keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Mietintää

Niin täytyy kai se uskoa että kroppa on muuttunut, paino on pudonnut jne. Entisiä työkavereita näin viime viikolla ja hekin tämän totesivat ja tiedustelivat miten muutos on onnistunut. Ruokavalion muutosta, säännölliset ruokailuajat, kuntosalia ja lenkkeilyä, totesin heille.
Muutoksen huomaa myös vaatteista, ison kasan farkkuja olen joutunut laittamaan pois koska ovat liian isoja. Vaikea vain ymmärtää koska edelleen peilistä yrittää katsoa se sokerihiiri jolla on vararenkaita joka paikassa vaikka totuushan on (ainakin miehen mielestä) että esim. jaloissa ei ole enää ylimääräistä. Suurin osa olemassa olevasta läskistä on vatsalla ja takapuolessa. Lihasta on tullut, voimaa erityisesti jalkoihin. Ja "jalkapäivästä" onkin tullut lemppari :-)
Viime aikoina olen myös miettinyt entistä elämäntapaani, olin väsyneempi, jos minulla oli iltavuoro saatoin nukkua puoleenpäivään asti.. Söin paljon leipää, evääksi oli leipää monesti. Lähes päivittäin jotain herkkua jne.
Olin vuosia sitten painonvartijoiden "pisteillä" ja paino putosikin ihan hyvin MUTTA takaisinhan ne kilot tuli, tietenkin. Nyt vasta ymmärrän että tämä on oltava elämän, loppuelämän muutos eikä mikään kuuri. Tämän vuoden aikana olen oppinut ja oivaltanut paljon asioita.
Suuri kiitos kuuluu rakkaalle avopuolisolle joka on jaksanut neuvoa, kannustaa ja potkia persuuksille silloin kun ei niin huvittaisi...


2 kommenttia:

  1. Vaikka välillä on ollut vaikeaa niin hyvin sä vedät :) Nykyään saa jo jarrutella että tulis lepoakin tarpeeksi. Olen niin ylpeä sinusta <3

    VastaaPoista
  2. Treenaava / treenaamista ymmärtävä puoliso on kultaakin kalliimpi :) Olemme molemmat siinä onnellisessa asemassa, että tälläinen aarre kotosalta löytyy ;) Tsemppiä! -Anne-

    VastaaPoista