lauantai 23. huhtikuuta 2016

Vitnesstä

Niin, viime lauantai menikin siis vitnestellessä kun oltiin kultsalla katsomassa kisoja kultsin kanssa. Koko päivä siellä tuli istuttua ja hitusen meinasi levottomuuskin iskeä. Mutta eihän meillä tylsää ainakaan ollut.




Pari tuttua oli kisaamassa body fitneksessä ja odotinkin näkeväni heidät lavalla. Isosti hattua nostan heille, jotka kovan työn tekevät ollakseen "kisakunnossa". Muutamana vuotena on tullut käytyä katsomassa noita skaboja. Tuolla fitness classicissa ei juuri muuta nähtävää olekkaan kuin nuo kisat ja ajattelinkin, että enää en mene ja maksa niin paljoa moisesta lystistä (paitsi jos sattuu joku kaveri olemaan lavalla)


Kuvassa koulukaverini Liis, joka nappasi Body fitness -163cm- sarjassa ensimmäisen sijan

Fitness Expo syksyisin onkin toinen juttu, koska onhan siellä aina myös hienot messut ja paljon katseltavaa.
Monesti noitten reissujen jälkeen itsellekkin tulee fiilis, että itsekkin haluaa. Tällä kertaa sellaista ei oikeastaan tullut. Seuralaiselle taisi tulla ja odotankin milloin näen Hennan lavalla <3 Laitoin kyllä faceen päivityksen just for fun, että josko kisaamaan. Hetken kävi mielessä, että jos tähtäisi siihen masterseihin, yli 45 vee. Olis ainakin "pari" vuotta aikaa reenata.. No joo, näin on ihan hyvä. Toki kyllä mulle kelpaisi pyöreät olkapäät, sutjakka vyötärö ja pyöreä perä. Ne tulee jos on tullakseen, en mä salilla ravaa unelmap.rseen kuvat silmissä vilkkuen. Se on The Feeling joka sinne vie kerta toisensa jälkeen. Mutta nämä oliskin menneet vaikka kisakynsistä, eikö vaan?


Kävin taas laitattamassa Vilman luona hius.somassa kynnet kuntoon. By the way, nyt löytyy myös instagramista, laittakaahan seurantaan! Taas annoin vapaat kädet kynsien suhteen ja kannatti. Oma kekseliäisyyteni ei riittäisi suunnittelemaan tuollaisia. Mitähän ensi kerralla.. Ehkä jotain oranssia..tai lilaa..

Tällä viikolla olen päässyt taas treeneissäni "normaaliin" vauhtiin. Olenkin saanut puserrettua todella hyviä treenejä. Olen tehnyt "mitä huvittaa". Maanantaina etureiskoja ja vatsoja. Etureisille kyykkäilyä smithissä, prässiä, reisiojennusta ja kyykkyjä pallo selän takana seinää vasten. Tiistaina alleja ja olkapäitä.


Selkäpäivää keskiviikkona


Torstaina pidin välipäivän salipuuhista, lenkillä taapersin kuitenkin.


Vesi on plussaa vaikka noinkin vähäinen. Pielisen rannalla kun on lapsuutensa elänyt, sekä myöhemmin Kuopiossa (vesistön läheisyydessä sielläkin) niin sitä vesistöä kaipaa...

Perjantaiaamuna jouduin pakon edessä taapertamaan aikaisin aamulla hammaslääkäriin 40 minsan matkan. Eipä edes potuttanut yhtään, koska aurinko paistoi. Raittiista ilmasta sai energiaa ja hammaslääkäristä taapertelinkin salille takareisi/pakara/vatsajumpalle.


Hyvän treenin kerkesin tehdä ennen töitten aloittamista. Illalla alkoi jo olla fiilikset, että jotain on tullut tehtyä hanurilla, muutakin kuin istuskelua.

Tänään kerkesin salille vasta puolenpäivän aikaan. Rinta-olkapäätreeni oli aikeissa tehdä. Kehitys on hidasta, välillä sitä tulee surkuteltua, että hitot kun ei aiemmin ruvennut noita puntteja nostelemaan. Täytyy kuitenkin pysähtyä miettimään, että täytyy olla tyytyväinen siihen mitä on reilun kolmen vuoden aikana saanut aikaiseksi. Ja taas kerran voi todeta, että onhan tässä loppuelämä aikaa jumpata mikäli terveyttä riittää.






p.s Muistathan, että koodilla satu10 saat 10% alennusta tilatessasi Baseativan- verkkokaupasta! Kannattaa käydä kurkkaamassa.

1 kommentti:

  1. Kommentoinpa pitkästä aikaa minäkin! :) Sulla on vaan niin huikeaa ollut tuo kehitys. Jäin miettimään tuota kun pohdit, että harmi kun ei aiemmin aloittanut reenaamista; että miten hidasta se kehitys on. Mutta ajattele, kun olisit aloittanut vaikka viiden vuoden, tai kymmenen vuoden päästä? :) Niin kliseistä kuin se onkin, asioille tapaa olla oikeat aikansa ja paikkansa - aiemmin et ehkä olisi ollut samalla tavalla valmis näin isoon muutokseen ja kehitykseen.

    Hirrrveästi iloa reeneihin :) Minun blogiosoite tosiaan muutti uuteen paikkaan, vihdoin ja viimein!

    VastaaPoista