tiistai 25. helmikuuta 2014

Tiistain tarinoita

Mistä onnellisuus tulee? Mistä minä olen onnellinen.. Noita asioita mietin viikonlopun aikana. Tulin siihen tulokseen, että vaikka välillä tulee takapakkia ja alamäkiä niin olen varmasti onnellisempi kuin koskaan. Uskon, että tämä oman elämän muutos on suurin osa siihen, parempaan oloon. Olen asunut nykyisellä paikkakunnalla noin 2 ja puoli vuotta ja tuntenut oloni tyhjäksi ja yksinäiseksi viime vuoteen asti vaikka mies onkin ollut täällä paras ystäväni. Nyt elämässä on paljon enemmän sisältöä, jaksan paremmin joten tunnen oloni onnellisemmaksi. Olen myös kovin onnekas, että olen löytäny (salimaailmasta) ystäviä. Olen onnellinen, että minulla on perhe. Onnellinen siitä, että pystyn harrastamaan sitä mitä haluan ja kehittyä siinä. Tosin toivon, että vuorokauteen voisi taikoa lisää aikaa, että voisi harrastaa jotain muutakin. Olen onnellinen katsoessani lasteni höpötyksiä ja hauskuutta. Olen itsekkin välillä sellainen "wannabeteini" joten onkin kiva (ainakin välillä) kun perheessä on noita teinipimuja. Tosin ne monesti sanoo mulle että "äiti, vähänkö sä oot nolo" En ihan aina ymmärrä niitten kotkotuksia..
Mikä sinut tekee onnelliseksi?

Asiasta toiseen, monissa blogeissa on tullut esille Sportsdirect - niminen nettimyyntisivusto. Päätinpä sitten itsekkin mainita tuosta omia kokemuksia. Omat kokemukseni ovat vain positiivisia, tein tuonne putiikkiin taas viikonloppuna taas tilauksen. Olisiko vuoden aikana ehkä viides tilaus. Viimekertainen paketti tuli viikossa perille. VAROITUS, tilauksen tekeminen voi lähteä vähän lapasesta.. Koska tuolla putiikissa on vaikka mitä ja edullisesti. Olen itselleni tilannut tuolta parit Lonsdalen popot salikäyttöön, vaatteita, nyrkkeilyvermeitä. Ipanoille olen tilannut vaatetta, jotain koruja ja hiusjuttuja sekä esimerkiksi pari euroa maksavia canvastennareita. Mies on tilannut paitoja, treenikassin ja myös noi Lonsdalen kengät. Me erehdyttiin muistaakseni eka kerralla tilaamaan ""pre-order- tuotteita jonka vuoksi sitten viivästyi koko paketin toimitus.
Voin kyllä suositella.

Olen jonkin aikaa suunnitellut hankkivani nämä


Eli Zeropointin kompressiosäärystimet, kävin ostamassa paikallisesta urheiluliikkeestä. Värejä on siis useampia, itse ostin mustat, yllätys yllätys. Paljon olen noista kehuja lukenut. Noiden väitetään parantavan verenkiertoa ja aineenvaihduntaa, tukee jalkoja, vähentää väsymystä ym., noin kerrotaan netissä.

Hetipä pääsivät säärystimet testiin kun illalla mentiin salille, lämmittivät ja tukivat kyllä koipia. Olikin ihan mielettömän hyvä treeni, yllätin itsenikin sillä miten hyvin jaksoin. Tehtiin isännän kanssa vuorotellen ensin takareisilaitetta (istuen) pudotussarjoilla, sen jälkeen prässiä jalat leveässä asennossa, sitäkin pudotussarjoilla. Huh huh, kyllä tuntui. Lisäksi maastavetoa ja pohkeita. Laitoin tällä kertaa vyön kun tehtiin maastavetoja koska viimeksi ei selkä oikein tykännyt tuosta sitten kun painoja lisäsin. Vyön kanssa olikin tosi hyvä tehdä ja selkä jaksoi hyvin mutta tulikin toinen probleema eli toinen ranne rupesi kiukuttelemaan sekä sormissa ei meinannut voima riittää. Harmitus. Mitä opimme tästä, ensi kerralla treenataankin mavea vetoremmien kanssa.

Mulla oli sitten lisäksi vuorossa tissitreeni jossa mies oli osittain apuna. Pitkästä aikaa tein penkkipunnerrusta tangolla, se menikin yllättävän hyvin että liikekkään ollut enää niin hakevaa ja heijaavaa kuin ennen.


Tuon jälkeen tein vinopenkkiä käsipainoilla, mies oli taas tsemppaamassa ja auttamassa aina sarjan viimeisissä nostoissa. Lopuksi tein mun yhtä lempparia eli ristikkäistaljaa.
Keskittyminen oli hyvä koko treenin ajan ja fiilis oikein hyvä ja tyytyväinen salilta lähtiessä. On se vaan niin loistava tapa tyhjentää päänuppi hetkeksi :-)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti