Meinasin myös laittaa otsikoksi "Liikunta pelasti elämäni" tai jotakin vastaavaa.. Mutta niin, tuota mieltä olen. Liikunta on parasta lääkettä mielelle sekä usein myös fyysisiin vaivoihin. Joko olet lukenut tämän tekstin liikunnan hyvistä vaikutuksista? Jos et ole lukenut niin alappa jo lukea.
Luin itse tuon tekstin ja syy miksi aiheesta halusin kirjoittaa on se, että allekirjoitan tuon kyseisen otsikon kyllä ja aikalailla sisällönkin. Teksteistäni tulee varmasti ilmi ja läheiset ihmiset tietävät, että olen aika voimakastunteinen persoona. Enkä juurikaan pelkää näyttää tunteitani. Haluan läheisteni ja ystävieni tietävän, että he ovat rakkaita minulle. Jos ikävöin, on ikävä iso. Olen herkkä aistimaan toisten ihmisten fiiliksiä. Olen mooonta kertaa kertonut kuinka olin surullinen jne. ennen tätä elämäntapamuutoksen alkua. Niin olinkin, mutta ei siinnä kaikki. Olin myös masentunut, se on kaveri joka on ollut lisämausteineen elämässä useampaan otteeseen. Siksipä tiedän aika tarkkaan mistä puhun tähän aiheeseen liittyen.
Elämässä tulee asioita jotka ajoittain voivat vetää mieltä maahan. On sairasteluja, taloudellisia huolia tms. Masennus on kuitenkin kauemmin jatkuva olotila. Päiviä, ajanjakso jolloin ei mikään huvita, kun tuijottaa melkein 24/7 ikkunasta ulos tai katselee seiniä. Siihen jumiutuu helposti. Läheisten tuki ja kannustus on toki kullanarvoisen tärkeää, mutta se halu nousta löytyy lopulta itsestä. Kun löytää pienen positiivisen murusen ja lisää niitä murusia pikkuhiljaa. Tosiasia on se, että toista voi ymmärtää ellei ole kokenut samoja asioita elämässä.
Kuvassa tärkeä paikka, rakas kotiranta
Kun mietit ja mietit, miksi ihmeessä on kurja olla vaikka kaikki on periaatteessa hyvin? Sepä se. Asiat ei olekkaan niin yksinkertaisia koska elämä, lapsuus, nuoruus muokkaa meistä omanlaisiaan yksilöitä. Joskus niitä lapsuuden tunteita pulpahtelee pintaan aikuisena ja sitten niitä käsitellään. Joskus vasta silloin kun ihmisellä on turvallinen olla alkaa näitä tunteita ja ajatuksia tulla. Ihmisen pääkoppa on erittäin mielenkiintoinen. Tässä taannoin osui somessa silmiini tämä Kukka Laakson teksti ja se kolahti.
Typerintä mitä masentuneelle voi sanoa "Otappa nyt itseäsi niskasta kiinni" tai "Piristyhän nyt". Sama kun sanoisit ihmiselle, jolla on jalka poikki, että "Alahan kuule juosta". Asiat vaativat tarpeeksi aikaa olipa kyseessä sitten masennuksesta toipuminen tai vaikka uusien elämäntapojen opettelu. Toipuminen voi olla pitkä projekti, voi olla, että kaveriksi elämään se masennus jää taka-alalle. Mutta sekin on sitten osa meitä. Syksyn pimeys ja pms on niitä minun oloon vaikuttavia kavereita, mutta onneksi niihinkin on oppinut suhtautumaan vähän myönteisemmin ja löytänyt lääkkeen kurjuuksien lievittämiseksi. Eli liikunnan.
Yhtään väheksymättä oikeanlaisen terapian vaikutusta. Lisäksi on tietysti lääkehoito, apuahan toki siitäkin saa, mutta ei se ongelmia ja käsittelemättömiä asioita poista. Asiantunteva ihminen auttaa asioiden purkamisessa ja tarjoaa psyykkisiä työkaluja. Monesti olen elämäni aikana miettinyt, että hitto soikoon, miksi en voi olla yhtä "vahva" tai reipas kuin monet tuttuni. Sitten mä tajuan, että hetkinen. Itseasiassa olenkin vahva, niin paljosta on jo selvitty tähänkin asti elämässä. Monesta vastoinkäymisestä. Ymmärrys itseä ja toisia kohtaan on kasvanut. Millaista elämä olisi jos aina olisi "helppoa"? Arvostaisiko silloin elämän pieniä asioita?
Olen ennen häpeillyt itseäni monin tavoin. Niitä liikakiloja, omaa itseäni yleensäkkin. Kolme vuotta fyysistä ja psyykkistä muutosprosessia on tehnyt sen, että hyväksyn itseni paremmin. Kaikissa meissä on vahvuudet ja heikkoudet, vaikkeivat ne ulospäin näkyisikään. Ja nykypäivänä olen tullut siihen tulokseen, että mieluumin olen tälläinen millainen olen kuin kylmä ja kova persoona. Mutta miksi esittäisin olevani muuta kuin olen. Niinhän se menee, että haters gonna hate. Minussa on "vikani", mutta myös hyvät puolet.
Jos olette luulleet, että treenaan siksi, että saisin somemman pyllyn niin voin nyt kertoa, että huti meni. En tietenkään voi kieltää, etteikö yksi treenaamisen idea ole muokata kroppaa enempi siihen suuntaan, mikä itseä miellyttää. Mutta ne on ne korvien välin jutut mitkä on vaakakupissa suurempana. Se hyvä mieli, hyvä olo. The Feeling. Eikä nyt vaan pelkkä salilla huhkiminen vaan muukin liikkuminen. Itsellä lähinnä lenkkeily. Kesällä metsä, auringonpaiste. Nyt talvella pakkasessa kimaltava lumi, lumiset puut. Voiko kukaan väittää, että kävelylenkin jälkeen mieli on paskempi kuin ennen lenkkiä?
Moni ei ymmärrä miten paljon elämäntapamuutos voi saada aikaan ihmisen psyykkeessä. Miten isoja prosesseja se voi pyörittää. Joskus edes läheiset ihmiset eivät näe positiivista muutosta sinussa tai eivät edes halua nähdä. Elämä on oikeastaan tosi uskomaton matka ja itsensä tutkiskelu on mielenkiintoista, toisinaan myös tuskallistakin puuhaa. Pysähdyppäs joskus tutkailemaan, saatat yllättyä.
Vaikka minulla on vielä töitä positiivisuuden opettelussa ja itseni arvostamisessa niin paljon olen jo oppinut parin vuoden sisällä. Olen oppinut näkemään paljon pieniä, hyviä asioita ja löytänyt uusia tärkeitä elementtejä elämään. Sellaisia joista saa hyvää mieltä. Lopputulos on siis se, että elämä on ihanaa vaikka välillä saattaa potkia päähän. Aina on mahdollisuus parempaan, ainakin voi yrittää olla parempi oma itsensä. Elämä on mahdollisuus. Rakasta ja halaile rakkaita ihmisiä. Kerro, että välität.
Mikä ei tapa niin se vahvistaa, niinhän sitä sanotaan. Tässä tapauksessa on tainnut ainakin käydä niin.
Ja se paras "palaute" jonka olen saanut: "Oon tosi ylpee susta äippä <3 "
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti