sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Viikonlopun fiiliksiä



Siitä se sitten lähti, nimittäin eilinen käsitreeni. Kolme huilipäivää oli salista ja alku tuntui taas kankealta mutta täytyy hehkuttaa että jaksoin tehdä hauiskääntöjä isommilla painoilla kuin ennen, huikeeta. Samoin myös jalkaprässiä tänään, uskalsin laittaa 30 kg lisää painoja.
Oikeinkin mukava viikonloppu on takana. Perjantai-iltana käytiin pieni lenkki isännän ja koirien kanssa, muuten ilta meni kotona löhöillessä.
Eilen aamuna nukuttiin pitkään, lähdettiin sitten puolen päivän maissa salille. Käsitreeni oli siis luvassa ja miehen tsemppaamana tein ensin normaaleja hauiskääntöjä pudotussarjoilla, jonka jälkeen hauiskääntöjä scotissa ja istuen vinopenkissä, sivulta vasaraotteella. Sen jälkeen ojentajia, kapeata penkkipunnerrusta jossa jonkin verran saa oikeaa asentoa ja liikerataa hakea ettei tee rintalihaksilla. Tuon jälkeen "ojentajalaitetta" ja ojentajia taljassa tangolla ja narulla. Oli huippuhyvä treeni ja senkin ansiosta hyvä mieli loppupäiväksi :-)
Salille sattui samaan aikaan yksi meidän tuttu joka kilpailee fitness-kisoissa tänä vuonna, hän näytti meille selkäliikkeen jollaista en ole koskaan ennen nähnyt kenenkään tekevän, vähän testasin ja löysinkin paikan missä sen kuuluu selässä tuntua, täytyy paremmin testata se selkätreenipäivänä.


Iltamassa käytiin kaupoissa, kävelyllä ja katsottiin elokuva, sitten nukahtikin hetkessä.
Tänä aamunakin nukuin jopa yhdeksään asti, isäntä karkasi töihin jo paljon ennen sitä, en siis saanut siitä salikaveria tänään :-/  Aamupäivällä lähdin sitten rääkkäämään koipia ja todella rääkätyiksi joutuivatkin, luulempa että on taas tiedossa kipeitä päiviä :-)
Ihan ensimmäisenä lämmitelyn jälkeen tein jalkaprässiä jalat leveällä ja se jo tuntui persuuksissa ihan kiitettävästi. Sen jälkeen reisikoukistusta istuen, lantionnostoja ja ASKELKYYKKYÄ, omg meinasin kuolla siihen ja tuntui että ratkeaa koko takapuoli :-)



Tuossa vaiheessa oli jo koivet niin poikki että eipä tuota millään isoilla painoilla tehty :-) Teen tuota pitkällä askeleella, silloin se eniten takapuolessa tuntuukin.
Iltapäivä meni kotihommeleita tehdessä ja teinpä taas proteiinipannariakin ja ipanoille marjakiisseliä.
Arvelin käyttää vapaapäivän hyödyksi ja kävin vielä treenaamassa olkapäät iltamassa. Minun perusolkapääjumppa eli vipareita, pystypunnerrusta käsipainoilla ja facepullia.  Illan tavoitteena oli vielä venyttely ja se toteutui.
Nyt untenmaille ja aamulla kohti työmaata ja uutta viikkoa :-)





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti