sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Blogivieraana Aija Jantunen

Lisää ihania naisia, voin sanoa, että tämä(kin) nainen on niiiin rautaa. Aikunkin kanssa on tutustuttu blogimaailman kautta, mutta olemmepa tavanneetkin ihan nenätysten kun opiskellessani Fustra-valmentajaksi uskaltautui Aikku mun koekaniiniksi.
Antaapa hänen nyt kertoa tarinansa :)

Kerro itsestäsi?

Heti alkuun kiitokset tästä mielenkiintoisesta mahdollisuudesta päästä kertomaan itsestäni Sinun lukijoillesi. Idea oli hauska ja otin sen mielelläni vastaan.

Olen siis Aikku, 48v, kahden aikuisen lapsen äiti sekä yhden 11v koiruuden Mamma.



Perheeseeni kuuluu myös avopuoliso. Lapset ovat jo muuttaneet pois kotoa ja asumme koiruuden ja mieheni kanssa kolmistaan. Tällä hetkellä projektina asunnon myyminen ja Helsinkiin muutto, mutta sepäs ei olekkaan ihan niin yksinkertaista kuin voisi luulla. Asuntomarkkinat taitavat olla aikas huonot tällä hetkellä, mutta maltti on valttia. Kyllä tämä(kin) asia järjestyy kun on sen aika.
Olen luonteeltani erittäin iloinen, positiivinen, sosiaalinen, avoin, puhelias ja parit muut positiiviset adjektiivit perään mitä vaan kukakin keksii. En jaksa murehtia turhaan, jokaisella asialla on hyvätkin puolensa kun ne vaan haluaa nähdä.
Olen kärsinyt aikoinani vuosia kovista (siis todella kovista) säryistä olkapäissä/käsissä joka rajoittanut elämääni hyvinkin paljon. Silloin juurikin liikunta piti järjen päässäni, se oli voimavara jonka avulla jaksoi kipuja sietää. Olkapääni onkin leikattu kaksi kertaa ja nyt se on jos ei samanlainen kuin ennen leikkauksia niin ainakin huomattavasti parempi kuin ennen niitä. Ilon voimalla jaksettu eteenpäin, vaikkakin välillä hampaat irvessä mutta eteenpäin ollaan menty.


Kuinka innostuit treenaamisesta?


Liikunta tuli takaisin elämääni oikeastaan lasten synnyttyä. Nuorimmaisen ollessa vuoden oli painoni huimat 71kg (pituutta kuitenkin vain 161cm) ja kaupan suurimmat farkut eivät mahtuneet jalkaani. Silloin päätin, että nyt ne kilot lähtee. Vähensin syömistä ja aloin liikkumaan. Kävin pitkillä kävelyillä, lasten nukkuessa jumppasin aamulla 4x vkossa videolta katsottujen ohjeiden avulla ja kävin ryhmäliikuntatunneilla. Silloin ei vielä ollut liikuntakeskuksia joissa olisi ollut sata eri vaihtoehtoa erilaisille tunneille vaan silloin kävimme paikallisen liikuntaseuran järjestämissä erilaisissa aerobiceissa.
Kuntosali tuli elämääni pari vuotta tämän jälkeen eli 90-luvun puolessa välissä kutakuinkin. Silloin kuntosalissa treenasi miehet, naisia ei ainakaan minun salillani kauheasti näkynyt (asuin suht pienellä paikkakunnalla). Sain ensimmäisen saliohjelmani joka nykyään katsottuna naurattaa aika paljon. Liikkeitä siinä oli miljoona, välissä hinkattiin aerobista ja taas jatkettiin treenaamista. Ei ollut mitään tajua miksi mitäkin tehdään tai mille lihakselle se ottaa, kunhan tehdään. Se oli sitä aikaa se.
Välillä harrastin aina jotain muuta, kuten taekwondoa, mutta olkapään ja polven hajotessa joutuin sen lajin jättämään. Se harmittaa itseasiassa vieläkin. Olkapääsärkyjen ollessa pahimmillaan, ei salilla juurikaan voinut käydä ja jos kävin niin oikeastaan ei käsillä voinut mitään tehdä. Tai jos olisi voinutkin niin en tehnyt. Ja aina pysyttelin siellä omalla mukavuusalueellani treenatessani eli kehitystä oli turha odottaa, mutta ei sitä oikeastaan osannut kauheasti edes kaivata. Pääasia oli, että sai salilla taas käydä. Liikunta on siis kuulunut elämääni jo yli 20v.


Onko sinulla oma valmentaja, millainen on mielestäsi hyvä valmentaja?


Aloitin Fit Farmin Super Dieetin liki 3v sitten. Salilla tuli tehtyä jo vähän isommilla painoilla ja into kehittyä kasvoi. Dieetin loputtua olin saanut vajaa neljä kiloa pois ja senttejä hirmuisen määrän. Aikani mietin, että haluan oman valmentajan ja lopuksi otin yhteyttä Fit Farmiin ja otin puolen vuoden valmennuspaketin itselleni. Siitä se sitten lähti, innostuin ihan täysin tähän hommaan. 1,5-vuotta teimme ihanan Kaisan kanssa töitä ja saimme painoa tippumaan 8kg:a ja kropan malli muuttui täysin.



Sen jälkeen oli aika sanoa Kaisalle hyvästit ja aloin yhteistyön nykyisen valmentajani kanssa. Nyt tavoitteena on saada tästä kropasta niin timmi kuin mahdollista siihen mennessä kuin täytän 50v eli meillä on vielä kaksi vuotta aikaa saavuttaa tämä olotila. Tuloksia on tullut paljon ja paljon on vielä tekemättä.


Hyvässä valmentajassa arvostan luottamusta, paneutumista oikeasti minun asiaani, minun kehitykseeni, minun vahvuuksiini ja heikkouksiini. Kun hän oppii miten juurikin minun kroppani reagoi mihinkin ja aidosti haluaa viedä kehitystäni eteenpäin, on hän varmasti palkkansa ansainnut. Jos hän tekisi työnsä vasemmalla kädellä ja maksaisin siitä, niin miettisin miksi maksan turhasta. Tässä tapauksessa ei todellakin tarvitse moista miettiä.
Luottamus on myös asia joka pitää toimia. Joudut ehkä avautumaan valmentajalle aika henkilökohtaisistakin asioista niin silloin on hyvä tietää että luottamus on 100%. Ja kemiat, ne kuuluista kemiat, ne pitää myös toimia. Jos ette tule valmentajasi kanssa toimeen niin miten valmennussuhde voisi toimia? Mielestäni ei mitenkään. Yhdessä tekemisen pitää olla myös hauskaa. Vaikka treenataan tosissaan niin ei kuitenkaan totisena.
Mutta jokaisen täytyy kuitenkin muistaa, että jos et itse ole valmis tekemään kehityksesi eteen töitä on aivan sama millaisen treeniohjelman tai ruokavalion valmentajasi sinulle tekee. Työn teet kuitenkin sinä itse, ei kukaan muu. Kaikki lähtee aina sinusta itsestäsi, mitä olet valmis itseesi panostamaan!! Tällä hetkellä itse olen valmis panostamaan paljon ja odotankin myös kehitystä tulevan. Ja jos ei saamilla ohjeilla tule tulosta vaikka tekisin kaiken kuten pitääkin, niin varmasti kyseenalaistaisin valmentajani ohjeet.

Työn vastapainoksi treenaat mutta miten muuten pidät itsestäsi huolta?
Viihdyn luonnossa. Teen mielelläni pitkiä kävelylenkkejä, metsässä jos mahdollista. Tässä pieni ristiriita koska koirani taas ei pidä metsästä ja hänet saisi kantaa sinne jos haluaa hänen kanssaan sinne mennä. Hierojalla käyn myös muutaman kerran kuukaudessa, tällä määrällä treenatessa on vähän pakko käydä hierojalla useammin. Luen myös paljon, se rentouttaa mukavasti. Pitäisi, huom. pitäisi myös venytellä useammin, se tuppaa jäädä turhan usein väliin.


Mitä toiveita ja tavoitteita sinulla on tulevaisuudelle?


Tavoitteenani on olla 50-vuotiaan elämäni kunnossa. Silloin pitää kropassa olla lihasta ja se ei saa olla kovinkaan rasvainen. Pinnallista, tiedän, mutta mun elämä, mun tavoitteet.
Toivoisin saavani tehdä työtä mistä nautin ja pidän, tällä hetkellä sellaista teen ja toivoisin saman jatkuvan jatkossakin.
Toiveina on saada vielä joskus omia lapsenlapsia. Pikkusiskollani on 1v3kk ikäinen poika ja olen varmasti maailman onnellisin Tätsy (ainakin samalla viivalla isosiskoni kanssa).


Tärkeintä elämässä?

Tähän joutuu vastaamaan niinkin kliseisesti kuin terveys. Kun on vuosia joutunut elämään kroonisen kivun kanssa niin tietää kuinka tärkeää oma terveys on. Kun sen menettää niin se halvaannuttaa sinut täysin. Ellen olisi luonteeltani näin positiivinen ja iloinen ihminen, en tiedä olisinko tätä kirjoittamassa. Monesti kävi mielessä miten ne säryt saisi pois, mutta aina jaksoin uskoa siihen, että aurinko paistaa vielä minunkin risukasaani. Ja paistoihan se, tosin vasta vuosien päästä.


Onko sinulla jokin motto?


Mottoni on: Believe in your self and Never give up. Nämä olen myös tatuoinut käsivarsiini. Jos et itse usko itseesi, siihen että sinusta on johonkin mitä haluat tehdä niin kuka sinuun uskoisi? Usko itseesi, sinusta on siihen mitä haluat, mitä teet, mitä tavoittelet, mitä haaveilet.
Ja älä anna periksi. Kukaan ei ole seppä syntyessään mutta periksi ei saa antaa. Lähes jokainen meistä on noussut aikoinaan pyörän päälle uudestaan ja uudestaan, ollaan kaaduttu ja noustu uudestaan. Ja lähes jokainen aikuinen ihminen osaa ajaa pyörällä. Koska me ollaan uskottu itseemme ja me ei olla annettu periksi. Muista siis aikuisenakin se, että uskot itseesi ja nouset ylös jos satut kaatumaan. Älä anna periksi.
Itselläni ei tule jäämään tavoitteeni ainakaan asenteestani kiinni. Uskon, että minusta on tähän ja nousen ylös uudestaan ja uudestaan kunnes mä pysyn jaloillani.


Mitä terveisiä tai vinkkejä lähettäisit lukijoille?

Oikeastaan terveiset ja vinkit taisikin tulla jo edellisillä riveillä sanottua.
Ja jos lukijat ovat kiinnostuneita palkkaamaan itselleen valmentajan niin kannattaa hiukan vertailla tarjontaa. Välttämättä se kaikista "kuuluisin" firma ei ole se paras vaan ehkä jollain toisella voisi olla antaa sulle enemmän yksityiskohtaisempaa neuvoa ja apua. Kyselkää muilta toisten mielipiteitä mutta muistakaa että toisten kokemukset voivat olla aivan muuta kuin mitä itsellänne ehkä olisi. Olemme yksilöitä ja toimimme myös sen mukaan. Mikä sopii äidille ei välttämättä sovi tyttärelle.
Toivottelen kaikille oikein ihanaa syksyn jatkoa. Muistakaa nauttia ulkoilmasta, nyt on ollut niin kaunis ja lämmin syksy. Nautitaan siitä, nautitaan toisistamme ja treenataan ilolla. vakavissaan mutta ei vakavina.
Ja jos törmätään salilla tai muualla niin tulkaa moikkaamaan.
Ja jos jotakin kiinnostaa lukea keski-ikäisen naisen höpinöitä treenaamisesta niin tervetuloa seuraamaan blogiani joka löytyy täältä.



1 kommentti:

  1. Kiitos Satu vielä kerran kutsusta vierailijaksi. Tämä oli mielenkiintoinen kokemus, joskus voisit tulla vierailemaan minun luonani.
    :-)

    VastaaPoista