lauantai 1. maaliskuuta 2014

Muutoksia

Pientä paniikkia iski perjantaiaamuna kun kuulin, että lapsilleni on hankaluuksia kyydin järjestämisesssä paikasta A paikkaan B (josta sitten jatkaisivat matkaa paikkaan C, eli kotiin), sen jälkeen ystävä laittoi viestin että "Et arvaa.." Hänellä kauhea räkis iskenyt, arveli kuitenkin että kykenee matkustamaan. Myöhemmin päivällä sitten soitti, että kuume oli noussut. Lasten kyytihommat onneksi järjestyi, mutta kyllä minua niin harmitti kun ystävä ei päässytkään tulemaan. Piti siis miettiä viikonloppu uusiksi, ainakin osittain.

Lauantaiaamuna vötkyilin rauhassa kotona yhdeksään asti ja lähdin sitten salille tikkuja treenaamaan.
Tarkoitus siis jumpata etureidet. Ensin tein prässiä, kintut kapealla.


Siinä sitä sitten ährätään. Prässin jälkeen tein hack-kyykkyä ja reiden ojennusta, johan alkoi reisissä tuntua että jotain on tehty. Tuntui kyllä kiitettävästi jo tuota prässiä tehdessä. Joskus aiemmin mulla tuntui vähän alaselässä kun prässiä tein kahdella koivella, nykyään saan asennon niin hyväksi ja persuksen tuonne "kuoppaan" ettei selässä enää tunnu ikävältä. Seuraavalla kerralla kun on prässiä luvassa täytyy kokeilla josko pystyisi painoja lisäämään, jos vain sattuu olemaan joku kaveri mukana varmistelemassa.

Koipisten jälkeen oli luvassa olkapääjumppaa. Muutin taas vähän järjestystä ja tein ensin seisten vipareita sivuille käsipainoilla, sitten eteen, toistoja noissa aina kahdeksan ja sarjoja kolme. Tein myös taas vipareita siten, että makasin vinopenkissä kyljellään käsipainolla, melko lyhyttä liikettä. Muutaman kilon paino riittää mulle tuossa liikkeessä ja tuntuu kyllä. Lopuksi pystypunnerrusta käsipainoilla, ehkä yksi tympeimmistä liikkeistä mitä voi olla



Siinä se tän päivän treeni sitten suunnilleen olikin.
Täytyy taas kehua sitä Sportsdirectiä, nimittäin viikko sitten tein sinne sen tilauksen ja eilen paketti oli jo kotona. Toi kuvassa oleva paitakin on tilattu sieltä, pakko oli matkia Terhiä :-)

Salilta kotiin päästyäni söin ja lähdin teinien kanssa läheiseen kauppakeskukseen, tämän näköinen eukko sinne lähti



Ei vissiin sit ollu tarpeeksi "tyylikäs" koska en taaskaan teinien mukaan kelvannut. Kysyin päästyämme perille, että mihin kauppaan me ensin mennään. "Ketkä me, et sä tule meidän mukaan", tuli vastaus.
Kiertelin sitten kauppoja yksin ja käväsin kahvilla. Näin myös yhden seuraamani blogin kirjoittajan siellä eli Teijan, tai siis sen näköinen nainen vilahti mun vierestä mutta en ollut varma oliko sen hän koska livenä emme ole tavanneet. Hittolainen, olisi vain pitänyt huudella perään koska se oli blogi-Teija ja minä olisin saanut päiväkahviseuraa. No, jospa joskus oikeasti juomme ne tsufeet yhdessä.
Tämän blogimaailman kautta olenkin tutustunut muutamaan oikein mukavaa ihmiseen myös livenä ja muutamia persoonia onkin joita en ole tavannut nenätysten mutta tahtoisin tavata.

Lopuksi arvelin olla kerrankin rohkea ja järkyttää teitä yhdellä kuvalla, tai ainakin itseäni...


Vasemman puoleinen kuva on otettu reilu vuosi sitten (tarkkaa ajankohtaa en muista), oikeanpuolimmainen kuva otettu tänään, samassa paikassa kuin tuo ekakin. Huh huh, oonks toi oikeesti minä tuossa ekassakin kuvassa... Ainakin mahamakkarat on sulaneet sekä naamataulu kutistunut. Olen mä siis jotain saanu aikaiseksi, hurraa. Näytin teineillekkin tuon kuvan tänään, nauroivat katketakseen, oon kuulemma ollu kauhee plösö :-/ Minullahan ei ole tavoitteena olla missään "fitness-kunnossa" tms. vaan olla sellainen että olen tyytyväinen omassa kropassani tai ainakin paljon tyytyväisempi itseeni kuin mitä olen ollut esim. tuona aikana kun tuo eka kuva on otettu. Pikku hiljaa sitä kohti on menty ja mennään, toisaalta tuosta kuvasta saa itse motivaatiotakin kun älyää, että mahdollisuuksia on jos vain tekee kovasti töitä sen eteen.

Sellaista tarinaa tällä kertaa. Nyt vähän venyttelyä ja putkirullausta ja iltapuuhiin. Tupa onkin täynnä ipanoita, omia ja yökyläläisiä.


p.s Juolahti muuten perjantaina kesken työpäivän mieleen yksi poikani joskus viime vuonna sanoma letkautus ja rupesi naurattamaan. Hän nimittäin tuumaili, että minun hauis on siirtynyt alhaalta ylös, tarkoitti siis allia joka ennen roikkui käsivarressa :-) Voi mun rakasta suorapuheista poikaani.

16 kommenttia:

  1. Noniin, hyvältä näyttää täällä sekä bloggaajan että blogin muutokset ;)

    Kahville lähetään ehdottomasti, kunhan saadaan aikataulut natsaamaan yhteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anna, myös avusta ;-) Ja kaffelle lähetään varmana!

      Poista
  2. Kylläpäs sinä olet vuodessa muuttunut :) kun näin vierestä seuraa ja näkee päivittäin, niin ei huomaakkaan miten suuri muutos on vuodessa tullut. Kaunishan sinä olet aina ollut <3

    VastaaPoista
  3. Herranen aika mikä muutos!! Olen niiiiin ylpeä sinusta :)
    T:Mervi

    VastaaPoista
  4. Hienoa työtä olet tehnyt!
    Ihan hurja muutos! Mahtava juttu!

    Vaikka nuo vanhat kuvat saakin kevyen itseinhon aikaan, niin hyvin me kuitenkin kertoo kehityksestä. Peukku siis vanhoille kuville :D.

    Katsotaan sitten vuoden päästä millainen tilanne sitten on :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kyllä vähän puistattaa, mutta ehkä rupeaa älyämään että oikeasti on jotain saanu aikaseksi :-)

      Poista
  5. No ootpas tehny hienon työn, vautsi! :D Meijän pitää joku bloggaaja-tsufee meetinki järjestää täällä seudulla. ;P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, Teija! Great idea, sä voitkii ruveta organisoimaan sellaista :-)

      Poista
    2. Aiiiivan, todellaki todellaki. ;D Voipi olla että jää tsufeet duunaamatta jos meitsin täytyis järkätä joku miitti. ;)

      Poista
    3. Äläs ny Teija,rupees jo suunnittelee:-D

      Poista
  6. Vau, huikee muutos. 10 vuotta nuoremman näköinen olet nyt!! Ihan mahtavaa. Entisestä pullukka lähiömutsista on tullut itsestään huolehtiva urheilullinen misukka. Saa siun ukkos pittää sinnuu silmällä ettei naapuri vie;).

    VastaaPoista
  7. Todella upea muutos. Ihan hurjan hyvää työtä! Mäkin voin tulla bloggaaja miittinkiin jos joku jaksaa järkätä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mirkka <3 Kiva ois treffata porukalla, missä ja milloin :-)

      Poista