sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Kuka minä olen

Hei olen Satu.


Minulla on perhe ja kaksi koiraa. Paitsi että ne koirat ovat myös perheenjäseniä. Äitiys on varmasti tärkein tehtäväni, mutta sen "elinikäisen ammatin" lisäksi olen myös lähihoitaja ja fustra-yksilövalmentaja. Olen ex-pullukka, nykyinen ei niin pullukka. Rakastan treenaamista, salilla. Yleensä yksin, kuulokkeet korvilla, omassa maailmassa. Välillä hyvässä seurassa. Kuulokkeissa pauhaa useimmiten Five finger death punch, Arch enemy tms. ei niin pliisu musiikki. Se on yksi asia jota rakastan, musiikki.


Rakastuin kolme vuotta sitten. Koko silloisen noin 74 kiloisen kropan voimalla. Treenaamiseen ja puntteihin. Menin mieheni mukana salille ja pelotti niin perkuleesti. Ensimmäiset kosketukset puntteihin olivat uimahallin salilla ja mieheni työpaikalla..


Alkuaikoina häpeän tunteet olevat aika voimakkaita, tunsin olevani niin pullukka, ruma, kömpelö. Pikku hiljaa se rakkaus treenaamiseen vain syveni ja kehitystä alkoi tulla. Samaan aikaan lisäsin lenkkeilyä ja muutin ruokailutottumukset täysin. Paino putosi hiljalleen, ulkomuoto alkoi muuttua. Sekös motivoi lisää.


Taisi olla nuo ensimmäiset jumppahousuni, miesten kollarit...

Ajoittain turhauduin, olisin toivonut kehitystä nopeampaa vauhtia. Onneksi myös ymmärrys ja kärsivällisyys kasvoivat pikkuhiljaa. Eihän niitä lihaksia päivässä rakenneta...eikä kahdessakaan.


Pikkuhiljaa myös heräsin jonkinlaisesta horroksesta, minusta tuli jollain tavalla myös rohkeampi kun en enää niin "nolostellut" itseäni ja pyydellyt anteeksi olemassaoloani. Aloin olla eläväisempi. Sain uusia ystäviä salimaailmasta. Olen sanoinkuvaamattoman kiitollinen ystävistä jotka olen elämääni saanut viime vuosina. Kiitollinen siitä kaikesta kannustuksesta jota olen saanut <3 Ystävät ovat saaneet minut näkemään monia asioita, esimerkiksi sen, että mä oon ihan jees. Ja mä saan olla oma itseni.

Enpä ole näköjään kovin sutjakassa kunnossa ollut vuonna 2008:kaan.. By the way...

Ennen toivoin, että kaikki pitäisivät minusta tai edes jollain tavalla hyväksyisivät. Nykyään en tuollaisia juuri murehdi. Muutos (ja ikä) tekee tehtävänsä ja ymmärtää sen, että aina löytyy ihmisiä jotka ei susta tykkää tai arvostelevat sun tekemisiä. Laitan itse esimerkiksi aika paljon kuvia instagramiin, osa blogiin tai duuniin liittyen. Jos se jotakuta vaikka ärsyttää niin pakko ei ole katsoa, delete-näppäin on keksitty. Vaikka en enää juurikaan välitä siitä mitä minusta mahdollisesti ajatellaan se ei tarkoita sitä, että olisin muuttunut "väärällä" tavalla itsekkääksi tai etä kuvittelisin olevani parempi kuin muut. Blogijorinoihin ja vaikka instajuttuihin liittyen toisaalta toivoisin itse saada olla esimerkkinä jollekkin joka vaikka sattuu tuskailemaan elämäntapamuutoksensa äärellä.


Alkaa olla kolme vuotta täynnä tätä uudenlaisen elämän opettelua. Se on tehnyt minusta vahvemman, monella tavalla. Korvien välissä tehty työ on paljon suurempi kuin fyysinen muutos. Reilu 3 vuotta sitten minulla oli kyllä perhe, koti, töitä. Toki nuo elämän tärkeimmät asiat, mutta...entäs se minä itse. Niin tyytymätön omaan itseeni, omaan aikaansaamattomuuteeni. Yksinäinen. Surullinen. Elämän sisältö oli koti/perhe, työt ja syöminen, herkut. Satunnaisia kävelylenkkejä. Paljon on muuttunut kolmen vuoden sisällä, niin paljon. Työkin on muuttunut. Kymmenen vuotta lähihoitajan töitä siellä sun täällä. Elämäntapamuutos herätti uusia intressejä työnkin suhteen. Kohta vuosi on touhuttu Fustra-yksilövalmentajana kuntosalilla. Pidän työstäni, fustra on todella mielenkiintoista. Nykyisessäkin työssäni saan siis auttaa ihmisiä, se on palkitsevaa. Sen lisäksi koen olevani hyvä valmentaja erityisesti painonpudottajalle tai elämäntapamuutosta tekevälle ihmiselle. Paljon olisi sanottava edellämainittuihin asioihin. Kaikenlaista on kerinnyt läpikäydä tässä taipaleella.


Tärkeä tuki on ollut oma puoliso jonka avulla pääsin alkuun ja olen oppinut paljon asioita treenaamisesta ja muutenkin, kiitos siitä. Kolmen vuoden sisälle on mahtunut pari nettivalmennusta ja lyhyehkö valmennus yhden pt:n kanssa (kiitollinen olen hänellekkin saamastani avusta) Nettivalmennuksista sain toki jotain irti, mutta en lähellekkään niin paljon kuin tarvitsen. Tällä hetkellä mulla on pt, jonka ammattitaitoon uskon 100%. Meidän taival alkoi muistaakseni elokuussa ja sen jälkeen on tullut paljon parannusta. Lähinnä tarkoitan sitä, että hermotus lihaksiin on löytynyt. Kuten olen aiemmin todennut niin omistan myös niskaongelmia, mutta nyt niitäkin on selätetty sikäli että nyt minulla on juuri oikeanlaisia liikkeitä treeneissä. Niskoihin ei tule painetta tms. vääränlaisista liikkeistä/tekniikoista. Nuo edellämainitut asiat ovat parantaneet treenaamistani paljon. Nyt vain porskutellaan eteenpäin.


Etsi elämääsi asioita joista nautit. Harrastus joka on se "sun juttu", josta saat hyvää mieltä. Lähde kävelylle pakkaseen. Ympäröi itsesi kannustavilla ihmisillä, toki se kannustus kuuluisi myös kulkea itseltäsi toisille. Arvosta niitä ihmisiä, jotka kannustavat, joiden kanssa voit olla oma itsesi.
Mieti itsellesi tsemppilauseita. Älä anna periksi.



Yhtenä päivänä tällä viikolla ajoin työpaikalle ja aurinko paistoi suoraan päin kasvoja, samassa levisi hymy kasvoille. Ajattelin vaikka on ajoittain haasteellista olla minä, en silti haluaisi olla kukaan muu.

-Satu-

4 kommenttia:

  1. Mikä muutos!!! Aivan käsittämätön!! Näytät 10 vuotta nuoremmalta nykyään. Ihan eri loiste silmissä. Wow wow ja vielä kerran wow.

    VastaaPoista
  2. Ihana Satu! <3 Sä oot niin upea ja olit aiemminkin, mutta muutos on todellakin saanut sut säteilemään ja nuorentumaan vuosilla! Inspiroivaa ja toivottavasti tarttuvaa :) Mukavaa tammikuuta sinnepäin, täällä on palattu takaisin arkeen täydellä tohinalla :)

    VastaaPoista