväisenä jumppamatolla. Mietin ja fiilistelin. Tänään oli vuorossa selkä- ja habarääkkiä.


Alkulämmittelyksi tietyt kepittelyt ja kuminauhoittelut niin johan löytyi hyvä tatsi selkälihoihin. En pystynyt etenemään suunnittelemassani järjestyksessä ja taisin taas herättää ihmetystä kun tein selkätreeniä rintaprässissä. Sain kuitenkin kaikki ne liikkeet tehtyä jotka pitikin. Onneksi nykyään on jo aika monta eri liikettä tiedossa niin voi käyttää jotain korvaavaa, eikä sormi mene suuhun jos nyt ei satu johonkin tiettyyn laitteeseen pääsemään. Koska jäi vielä aikaa ennen kuin työvuoro alkoi olin reipas ja harrastin vähän kehonhuoltoa. Tulikin tarpeeseen.


Tälläistä tarinaa tällä kertaa, näihin tunnelmiin, hyvää viikonloppua sulle !!!




tiistai 24. marraskuuta 2015

PhFormula

Olen siinä mielessä onnekas, että pahempia iho-ongelmia minulla ei ole koskaan ollut. Ei edes teini-ikäisenä. Toki aina jonkinlaista epäpuhtautta kasvoista löytyy, etenkin omaan silmään ärsyttävintä on nenän alueella olevat mustapäät. Ihoni on sekaiho, rasvoittumista on yleensä vain otsan ja leuan alueella.
Olen käynyt elämäni aikana vain muutamia kertoja kasvohoidossa, vaikka olenkin monesti päättänyt, että otan sen tavaksi, ainakin keväisin ja syksyisin. Mutta niin se vain on siirtynyt...se uuden tavan aloittaminen. No, mutta entäs nyt kun ikää vain tulee lisää, väistämätöntähän se on. Kasvoilla(kin) se näkyy, niitä iän tuomia juonteita esimerkiksi. Toki elämäntavat vaikuttavat paljon siihen kuinka ihosi voi.

Olen ollut muutenkin "pihi" kasvojen hoidon ja vaikkapa meikkien suhteen. Puhdistusemulsiota ja kasvovettä olen käyttänyt aamuin illoin, en ihan halvinta merkkiä, mutta edullista kuitenkin. Lisäksi kasvoihin voidetta sipaissut puhdistuksen jälkeen. Joskus ehkä vuosi sitten repäisin ja hankin sitten oikein kalliimman meikkipuuterin jota kaupan kosmetiikkamyyjä suositteli (etsi sopivan sävynkin kaiketi). Petyin kuitenkin kyseiseen tuotteeseen kovasti ja palasin tuttuun vanhaan käyttämääni puuteriin. Samoin kävi yhden kalliimman luomivärin kanssa, silmille laittaessa se rapisi pitkin poskia, raivostuttavaa (alla oli silmämeikin pohjustusvoidetta) Sen jälkeen olen ollut vielä varovaisempi hankkimaan mitään arvokkaampaa kasvojenhoitotuotetta, meikkiä tms.

Nyt minulle tarjoutui mahdollisuus Kauneushoitola Maikossa päästä PhFormula- hoitoon jonka kerrotaan olevan uuden sukupolven kuorinta kasvoille, ihon pinnoitushoito, jossa hoito perustuu happopinnoitukseen. PhFormula on farmakosmeettinen ihonhoitosarja. Alkuun säikähdin sanaa "happo", apua, iho irtoaa ja mitäs sitten. Ei kiitos. Sain sitten lisätietoa, ettei se nyt ihan niin mene. Saatuani lisätietoa innostuin kovasti, jospa ihostani tulisi heleämpi/kirkkaampi, jospa hoito purisi myös juonteiden alkuihin. Hoidon tarkoitus on jälleenrakentaa ihoa (eli pinnoittaa). Kaksi viikkoa ennen ensimmäistä hoitoa kävin tapaamassa tulevaa kasvojeni tuunaajaa ensimmäistä kertaa ja innostuin tulevasti projektista vielä enemmän kun oli mukava ihminen vastassa. Samalla reissulla sain seerumin, jota kosmetologini, Maiju ohjeisti levittämään kasvoille puhdistuksen jälkeen. Kahtena ensimmäisenä päivänä laitoin sitä vain aamuisin ja kun ei kasvojen iho oli ok sain ohjeeksi jatkaa seerumin käyttöä aamuin illoin. Sen tehtävä oli valmistaa ihoa tulevaa käsittelyä varten.


Viime viikolla sitten varsinainen hoito alkoi. Maiju kertoi, että kyseessä ei ole perinteinen kasvohoito ja uteliaalla fiiliksellä astelin kauneushoitolan ovesta sisään. Ensin puhdistettiin kasvot huolelisesti e.x.f.o cleanse:lla. Seuraavaksi puhdistettiin kasvot vielä kaikesta rasvasta isoprophyl alkoholilla. Seuraavana oli vuorossa ihon herkkyystesti jotta voidaan valita sopivat tuotteet kasvoille. Minun täytyi kertoa tuntemusten voimakkuus asteikolla 1-10. Ihoa lähinnä vain nipisteli ja tuntui jonkinlaista kiristystä, arvion voimakkuuden olevan asteikolla nro.2. Voimakkainta oli otsan alueella ja poskissa. Mutta tunne kasvoilla haalistui melko nopeasti. Sain kuulla omistavani kestävän ihon. Maiju kertoi tarkkaan koko hoidon ajan mitä kasvoille laitettiin ja miksi. Itsehän kun makoilin laput silmillä.


Pinnoitushoitoja on viisi erilaista

- A.C.N.E
- rasvaiselle, tulehtuneelle, acne-iholle

- A.G.E
- juonteet
- ikääntyvä iho
- myös couperosaiholle

- M.E.L.A
- epätasainen ihon väri
- pigmenttimuutokset
- suurentuneet huokoset

-C.R- pinnoitus
-punoittavan, couperosa-ihon hoito
- ruusufinni (acne rosacea)
- herkkä iho

-V.I.T.A.C
- eloton, harmaa iho
- kirkastava
- c-vitamiinipommi

Tuolla ensimmäisellä kerralla kasvoille laitettiin sekä M.E.L.A että V.I.T.A.C. Maiju kyseli miten ihoni kestää aurinkoa, palaako iho vai ruskettuuko. Helposti en nahkaani saa kesällä poltettua, mutta joistakin kohdista se ruskettuu helpommin. Hoidon jälkeen iho suojattiin P.O.S.T recovery-voiteella ja aurinkovoiteella (spf 30). Pääsin sitten katsomaan peilikuvaani.


Iholla oli jonkin verran punoitusta, lähinnä otsan ja poskien alueella, mutta jo kotiin päästyäni se oli jo melkein kadonnut. Sain kotiin mukaan kotihoitotuotteet ja ohjeet siitä kuinka niitä käytän. Parina ensimmäisenä päivänä iholla tuntui aavistus kiristystä ja kutittavaa tunnetta. Kuulin sen olevan normaali ilmiö, kun iho uusiutuu.


Kotikäytössä minulla on siis E.X.F.O clease jolla puhdistan kasvot aamuin illoin, sen jälkeen levitän M.E.L.A- seerumin kasvoille ja päälle P.O.S.T recovery- voiteen, lisäksi sain myös erillisen voiteen (P.O.S.T resurfacing) jota laitan kasvoille jos iho kovasti rupeaa hilseilemään, ainakaan vielä tähän päivään mennessä sellaista ei ole tapahtunut. Näillä tuotteilla jatkan seuraavaan hoitoon asti joka on seuraavan kerran noin kahden viikon päästä. Viimeistään sitten lisää :)

pHformulasta löytyy tietoa vaikka täältä,

kurkkaa myös Kauneushoitola Maikon sivut --> https://www.facebook.com/KauneushoitolaMaiko/





sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Tsemppii tsemppii


Edelliseen omaan kirjoittamaani tekstiin tuli lukijalta kommentti jossa kiitettiin tsemppaavasta blogista. Olin tietenkin positiivisesta palautteesta hyvilläni ja jäinkin asiaa miettimään. Olenko mä tsemppaava? (Lukeeko mun kirjoituksia oikeesti joku ja miksi lukee..) Millä tavalla mä olen tsemppaava? Siis täällä blogissa. Sitten päädyin siihen vastaukseen, että taidan mä olla. Ja noin ihan muutenkin. Ja haluan olla. Oman elämäntapamuutoksen ajalta kyllä muistaa miten hyvältä se kannustus ja positiiviset kommentit tuntuivat (niinkuin edelleenkin ja matka vain jatkuu.) Varsinkin viime aikoina olen huomannut, että olen onnekas siinä mielessä, että minulla on kannustavia ihmisiä ympärillä. Mä luulen, että kaikkihan sitä tsemppiä tarvitsee, joskus enemmän joskus vähemmän ja jotkut enemmän jotkut vähemmän. Ei toisten kehuminen, kannustaminen ole itseltä pois.


Sain tuon kuvan viestinä eilen ja sillä on iso merkitys minulle.

Tämä viikko onkin ollut monella tapaa erillainen kuin edeltäjänsä, hyvällä ja huonolla tavalla. Treenit on sujuneet valehtelematta hitsin hyvin ja toki se saa aikaan hyvää fiilistä ja uskoa omaan tekemiseen. Maanantaina salikaveri kysäisi miten treenit sujuu, vastasin, että "aivan h.lvetin hyvin" Pari päivää sitten valkkua kiittelin, että johan alkaa olkapäätkin ottaa paremmin osumaa kuin ennen tätä meidän yhteistyötä. Se on tosiasia.


Mutta mistä se johtuu. Before Teemu olen olkapäätreeneissä jännittänyt melko paljon niskoja/epäkkäitä joka on tehnyt treenaamisesta hankalaa ja aiheuttanut kaikenlaista mälsää, silloin ennen olen tehnyt monta kiloa isommilla painoillakin (esim. pystypunnerrusta), mutta eipä onnistuisi enää. Koska hermotus toimii paremmin ja jo alkulämppäliikkeiden aikana on olkalihat tulessa. Thank god! Plus se, että niskat ei ota enää osumaa (olkapää)treeneistä. Mä olen niin tyytyväinen. Eikä mua hävetä myöntää, että ennen olen tehnyt joitain juttuja jollain tavalla väärin tms.

Viime viikko oli treenien osalta siis aika takkuinen, ei ihmekkään flunssan jälkeen. Meinasi turhautuminen iskeä, mutta onneksi järkikulta taas lohdutteli, että kyllä tää taas tästä lähtee.

Tämä viikko alkoi olkapää/ojentajatreenillä ja kuten kehuin niin perfect, että varmana kasvoi lihat puolella. No viiitsi vitsi. Ojentajille onkin vain pari liikettä ja se on ihan riittävästi, sellaisessa tulessa on lopulta nekin ojentajaraasut. Valkku on myös löytänyt mulle just sopivan takaolkapääliikkeen, no facepull se on ja paljon olen sitä ennen tehnytkin. Ero on vain siinä, että nyt osaan tehdä sen siten, että paremmin menee kohteeseen.


Maanantaina pääsin katsomaan Helsinkiin yhtä suuresti rakastamani bändin keikkaa kun oli Kepa liput sinne hankkinut. Nimittäin Five finger death punch oli lavalla.


Jännän äärellä, Hesaan lähdössä. FFDP:n lämppärinä oli orkesteri nimeltä Papa roach, jota olen joskus nuorena tyttönä vähän kuunnellut, mutta ei tehnyt vaikutusta. Mutta nytpä teki ja tulihan se uusin levykin hetimiten hankittua <3 Tiistaina oli jumpan osalta vuorossa etureiskat, kiitettävästi sain ne väsytettyä. Keskiviikkona oli treeneistä välipäivä. Torstaihan on toivoa täynnä vai miten se meni. Pitkästä aikaa käytiin Kepan kanssa treenaamassa, selkätreeni tehtiin, mun ohjelman mukaisesti.






Hyvä treeni ja hirrrveen vahva olo.

Perjantai. Menin salille ja iski katastrofi! Salikassissa ei kuulokkeita. What the fuck. Ei löytynyt ei, eikä ole löytynyt tähän päiväänkän mennessä (tarvinnee hankia uudet, saa siis suositella edullisia langattomia kuulokkeita, jotka pysyy päässä..?) Jouduin sitten treenaamaan ihan salin musiikin tahdissa, onnistuihan tuo jotenkin. Olkapää/rintatreeni ja jo vain taas heti alkuunsa olkalihat tulessa, mahtavata. Eilen oli ihanan/kamalan takareiska-pakarajumpan vuoro. Milläs muullakaan se alkaa kuin kuminauhahommilla.


Kumppari kintuissa siis taapersin menemään määrätyn verran sivusuunnassa, eteenpäin (paino varpailla) ja taaksepäin (paino kantapäillä). Kuminauhailun jälkeen siirryin takareisiä koukistamaan ensin kolme settiä takareiskan alaosaa supistavaa liikettä, sitten yläosaa. Toimii. Ja tottahan toki kaikkea muutakin kivaa kintuille. Salilta kiiruhdettiin kotiin syömään ja siivoamaan. Sain sitten vielä viettää aikaa kahden rakkaan ystäväni kanssa, tosin molempien kanssa erikseen.


Tämä päivä on ollut tosi harmaa, ei mieli vaan tuo ulkona näkyvä maisema. Olenkin kirjoittanut tätäkin tekstiä kirkasvalolamppuni valossa, kyllä sillä vaan piristävä vaikutus on. Muutakin piristystä päivää kun pitkästä aikaa natsasi aikataulut ja pääsin ystäväni Lauran kanssa treenaamaan. Kyllä on sekin itselleni yksi motivaattorimuija, on myös mahtavaa seurata ystävän matkaa kohti body fitness-kisoja. Mutta siitä treenistä, selkätreenin vuoro oli molemmilla joten sitähän sitten. Kolme eri liikettä joita Lauran ohjelmassa oli.


Hyvin jaksoi puristaa kun oli tsemppari selän takana, kiitos Laura <3 Kamu jatkoi omaa treeniään, itse tein vielä yhden oman treeniohjelmani mukaisen selkäjumppaliikkeen sekä hauisjumpat. Sitten hyvillä mielin kotiin välipalaselle ja jatkamaan blogin kirjoittelua. Blogiinkin iittyen, pari päivää sitten alkoi kasvontuunausoperaatio josta myös tulen kertomaan blogissa. Jospa musta tulee kohta tosi nätti :) Joopa, mutta pysykääs kuulolla!

Mukavaa uutta viikkoa sulle!

-Satu-






.

sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Blogivieraana Aija Jantunen

Lisää ihania naisia, voin sanoa, että tämä(kin) nainen on niiiin rautaa. Aikunkin kanssa on tutustuttu blogimaailman kautta, mutta olemmepa tavanneetkin ihan nenätysten kun opiskellessani Fustra-valmentajaksi uskaltautui Aikku mun koekaniiniksi.
Antaapa hänen nyt kertoa tarinansa :)

Kerro itsestäsi?

Heti alkuun kiitokset tästä mielenkiintoisesta mahdollisuudesta päästä kertomaan itsestäni Sinun lukijoillesi. Idea oli hauska ja otin sen mielelläni vastaan.

Olen siis Aikku, 48v, kahden aikuisen lapsen äiti sekä yhden 11v koiruuden Mamma.



Perheeseeni kuuluu myös avopuoliso. Lapset ovat jo muuttaneet pois kotoa ja asumme koiruuden ja mieheni kanssa kolmistaan. Tällä hetkellä projektina asunnon myyminen ja Helsinkiin muutto, mutta sepäs ei olekkaan ihan niin yksinkertaista kuin voisi luulla. Asuntomarkkinat taitavat olla aikas huonot tällä hetkellä, mutta maltti on valttia. Kyllä tämä(kin) asia järjestyy kun on sen aika.
Olen luonteeltani erittäin iloinen, positiivinen, sosiaalinen, avoin, puhelias ja parit muut positiiviset adjektiivit perään mitä vaan kukakin keksii. En jaksa murehtia turhaan, jokaisella asialla on hyvätkin puolensa kun ne vaan haluaa nähdä.
Olen kärsinyt aikoinani vuosia kovista (siis todella kovista) säryistä olkapäissä/käsissä joka rajoittanut elämääni hyvinkin paljon. Silloin juurikin liikunta piti järjen päässäni, se oli voimavara jonka avulla jaksoi kipuja sietää. Olkapääni onkin leikattu kaksi kertaa ja nyt se on jos ei samanlainen kuin ennen leikkauksia niin ainakin huomattavasti parempi kuin ennen niitä. Ilon voimalla jaksettu eteenpäin, vaikkakin välillä hampaat irvessä mutta eteenpäin ollaan menty.


Kuinka innostuit treenaamisesta?


Liikunta tuli takaisin elämääni oikeastaan lasten synnyttyä. Nuorimmaisen ollessa vuoden oli painoni huimat 71kg (pituutta kuitenkin vain 161cm) ja kaupan suurimmat farkut eivät mahtuneet jalkaani. Silloin päätin, että nyt ne kilot lähtee. Vähensin syömistä ja aloin liikkumaan. Kävin pitkillä kävelyillä, lasten nukkuessa jumppasin aamulla 4x vkossa videolta katsottujen ohjeiden avulla ja kävin ryhmäliikuntatunneilla. Silloin ei vielä ollut liikuntakeskuksia joissa olisi ollut sata eri vaihtoehtoa erilaisille tunneille vaan silloin kävimme paikallisen liikuntaseuran järjestämissä erilaisissa aerobiceissa.
Kuntosali tuli elämääni pari vuotta tämän jälkeen eli 90-luvun puolessa välissä kutakuinkin. Silloin kuntosalissa treenasi miehet, naisia ei ainakaan minun salillani kauheasti näkynyt (asuin suht pienellä paikkakunnalla). Sain ensimmäisen saliohjelmani joka nykyään katsottuna naurattaa aika paljon. Liikkeitä siinä oli miljoona, välissä hinkattiin aerobista ja taas jatkettiin treenaamista. Ei ollut mitään tajua miksi mitäkin tehdään tai mille lihakselle se ottaa, kunhan tehdään. Se oli sitä aikaa se.
Välillä harrastin aina jotain muuta, kuten taekwondoa, mutta olkapään ja polven hajotessa joutuin sen lajin jättämään. Se harmittaa itseasiassa vieläkin. Olkapääsärkyjen ollessa pahimmillaan, ei salilla juurikaan voinut käydä ja jos kävin niin oikeastaan ei käsillä voinut mitään tehdä. Tai jos olisi voinutkin niin en tehnyt. Ja aina pysyttelin siellä omalla mukavuusalueellani treenatessani eli kehitystä oli turha odottaa, mutta ei sitä oikeastaan osannut kauheasti edes kaivata. Pääasia oli, että sai salilla taas käydä. Liikunta on siis kuulunut elämääni jo yli 20v.


Onko sinulla oma valmentaja, millainen on mielestäsi hyvä valmentaja?


Aloitin Fit Farmin Super Dieetin liki 3v sitten. Salilla tuli tehtyä jo vähän isommilla painoilla ja into kehittyä kasvoi. Dieetin loputtua olin saanut vajaa neljä kiloa pois ja senttejä hirmuisen määrän. Aikani mietin, että haluan oman valmentajan ja lopuksi otin yhteyttä Fit Farmiin ja otin puolen vuoden valmennuspaketin itselleni. Siitä se sitten lähti, innostuin ihan täysin tähän hommaan. 1,5-vuotta teimme ihanan Kaisan kanssa töitä ja saimme painoa tippumaan 8kg:a ja kropan malli muuttui täysin.



Sen jälkeen oli aika sanoa Kaisalle hyvästit ja aloin yhteistyön nykyisen valmentajani kanssa. Nyt tavoitteena on saada tästä kropasta niin timmi kuin mahdollista siihen mennessä kuin täytän 50v eli meillä on vielä kaksi vuotta aikaa saavuttaa tämä olotila. Tuloksia on tullut paljon ja paljon on vielä tekemättä.


Hyvässä valmentajassa arvostan luottamusta, paneutumista oikeasti minun asiaani, minun kehitykseeni, minun vahvuuksiini ja heikkouksiini. Kun hän oppii miten juurikin minun kroppani reagoi mihinkin ja aidosti haluaa viedä kehitystäni eteenpäin, on hän varmasti palkkansa ansainnut. Jos hän tekisi työnsä vasemmalla kädellä ja maksaisin siitä, niin miettisin miksi maksan turhasta. Tässä tapauksessa ei todellakin tarvitse moista miettiä.
Luottamus on myös asia joka pitää toimia. Joudut ehkä avautumaan valmentajalle aika henkilökohtaisistakin asioista niin silloin on hyvä tietää että luottamus on 100%. Ja kemiat, ne kuuluista kemiat, ne pitää myös toimia. Jos ette tule valmentajasi kanssa toimeen niin miten valmennussuhde voisi toimia? Mielestäni ei mitenkään. Yhdessä tekemisen pitää olla myös hauskaa. Vaikka treenataan tosissaan niin ei kuitenkaan totisena.
Mutta jokaisen täytyy kuitenkin muistaa, että jos et itse ole valmis tekemään kehityksesi eteen töitä on aivan sama millaisen treeniohjelman tai ruokavalion valmentajasi sinulle tekee. Työn teet kuitenkin sinä itse, ei kukaan muu. Kaikki lähtee aina sinusta itsestäsi, mitä olet valmis itseesi panostamaan!! Tällä hetkellä itse olen valmis panostamaan paljon ja odotankin myös kehitystä tulevan. Ja jos ei saamilla ohjeilla tule tulosta vaikka tekisin kaiken kuten pitääkin, niin varmasti kyseenalaistaisin valmentajani ohjeet.

Työn vastapainoksi treenaat mutta miten muuten pidät itsestäsi huolta?
Viihdyn luonnossa. Teen mielelläni pitkiä kävelylenkkejä, metsässä jos mahdollista. Tässä pieni ristiriita koska koirani taas ei pidä metsästä ja hänet saisi kantaa sinne jos haluaa hänen kanssaan sinne mennä. Hierojalla käyn myös muutaman kerran kuukaudessa, tällä määrällä treenatessa on vähän pakko käydä hierojalla useammin. Luen myös paljon, se rentouttaa mukavasti. Pitäisi, huom. pitäisi myös venytellä useammin, se tuppaa jäädä turhan usein väliin.


Mitä toiveita ja tavoitteita sinulla on tulevaisuudelle?


Tavoitteenani on olla 50-vuotiaan elämäni kunnossa. Silloin pitää kropassa olla lihasta ja se ei saa olla kovinkaan rasvainen. Pinnallista, tiedän, mutta mun elämä, mun tavoitteet.
Toivoisin saavani tehdä työtä mistä nautin ja pidän, tällä hetkellä sellaista teen ja toivoisin saman jatkuvan jatkossakin.
Toiveina on saada vielä joskus omia lapsenlapsia. Pikkusiskollani on 1v3kk ikäinen poika ja olen varmasti maailman onnellisin Tätsy (ainakin samalla viivalla isosiskoni kanssa).


Tärkeintä elämässä?

Tähän joutuu vastaamaan niinkin kliseisesti kuin terveys. Kun on vuosia joutunut elämään kroonisen kivun kanssa niin tietää kuinka tärkeää oma terveys on. Kun sen menettää niin se halvaannuttaa sinut täysin. Ellen olisi luonteeltani näin positiivinen ja iloinen ihminen, en tiedä olisinko tätä kirjoittamassa. Monesti kävi mielessä miten ne säryt saisi pois, mutta aina jaksoin uskoa siihen, että aurinko paistaa vielä minunkin risukasaani. Ja paistoihan se, tosin vasta vuosien päästä.


Onko sinulla jokin motto?


Mottoni on: Believe in your self and Never give up. Nämä olen myös tatuoinut käsivarsiini. Jos et itse usko itseesi, siihen että sinusta on johonkin mitä haluat tehdä niin kuka sinuun uskoisi? Usko itseesi, sinusta on siihen mitä haluat, mitä teet, mitä tavoittelet, mitä haaveilet.
Ja älä anna periksi. Kukaan ei ole seppä syntyessään mutta periksi ei saa antaa. Lähes jokainen meistä on noussut aikoinaan pyörän päälle uudestaan ja uudestaan, ollaan kaaduttu ja noustu uudestaan. Ja lähes jokainen aikuinen ihminen osaa ajaa pyörällä. Koska me ollaan uskottu itseemme ja me ei olla annettu periksi. Muista siis aikuisenakin se, että uskot itseesi ja nouset ylös jos satut kaatumaan. Älä anna periksi.
Itselläni ei tule jäämään tavoitteeni ainakaan asenteestani kiinni. Uskon, että minusta on tähän ja nousen ylös uudestaan ja uudestaan kunnes mä pysyn jaloillani.


Mitä terveisiä tai vinkkejä lähettäisit lukijoille?

Oikeastaan terveiset ja vinkit taisikin tulla jo edellisillä riveillä sanottua.
Ja jos lukijat ovat kiinnostuneita palkkaamaan itselleen valmentajan niin kannattaa hiukan vertailla tarjontaa. Välttämättä se kaikista "kuuluisin" firma ei ole se paras vaan ehkä jollain toisella voisi olla antaa sulle enemmän yksityiskohtaisempaa neuvoa ja apua. Kyselkää muilta toisten mielipiteitä mutta muistakaa että toisten kokemukset voivat olla aivan muuta kuin mitä itsellänne ehkä olisi. Olemme yksilöitä ja toimimme myös sen mukaan. Mikä sopii äidille ei välttämättä sovi tyttärelle.
Toivottelen kaikille oikein ihanaa syksyn jatkoa. Muistakaa nauttia ulkoilmasta, nyt on ollut niin kaunis ja lämmin syksy. Nautitaan siitä, nautitaan toisistamme ja treenataan ilolla. vakavissaan mutta ei vakavina.
Ja jos törmätään salilla tai muualla niin tulkaa moikkaamaan.
Ja jos jotakin kiinnostaa lukea keski-ikäisen naisen höpinöitä treenaamisesta niin tervetuloa seuraamaan blogiani joka löytyy täältä.