tiistai 11. helmikuuta 2014

Miksi minä treenaan?

Rupesin ihan funtsimaan kaikkia syitä edellä mainittuun kysymykseen, tuohon onkin monta syytä eli

- Oman hyvinvointini vuoksi, sen vuoksi että minulle tulee siitä hyvä olo ja hyvä mieli (vaikkei treenit tietenkään aina mene putkeen eikä niinkuin on suunnitellut) Sen vuoksi että olisin terveempi ja parempikuntoinen. Siksi että nykyisellä elämäntyylillä olen virkeämpi ja jaksavampi kuin ennen.
- Tavoite olla se terveempi ja parempikuntoisempi ja tietty myös sutjakampi ihminen. Se että olen tyytyväisempi itseeni kuin esim. reilu vuosi sitten (kun mussutin herkkuja lähes joka päivä ja soimasin itseäni siitä) Olla esimerkkinä lapsilleni, kannustaa heitäkin liikkumaan ja ymmärtämään vähän tuota syömispuoltakin (miksi ei ole hyvä käydä esim. Mäkissä usein). Tavoite oppia uusia asioita, kaikenlaisia uusia asoita, myös treenaamisen ja oman kropan suhteen. Minusta tuntuu, että "vasta" nyt alan älytä asioita eri tavalla ja että nyt vasta kehitys on oikeasti alkanut. Tavoite säilyttää nämä hyvät tavat ja rutiinit mitä on vuoden aikana oppinut ja sisäistänyt.
- Tulokset motivoi, tietenkin. Painon putoaminen motivoi, voimien kasvaminen motivoi jne.
- Kannustus motivoi paljon, isännän, ystävien, lasten kannustus. Jokin aika sitten kauhistelivat minun reilun vuoden vanhaa kuvaa "kyllä oot ollu läski."" On sulla äiti peppu pienentyny" (Totesivat myös saman kuin itsekkin eli rintavarustus kun on pienentynyt myös, ne laput siis..)
 On mahtavaa kuulla kun mies tai ystävä sanoo, että on ylpeä minusta ja siitä mitä olen saanut aikaiseksi <3
Siinä ne tärkeimmät syyt.

Tänään käytiin miehen kanssa vieraissa, siis toisella salilla jonne jokin aika sitten hankittiin kymppikortit. Ihan ookoon rintatreenin sain aikaiseksi, muutama tissivekotin siellä olikin hyvä verrattuna kotisalin laitteisiin, lopuksi tein vielä vinopenkkiä käsipainoilla miehen auttamana. Jotenkin tuolla toisella salilla tulee fiilis että kyllä menisi aikaa, että sinne kotiutuisin. Omalla vakkarisalilla on tottunut siihen myös, että kaikki tervehtivät toisiaan.. Tuolla ei sellaista fiilistä oikein tule. Tässä muutama kuvatus. Nyt untenmaille, huomenna selkärääkkiä töitten jälkeen <3

Tää oli ihan hyvä ja toimiva härveli :-)


Vähän masujumppaa...





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti