torstai 21. marraskuuta 2013

Vapaapäivä

 
Siis vapaapäivä töistä, ei jumppailusta :-) Aamulla mies lähti töihin ja lapset kouluun, minä suuntasin salille tekemään selkätreeniä joka sujui ihan hyvin. Liikkeitä on nyt enemmän kuin mitä ennen olen kerralla tehnyt koska teen nyt 4-jakoisella ohjelmalla. Ensimmäisenä lemppariselkäliike, ylätalja leveällä otteella, joka tuntuukin parhaiten etenkin kun tangon laskee aina hyvin hitaasti ylös. Sitten alataljasoutua, kulmasoutua, ylätaljaa kapealla. Viimeiseksi kokeilin pull downia narulla jota ei saanut oikein kunnolla "perille". Paikalla oli yksi tuttu joka neuvoi tekniikkaa vielä niin alkoi sujua paremmin, paremman tuntuman sai suoralla tangolla tehtynä. Tekniikkaa täytyy siis hioa :-) Mutta onpa hyväksi vaihtaa liikkeitä ja opetella uusia juttuja, tulee uutta tsemppiä.

Ulkona oleva räntäsade ei juuri lenkille houkuta, ehkä loppupäivä menee kotitöitä tehden ja lukien, illalla saa kuskata ipanoita harrastuksiin.
Tässäpä sitä lukemista olisi:


Vasemman puoleisen kirjan ostin isännälle synttärilahjaksi, jos saisi siitä uusia vinkkejä (vaikka ainakin sen tekemä hirvipaisti on niiiin namia nytkin). Itse aion perehtyä tuohon toiseen opukseen josta olen kovasti kehuja lukenut :-)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti