maanantai 28. huhtikuuta 2014

Hyvä treeni, parempi mieli?

Vai mitenkä päin se oli... Perjantaina oli kenkutuspäivä ja väsy ja vaikkamikä mutta kun oli sovittu Kepan kanssa salille meno niin en halunnut sitä perua vaikka jo aavistelin, ettei putkeen mene. Kaiken lisäksi työpäiväkin venyi niin johan sekin otti päähän. Sainhan mä nyt jonkinlaisen treenin aikaiseksi, mutta kun ei mennyt niin kuin olisi toivonut niin sekös turhautti. Noh, silloin aina lohduteltava itseään, että niin se vaan on ettei aina mennä sata lasissa.

On se "jännää" tämä naisihmisen elo kun on taas se yksi tietty aika kuusta niin johan tekisi mieli syödä vaikka KAIKKI maailman herkut, karkit ja kaikki mahdolliset. Mutta ei, en ole (vielä) antanut periksi kiusauksilleni vaikka perjantainakin tuumasin, että jos pistän ranttaliksi ja ostan kaikkea hyvää ja mussutan niitä herkkujani makkarissa aivot narikassa telkkua töllöttäen. Noh, en tehnyt kuitenkaan niin enkä vieläkään ihme kyllä, ole mennyt ahnehtimaan lastenkaan viikonloppuherkkuja. Sanoin Kepalle, että miksei vois vaan viikon kuukaudessa syödä itseään ihan turvoksiin ja vaikka jättää treenitkin tekemättä. No...ei se olisi enää nykyistä minua. Mutta kaikenlaista riesaa pitää olla, että nälkäkin on muka ihan kokoajan. Ihmekkös sitten kun näin untakin, että vedin pussillisen sipsejä...

No, se ruikutuksesta ja asiaan (?) Kyllä on saanut nauttia niiiiiiin ihanista ilmoista, että olen niin happy siitä, ihan parasta. On mukavaa lenkkeillä kun on lämmin muttei vielä liian kuuma, helteestä ja auringonpaahteesta en tykkää. Paljon taaperretaan metsässä samoja tuttuja polkuja, mutta eipä kyllästytä yhtään.

Uutta saliohjelmaani en ole saanut vielä kunnolla käyntiin tai en ole kaikkia treenejä vielä testannut. Ohjelma on tällä hetkellä viisijakoinen. Koipisia on kahdelle päivälle, huh huh. Kuinkahan käy..
Lauantaina käytiin ihanaisen ystävän kanssa treenaamassa ja täytyy sanoa, että jopas onkin hyvää treeniseuraa, potkii "persiille" kun voimat meinaa hyytyä. Kinttuja treenattiin, kamun ohjelmalla. Ensin superina alataljakyykkyä (jota olen vain kerran aiemmin tehnyt) ja reiden koukistusta istuen. Alun hakemisen jälkeen kyykkäily alkoi sujua ihan hyvin (treenikamu saa korjata jos olen väärässä).
Sitten kapeaa kyykkyä smithissä ja reiden ojennusta pareina, meinasi kuolema tulla kun oli komentaja vieressä (siis auttamassa niissä viimeisissä kun ei kintut enää tahtoneet nousta). Noitten jälkeen tehtiin tätä


 Kerran aiemmin olen tuota kokeillut, vaikuttaa ihan toimivalta liikkeeltä kunhan saa tekniikan kohdilleen. Kamu teki tuota yhdellä jalalla kerrallaan, minä kahdella kuten kuvatodisteesta näkyy. Olen nyt käynyt vakkarisalin lisäksi muutamia kertoja toisellakin salilla kun sinne sen kymppikortin lisäksi hankin. On kyllä kivaa vaihtelua kaikinpuolin, osa laitteista on erilaisia ja laitteita on monipuolisesti.

Iltamassa innostuin taas kerran siivoamaan vaatekaappia, niinhän siinä taas kävi, että kasa vaatteita joutui poistoon kun isoja olivat. Onpahan hyvä syy ostaa uusia vaatteita taas tilalle sikäli mikäli rahaa sattuu olemaan.

Sunnuntaikin oli niin ihana aurinkoinen vapaapäivä. Aamulla mentiin Kepan kanssa treenaamaan yhdessä selkää. Tehtiin liikkeet minun saliohjelman mukaisesti vaikka vähän kyllä sovelsin sitä ja tein kulmasoutua käsipainoilla.
Kepa sai toimia vara-Terhinä, käskin sen muistuttaa että jossain liikkeissä pidän katseen yläviistoon ja muistan puristaa olkapäitä taakse kunnolla. Aika hyvin se toimi virassaan :-)
Ensin tehtiin ylätaljaa, toistan itseäni mutta toihan on mun lemppari



Seuraavaksi alataljasoutua, jossa mulla on taas opettelua että pidän katseen yläviistoon ettei niska jännity. Jospa sen vielä sen neuvon sisäistän.
Leuanvetoharjoituksia tähän väliin eri otteilla, ilman apujahan mä en jaksa joten Kepa auttoi. T-kulmasoutu oli ohjelmassa myös (I hate it), Kepan piti toimia ohjeistajana koskapa laitteen vieressä ei ole peiliä joilloin en näe onko asento varmasti oikein. No, alkoi se luistaa alkukankeuden jälkeen ihan jees.

Sitten oltiin pyllyllään ja "melkein selällään" lattialla ja tästä liikkeestä on tullu mun uus lemppari, tuossa saan liikkeen tuntumaan just eikä melkein hyvin. Lopuksi vielä sitä kulmasoutua ja perään leuanvetoa smithissä.
Niin masuja tehtiin vielä vähän lopuksi. Tässä tapauksessa oli siis hyvä treeni, hyvä mieli ja toisinkin päin.

Kauppareissullakin oli pakko iltapäivällä käydä ja cittarin kassalla minut yllätti Terhi. Tuli vissiin syynäämään mitä kaupasta ostan, yritin esitellä parsapussejani että näitä mä kuule jyrsin (niinhän mä teenkin)  Iltamassa kävästiin ystäväpariskunnan luona iltakaffella ja innostuttiin vielä sen jälkeen käymään auringon laskiessa 40 minuutin lenkki pururadalla, välillä otettiin juoksupätkiä välillä käveltiin. Olin perille päästyä ihan näännyksissä, Kepa kehui että hyvin jaksoin vaikka itsestä tuntui kyllä niin takkuiselta varsinkin kun en aikoihin ole hölkkäillytkään. Nyt on raato hellänä joka puolelta, tuntee että jotain on viikonloppuna tehty.
Tänään on välipäivä salilta, huomenna jumpat jatkuu.

Mukavaa viikon alkua <3

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Inbodya ja urheilua

Eilen aamulla kävin ekaa kertaa elämässäni Inbody-mittauksessa, vuosi sitten jo harkitsin asiaa ja nyt todella harmittaa ettei tullut silloin käytyä. Mittaajakin sanoi, että olisi ollut mielenkiintoista seurata tuloksia kun vuoden aikana on se 16 kiloa kadonnut. Mielenkiinnon vuoksi nyt oikeastaan tuohon mittaukseen menin ja koutsin mukaan tulos oli sitä mitä oli odotettavissa. Olen ihan tyytyväinen, kaikki arvot oli "normaaliasteikolla", vyötärö-lantiosuhde pykälän yli viitearvon. Mittaaja sanoi, että viskeraalisen rasvan osuus on ihannetasolla, hyvä niin.
Sieltä kurvasin sitten kiireellä nälissäni kotiin aamupuurolle ja melkein heti treenaamaan ihanaisen naisen kanssa. Tehtiin yhdessä rintatreeni ja kyllä tänään sen tuntee, että hyvä treeni olikin. Ja olihan se, huippua treenata kun toinen oli kokoajan tsemppaamassa ja auttamassa kun vuoronperään tehtiin.
Ensin tehtiin smithissä vinopenkkipunnerrusta ja taas harmittelin, ettei meidän salilla ole sellaista kevennettyä smithiä joka tuollakin oli. Sen jälkeen tasapenkillä punnerrusta tangolla, se oli mulla ihan hakusessa, tekniikka siis koska olen sitä tosi vähän tehnyt. Viimeisessä sarjassa vasta alkoi sujua paremmin ja vakaammin.'

Viimeiseksi tehtiin ristikkäistaljaa, yleensä teen vien siinä käsiä aika "alas", tällä kertaa tehtiin näin


Aikamoinen tikkukinttu tuossa kuvassa, noihin kyllä pitää saada lisää lihaa :-)
Lopuksi tein pari habaliikettä käsipainoilla ja kamukin jäi jatkamaan vielä omaa olkapäätreeniään. Tuli tosi hyvä mieli kun yksi tuttu nainen tuli sanomaan salilla, että oli tutkaillu minun blogia, kehui miten hyvän työn olen tehnyt (kiitos sinulle, tätäkin kautta). Sanoi, että "jatka samaan malliin". Juuri niin meinaan tehdäkkin.

Hyvällä mielellä siis ajelin salilta kotiin ja iltamassa käytiin vielä Kepan ja hauvojen kanssa tunnin lenkki, metsässä tietenkin.



Tänä aamuna tein ekaa kertaa tattaripuuroa (ostin tattarihiutaleita joskus kun tein "proteiinimysliä" ) Tuumasin kyllä ettei oo mun juttu vaan pysyttelen kaurapuurossa, nam. Puuron jälkeen kävin vajaan tunnin lenkin ja tuumailin josko jäisin tuonne metsään asumaan.



Aivan ihanat pääsiäisvapaat on ohi ja kohta täytyy kiiruhtaa työmaalle. Huomenna meinaan startata uuden saliohjelman.

Aurinkoista viikkoa <3

Toivottaa Satu

sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Pääsiäistreenejä

Kummaa tämä pienemmillä kaloreilla olo kun ei ole nälkä yhtään. Eikä herkkuja tee mieli eikä edes leipää, oonkohan mä nyt mä ollenkaan. Vähän epäilyttää. Ei edes tehny tiukkaa katella kun ipanat söi viikonloppuherkkujaan. No, okei, kyllä vähän mietin sitä miten hyvältä suklaa maistuisi. Mutta ei parane nyt kokeilla, karkaa vielä mopo käsistä. Mennään nyt näin jos kerran jostain kummasta on ilmestynyt joku ihmeen itsekuri.
Lauantaina oli taas ihan mielettömän upea sää ja niin lämmin. Lähdin heti aamulla jo imemään metsään aurinkoenergiaa. Aamulla kipsuttelin vieraalle salille jossa olen aiemmin käynyt vain kerran ja hiukan oli jänskät fiilikset kyllä. Pääsiäistreenaajia ei hirveästi ollut joten sekaan mahtui ja sain onneksi treeniseuraakin jolta sainkin myös hyviä vinkkejä treeniini. Olkapäät siis treenasin. Ensin käsipainoilla pystypunnerrusta, jonka jälkeen vipareita sivuille, pystysoutua käsipainoilla ja lopuksi rattikääntöjä joka olikin aika kiduttavaa (mutta silleen hyvällä tavalla).

Illalla vielä innostuin lähtemään uudestaan salille, tällä kertaa sinne "omalle". Siellä olikin tasan yksi treenaaja minun lisäksi. Ei tarvinnut siis laitteisiin jonottaa. Muutama muu treenailija tuli juuri kun olin pois lähdössä. Etureisiä tein ja oikein hyvän treenin sain tehtyä, toivottavasti tikkuihin joskus rupeaa tarttumaan lihasta.

Tänä aamuna lähdin perhoset mahassa salille kun oli sovittu selkätreenit koutsin kanssa, ekaa kertaa yhdessä. Ensin käytiin läpi mun uunituore saliohjelma jonka sain tänään kouraani. Sen jälkeen ruvettiin tekemään ylätaljaa leveällä otteella.


Kyllähän se treeni on aivan erillainen kun joku selän takana komentaa ja vahtii tekniikkaa, mutta hyvä niin. Yritänkin jatkossa yksin treenatessa kuvitella Terhin äänen joka käskee "ja neljä vielä".
Seuraavaksi tehtiin alataljasoutua joka ei ole koskaan kuulunut mun lemppareihin. Yritän nyt jatkossa takoa kaaliini, että katse täytyy olla ylöspäin eikä suoraan eteen/alas niinkuin mun mokani on ollut. Niinkuin tässä seuraavassakin liikkeessä joka olikin muuten hitsin hyvä


Katse ylöspäin siis. Viimeiseksi teimme tälläistä yhdistelmää jossa ensin kulmasoutu


Ja perään leuanvetoa


Kylläpä tuo pisti tiukille mutta hengissä selvisin! Oikein hyvä treeni oli kyllä ja kiitos siitä Terhille, eikä mielestäni ihan päin pyllyäkään mennyt (Terhi saa oikeuden korjata väitteeni jos olen väärässä). Lopuksi kokeiltiin vielä leuanvetoa voimakuminauhan avulla ja tehtiin vähän vatsoja. Hyvä mieli jäi ja sain vielä muutaman kuvankin "muistoksi"



Salilta kotiin tultuani tankkasin masun täytettä ja lähdettiin Kepan kanssa Repoveden kansallispuistoon retkelle. Tuolla tulee käytyä useamman kerran vuodessa ja yleensä on ainakin osa ipanoista mukana mutta tällä kertaa lähdimme ihan kahdestaan, tai no olihan mukana myös cockeriherra. Upeat säät oli houkutelleet sinne myös tosi monta muutakin. Maisemathan siellä on aivan huikeat ja kyllä sai taas todeta, että Suomen luonto on varmasti kauneinta maailmassa. Muutama kaffetauko pidettiin, Kepa paistoi nuotiolla makkaraa ja minä hörpin smoothietani (taisi ollakkin eka reissu, etten syönyt makkaraa)


Tuli samalla koipitreeniäkin noita kiivetessä


Olisihan tuolla voinut viettää vaikka koko päivän auringonpaisteessa.

Illalla pääsin vielä ensimmäistä kertaa tänä vuonna moottoripyörän kyytiin ja sain ilokseni todeta, ettei prätkäpöksyt puristakkaan enää yhtään, päin vastoin. Mutta sehän tietää uusien housujen ostoa.

Uuteen viikkoa starttaan innolla, pääsenhän testaamaan uutta saliohjelmaanikin.

perjantai 18. huhtikuuta 2014

Aurinkoenergiaa


Miten voi ihminen tullakkaan niiiiiin onnelliseksi auringonpaisteesta, i love it. Viime päivinä olen nauttinut niin paljon metsässä kävelystä, samaa mieltä ovat koirat. Eilenkin Kepalle sanoin, että voisin vain jäädä metsään istumaan ja ihastelemaan. Olemme onnekkaita, että metsään pääsee ihan kotinurkilta. Puhelimen kamera on sitten yllättäen räpsinyt urakalla viime päivinä kun haluaisin kuvata jokaisen polunkin. Muutamana päivänä on innostuttu metsässä leikkimään piilosta cockeriherran kanssa ja sehän on siitä ihan innoissaan.




Keskiviikkona kävin treenaamassa tissejä ja takajalkoja. Jalat treenasin ensin ja treenin aloitin askelkyykyllä smithissä. Tuo on minusta vaan niin paras persusliike. Sen jälkeen tein lantionnostoja ja koipien levityslaitetta vuorotellen. Sitten reisikoukistusta istuen.


Tuota tykkään tehdä, tuntuu just siellä missä pitääkin. Lopuksi tein maastavetoa, tällä kertaa vetoremmien kanssa ja niistä oli kyllä hyötyä vaikka käyttö vielä opetteluttaa.  Koipisten jälkeen treenasin rintalihakset. Vinopenkkiä käsipainoilla sekä levityksiä.



Siinähän sitä sitten ja lopuksi peckdeckiä, joka ei oo yhtään mun lemppari mutta joskus sitä teen.

Eilen mulla olikin lyhempi työpäivä ja pääsin neljän päivän vapaille, ihanaa! Heti iltapäivällä lähdettiinkin Kepan kanssa salille, Kepalla oli tissijumppa, mulla selän vuoro. Hyvä treeni tuli tehtyä ja lopuksi vielä takaolkapäät. Vinopenkissä mahallaan maaten tein vipareita, facepullia ja viimeisenä tätä


Jostain syystä jäpitän tuota tehdessä niskoja, vaikka miten yrittäisin "rentona" tuota tehdä. En tiedä miten sen ylämääräisen jännityksen saisi pois.
Aamulla kävin tekemässä ihan tosi hyvän käsijumpan yksikseni. Tein hauiksia ja ojentajia vuoron perään. Ensin dippailin taas penkin reunalta, mutta nyt otin lisäpainoa käyttöön. Sitä kolme sarjaa jonka jälkeen hauiskääntöjä pudotussarjoilla, kyllä lopulla tuntui, että ratkeaa koko lihakset. Jospa ne nyt sitten kasvaisi:-)
Lisäksi tein haukkaria taljassa narulla sekä vinopenkissä istuen sivuilta. Ojentajille ranskista ja taljaa narulla ja tangolla. Veikkaanpa käsilihoissa tuntuvan viimeistään huomenna.
Susannan ja koirien kanssa käytiin päivällä lenkki metsässä ja odotan vielä toista kamusta kylään tänään. Ihana vapaapäivä ja vielä kolme jäljellä, I`m so happy.


Olen ihan in laav tuohon toppiin jonka eilen ostin, kerrankin väriä elämään kun yleensä käytän mustaa/harmaata jos ootte huomanneet. Mutta nyt onkin oikein possunpunaista, jospa se olikin paidan ansiota, että treenit kulki niin hyvin tänään.

Huomenna luvassa ainakin etukoipijumppaa ja lenkkeilyä, toivottavasti auringonpaisteessa. Mukavaa pääsiäistä kaikille <3


tiistai 15. huhtikuuta 2014

Fitness classicista ja omasta muutoksesta




Ajauduin pohtimaan syvällisiä yhtenä iltana, lähinnä tätä omaa muutosta. Kirjoitin viimeksi siitä, että kuvista näkee muutoksen. Jotenkin vain välillä oma päänuppi ei pysy mukana tai ei muka näe mitä toiset näkevät.
Hämmästyin suuresti kun kokeilin työkaverin hänelle pieneksi jääneitä työhousuja ja ne mahtuivat. Ne oli kokoa 36, mitä ihmettä. Viimeksi olen ollut ehkä sen kokoinen...9 vuotta sitten, vähän aikaa. Sitä ennen pulskistuin raskausaikana ja sen jälkeen, sitten rupesin lenkkeilemään ja olin niillä painonvartijoiden ohjeilla, putosihan se paino.. Kunnes tuli takaisin korkoineen. Ja nyt hyvin ymmärtää syyt siihen. Kaipa sitä vaan herkutellessa ajatteli, että en enää mussuta näitä herkkuja tms. huomenna tai ylihuomenna, joskus palkitsin itseni herkuilla tai jollain tavalla joskus söin erilaisiin tunteisiin. Jotenkin sitä ei vain muka nähnyt miten niitä kiloja kerääntyi ja kerääntyi. Ennen en tainnut juurikaan ajatella esimerkiksi sellaisia asioita juonko vettä tarpeeksi tai saanko tarpeeksi vitamiineja, syönkö terveellisesti (en todellakaan syönyt ennen viime ja tätä vuotta). Tämä "elämäntapamuutosaika" on ollut huikea matka omaan päähänkin.
En olisi pohjimmiltaan ehkä itsestäni uskonut ettei voin näin muuttaa tapojani koska olen niin mukavuudenhaluinen. Seuraava hämmästely tuli toisena päivänä vaatekaupassa kun myyjä kauppasi mulle koon 36 takin ja väitti sen olevan just sopivakin, wtf?


Tuo vasemman puoleinen kuva on otettu joskus about helmikuussa- 13. On allitkin hiukan kutistuneet.

Karkkipäivä, sitäkin funtsin tässä yhtenä päivänä sikäli, että ennen mulla oli herkkupäivä melkein joka päivä jollain tavalla, nyt on pyritty pitämään se herkku/karkkipäivä lauantaisin tai perjantaisin. Nyt mun uusiin safkaohjeisiin ei karkkipäivät sisälly niin rupesinkin aattelemaan että hetkinen, enhän mä sellaista taida edes tarvita, ainakaan tällä hetkellä ja outoa kyllä, että ei ole edes tehny mieli vaikka ipanat on herkkujaan viljelleet ympäri torppaa (oonkohan mä ihan terve...) Tosin musta on ollu kiva hetki se viikonlopun karkkihetki kun on Kepan kanssa mussutettu jotain hyvää ja katsottu vaikka leffaa. Viikonloppu hurahti ihan ilman herkkuja helposti (jos ei proteiinipatukkaa lasketa...)
Ruokailu tuntuu sikäli helpolta nyt ettei tarvitse itse miettiä miten paljon syön ja mitä syön, hyvä että joku ajattelee ne asiat mun puolesta (ainakiin osittain). Ruuasta tulikin mieleen, että laitoin tässä jokin aika sitten kauppapuutelistaan bulguria. Kepa oli kauppa-asioillaan muka sitä minulle ostanut..


Eipä se ollutkaan bulguria vaan hirssiä. Mutta nou hätä, kuulin ystävältä sen olevankin oikein hyvä eväs ravintoarvoiltaan. Sitä sitten vaihtelun vuoksi siis masuun.

Sunnuntaina oli siis se odottamani tapahtuma, eli Fitness Classic. Tapahtuma järjestettiin Helsingissä kultturitalolla. Noh, minulle tapahtuma oli osittain pettymys vaikka olin kuullut etukäteen itse messujen olevan minimaaliset. Liian pienet tilat joissa iso määrä porukkaa, hapen puute ja ahtaus, örk. Näytteilleasettajia oli vissiin reilu kymmenen. Palkkarivarasto meillä oli kotona tyhjä, joten ostettiin kotiinviemisiksi Xtreme Recoverya, suklaan makuisena tietenkin.

Nostan hattua jokaiselle joka on saanut kroppansa siihen kuntoon, että voi lavalle astella. Odotin kovasti, että näen lavalla kaksi tuttuani. Tässä ekassa kuvassa Saara joka kilpaili bikini fitneksessä.



Kovan työn oli Saarakin tehnyt kisaprojektinsa aikana.


Kuvassa keskimmäisenä Piia joka sijoittui neljänneksi omassa sarjassaan, body fitneksessä. Piian blogista löytyy upeita kisakuvia, pahoittelen näiden mun räpsyjen huonoa laatua.

Näkyihän siellä happeningissä paljon tuttuja ja muutama kaverikuva tuli otettua

Minä ja Noora

Olenpas lyhyt Jasmin vieressä :-)

Mukava reissu oli, Kepan kanssa siis oltiin liikenteessä, Kepa saikin koko päivän ihastella kauniita naisia:-)
Reissusta sai sitten taas virtaa omiin tekemisiin vaikken minnekkään fitnesskilpailuihin tähtääkkään. Reippaana lähdinkin maanantaiaamuna salille ennen töihin menoa, sillä tiesin etten töitten jälkeen treenaamaan ehdi.

Tyytyväisenä olkapäätreenin jälkeen
Hyvä treeni tuli tehtyä ja siitä jatkoin hyvillä mielin töihin. Tänään oli välipäivä salista, töitten jälkeen minulla olikin aika hierojalle joka totesi hartiaseudun olevan kohtalaisen jumissa, kuten arvelinkin. Katsottiin lopuksi yhdessä venyttelyohjeita ja niskoja vahvistavia liikkeitä. Hieronnan jälkeen kurvasin suoraan Terhiä treffaamaan. Hetki kerittiin höpistä ja samalla reissulla sain uuden takin, jossa on selässä tiimin logo


On kyllä aika ihku, vai mitä?


lauantai 12. huhtikuuta 2014

Mikä otsikoksi?

Alunperin meinasin laittaa otsikoksi että puntari on paras ystäväni nykyään.. Mutta Kepakin arveli, että se tarkoittaisi ihmisvaakaa eikä talousvaakaa niinkuin tarkoitus oli. Talousvaakan kanssa tässä tiiviisti elellään mutta se on oikeastaan aika helppoa. Blenderi on mun toinen paras ystävä. Paino on tippunut lisää ja oh my god kun rupesin jo aamulla pelkäämään, että ne vaivalla hankitut lihaksetkin (mitkä lihakset?)  kutistuu.. Toivottavasti ei. Terhi sanoikin, että painon ei tarvitsisi juurikaan enää tippua. Terhi myös laittoi uutta ohjeistusta ---> aerobista mukaan ohjelmaan.. Meinaan siis tutustua esim. porrastreeniin.

Kuulumisia menneeltä viikolta joka on ollut kaikin puolin mukava. Torstaiaamuna mentiin aamulla salille ja kerkesin tehdä treenin ennen kuin piti kiiruhtaa töihin, eläkeläislaumakin oli jo lähtenyt alta pois.
Takakoipiosastoa oli luvassa ja teinkin ensin sumokyykkyä smithissä. Lisäksi tein reidenkoukistusta istuen, lantionnostoja levypaino masun päällä sekä mavea


Siinä se tikkukoipi jumppaa... Totesin taas, että tarviis käyttää niitä vetoremmejä kun pelottaa tuota tehdessä että tanko tippuu kourasta.. Muuten ihan huippuhyvä liike.
Olitiin juuri salilta lähdössä kun kamuseni Noora tuli treenaamaan, Kepa nappasi meistä sitten vielä kuvan

Oonks mä muka jotenkii pienen näköinen :-)
Salilta kiireellä kotiin ja palkkari ja välipalaa naamariin ja samoilla tulilla töihin. Iltamassa olikin hyvä fiilis töistä päästessä kun päivän jumpat oli jo tehty.
Eilen oli tarkoitus käydä hanskajumpalla, mutta ei sitten mentykään, ilta menikin ruokakauppa- ym. asioilla, nyt on taas parsaakin ainakin muutamaksi päiväksi, hah.

Vähän tympeät ilmat tuli viikonlopuksi, mutta onneksi se ei salitreenejä haittaa eikä huomista Fitness Classic-reissua. Aamulla herättiin jo ajoissa ilman kellonsoittoa kuitenkin, puurot ja laturit kiskaistiin masuun ja lähdettiin treenaamaan Kepan kanssa. Eilinen käsijumppa siirtyi siis tälle päivälle, sen lisäksi treenasin etureidet.
Prässiä ensin, mutta siinä en saanut nyt jostain syystä kunnon tuntumaa em. lihaksiin joten seuraavaksi siirryin tekemään hackia


Hackin jälkeen tein samaa kuin edellisessä etureiskatreenissä. Kyllä kolmen setin jälkeen tuntui, etten kävele enää.. ja siltä saattaa tuntua huomenna. Sitten siirryin käsitreeniin. Tein tällä kertaa haboja ja ojentajia vuoronperään. Pitkästä aikaa tein taljassa hauista, heti tuli "tuska" lihaksiin kun oikein hitaasti ja hartaasti sitä tein.


Toiveissa siis, että se hauis joskus kasvaisi, yritys on kova, huoh. Sitten ojentajia


Olen tykästynyt tuohon dippailuun, lopuksi teen aina sellaista pientä liikettä niin johan tuntuu. Tein hauista taljassa narulla jota en aiemmin ollutkaan tehnyt, mutta se osui ja upposi ja teen kyllä jatkossakin joskus. Ojentajat saivat vielä liikettä taljassa tangolla sekä narulla tehtynä. Tuon dippailuhomman lisäksi tuo taljaliike on mulle paras, niillä saa paremmin lihaksiin tuntuman. Lopuksi tein hauiskääntöjä käsipainoilla. Kaikkinensa hyvä treeni oli ja hyvä fiilis jäi.

Kepa karkasikin illaksi jääkiekkopeliin, minä meinaan värjäillä tuggaa ja relata. Maltankohan ensi yönä nukkuakkaan kun huomenna suunnataan kohti Helsinkiä, huh, mä olen ihan täpinöissäni!
Tähän loppuun yksi kuvavertailu jonka tein (aika kamalaa...ei oo pakko kattoo)



Lapset on sitä mieltä, että mun pääkin on kutistunut.. No onhan sekii tavallaan kun päästäkin on ylimääräiset leuatkin lähteneet ja poskista enin pyöreys. Kepa tuumasi, ettei muista enää aikaa kun olin...ööö..pulleampi. Rupesin miettii, etten muista itsekkään. Tai muistan sen itseinhon joka aika usein vaivasi mieltä. Mutta kuvat kertovat jos pääkoppa ei tajua todellisuutta ja tapahtunutta. Täytyy myöntää, että tyytyväisempi olen kyllä tuohon oikean puolimmaiseen kuvaan... En kyllä olisi IKINÄ uskonut, että tuollaisia kuvia itsestäni julkaisen, mutta...ehkä se voi olla todiste siitä ainakin mulle itselleni, että jos yrittää tarpeeksi niin voi muuttua. Mietin myös, tänäänkin, sitä miten suuri muutos minun ajattelumaailmassa on tapahtunut, syömisen ja monen muunkin suhteen, siitä olen tyytyväinen.

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Hyvissä fiiliksissä

Pakko kertoa yksi juttu joka unohtui kertoa aiemmin. Minulla oli mielenkiintoinen kokemus viime torstaina kun ampaisin aamulla salille kahdeksan aikaan tarkoituksena jumppailla takareisiä ja takapuolta. Unohdin kokonaan, että salilla on "eläkeläisten vuoro" silloin. No, tupahan oli täynnä porukkaa mutta arvelin sulloutua sekaan kun tuumailin, että ei muut ehkä kyykkyvälineitä tarvitse. Minua oikeasti rupesi hirvittämään se meininki kun näin miten suurin osa porukasta heilui miten sattuu, kerkesin jo pelätä että kyllä joku satuttaa itsensä moisella rempomisella.. Päätin sitten olla tarkemmin kyyläämättä ja keskittyä omiin touhuihini..
Askelkyykkyä sitten tein sekä reiden koukistusta istuen. Tehdessäni lantionnostoja levypaino mahan päällä (yläselkä penkin päällä, if you know what I mean) tunsin nahoissani, että minua tarkkaillaan monesta suunnasta, tosin sama tunne oli vähän koko treenin ajan. No, lopulta yksi rouva uskaltautui tulla kysymään mitä ihmettä oikein teen, että treenaanko mahaa vai selkää. Vastasin, että "persusta". Rouvaa nauratti ja kerroin tarkemmin mikä liikkeen idea on.

Takaisin tähän päivään.. Viikko on lähtenyt kulkemaan hyvissä fiiliksissä. Maanantaina kävin tekemässä tissitreenin eli tällä kertaa vinopenkiä käsipainoilla, ristikkäistaljaa ja penkkipunnerrusta. Yläkropassa tuntuu kyllä, että olkapäillä ja rintalihoilla on jotain tehty viime aikoina..

Tiistaina mulla olikin salitreffit mun yhden ihanaisen työkaverin kanssa joka ei ollut aiemmin käynyt meidän salilla ja lupasin lähteä opastamaan häntä. Yritin miettiä mahdollisimman helpot ja yksinkertaiset liikkeet ekalle kerralle. Hyvin mielestäni meni ja mukavaa oli. Itseasiassa olikin hyvä, että samalla joutui neuvoessa miettimään miksi asioita tosiaan tehdään tietyllä tavalla ja kelaamaan omaa salitreenaamisen aloitusta. Toivottavasti em. työkamu uskaltautuu salille uudelleenkin:-)


Viime päivinä olen taas kerran tuskaillut ajan riittämättömyyttä, vapaa-ajan siis. Toivoisin, että iltaan saisi edes yhden tunnin lisää. Noh, anyway. Paino olikin eilen aamuna melkeinpä kilon vähemmän kuin yhtenä aamuna viime viikolla. What? No, naisten jutuillahan se varmaan selittyy kun se tietty turvotuskausi on taas selätetty hetkeksi. Mutta onpa kyllä slimmimpi olo kuin viikko sitten. Uusilla ruokaohjeilla ja määrillä on viikko menty (paitsi se viime perjantai-ilta ja lauantai).
Eväiden punnitseminen ja värkkääminen on oma hommansa ja miettiminen, että onko nyt töihin mukaan askarreltu tarvittavat ruuat jne. Mutta onhan se aamulla helppo napata valmiit annokset mukaan. Eilisiltana tosin päätin, että jatkossa kyllä höyrytän niitä kasviksia useammalle päivälle valmiiksi.
Onko vinkkejä noihin ruokahommiin???

Tänäänkin oli oikein "ystävällinen" päivä, ihana Mirkka nimittäin pyysi kaffeseuraksi. Niinhän me sitten kahvit ryypittiin kun pääsin töistä ja juttua olisi taas riittänyt pitemmäksikin aikaa. Odotan, että päästään yhdessä taas treenaamaan.
Siitä suuntasin kotiin syömään ja iltamassa salille Susannan kanssa. Tarkoitus oli mulla tehdä takakoipia mutta muutinkin suunnitelmaa koska Susannalla oli selkätreenin vuoro niin tehtiin yhdessä selkää ja takaolkapäitä.
Alkuun vähän leuanvetoharjoituksia jonka jälkeen ylätaljaa vedettiin lapiotangolla.

Lemppariiiiii

Tuon jälkeen tehtiin sitä härveliä jonka nimeä en tiedä jossa vedetään molemmilla käsillä kahvoista ylhäältä alas. Olipa nimi sitten mikä oli niin tuolla liikkeellä saa tosi hyvän tuntuman selkälihoihin. Seuraavaksi tehtiin pulldownia tangolla.


Kyllä tuntui, vaikka asento on tuossa ehkä liian pysty. Selän jälkeen oli takaolkapäitten vuoro jotka saivat liikettä takaolkapäälaitteessa. Sen lisäksi tehtiin facepullia ja vipareita rähmällään vinopenkissä


Tuossa ei isoja painoja tarvitse (tai ainakaan minä en tarvitse..) Niinkuin muutenkin olkapääliikkeissä en yritäkkään ahnehtia painoja. Lopuksi jälleen kerran lankutettiin. Joku kumma ilmiö siinä aina on, että aina se menee nauruksi vaikka kyllä me ihan oikeasti lankutetaan monta minuuttia :-)

Aamulla lähdenkin treenaamaan ne takakoipiset ja sitten suuntaan töihin. Torstaihan se on taas huomenna joten joutuu odottelemaan, että eläkeläissakki lähtee alta pois. Toisen tämän viikon lepopäivän pidän sitten sunnuntaina kun koko päivä menee reissussa. Kuinka moni lukija on tulossa Fitness Classiciin?

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Erilainen viikonloppu

Oisin voinu tätä viikonloppua jatkaa vielä vaikka edes yhden päivän ihan mieluusti. Kaikkinensa tämä (kin) viikko hurahti ihan huomaamatta.
Perjantaina oli mukavan erilainen työpäivä ja hyvällä fiiliksellä lähdin myös töitten jälkeen salille. Habaa ja ojentajia rääkkäsin ja lopuksi myös etukoipisia. Ihanaa kun sairastamisen jälkeen on taas treeni-into palannut.
Ihan normi hauiskääntöjä tein alkuun seisten, sen jälkeen istuallaan sivuilta hiukan "takakenossa"


Elikkä noin ja sitten habalaitetta. Jonka jälkeen oli ojentajien vuoro ja niille ihan perusjuttuja. Dippiä penkin reunalla siten että jalkaterät on toisen penkin reunalla, ojentajia taljassa tangolla ja narulla. Lopuksi ah niin ihanaa kinttujumppaa. Tein ensin hackkyykkyä jalat kapealla ja melko alhaalla jonka jälkeen näitä vuorotellen


Kepahan se mut tuohon ylipuhui ja lopputulos oli se että kintut tuntui olevan kuin spagettia, keitettyä sellaista. Tein siis reidenojennusta ja tuota "kykkimistä" superina.
Perjantai-ilta menikin Amorphiksen keikalla, hyvähän se oli niinkuin aina. Muutama sidukka tuli juotua ja sehän oli odotettavissa ja myös tietoinen valinta että lauantain syömiset oli mitä oli. No, sallittakoon tuo mulle, eihän tuollaista baareilua tapahdu kuin muutaman kerran vuodessa. Tänään ollaankin oltu ruodussa syömisten suhteen.

Tänään olikin oikein kiva ja touhurikas sunnuntai. Aamulla suuntasin Miran kanssa olkapäätreenille, Aiemmin en ollutkaan Miraa tavannut, kokemus oli oikeinkin positiivinen ja juttua riitti, kaikenlisäksi saatiin hyvä treeni aikaiseksi. Ensin tehtiin pystypunnerrusta istuen kevennetyssä smithissä. Aiemmin olen kirjoitellutkin ja harmitellut kun "meidän salilla" ei sellaista ole.


Tuon jälkeen tehtiin superina vipareita sivulla käsipainoilla ja kiekolla eteen. Sitten pystysoutua joka olikin  mukavaa vaihtelua, koska harvemmin sitä teen ja aina teenkin käsipainoilla.


Lopuksi ja kaiken tuskan huipuksi tehtiin vierekkäin irvistellen liikettä jossa käsipainot vietiin ensin vaakatasoon sivuille, siitä eteen, takasin sivuille ja alas. Ja mahdollisimman hitaasti tietenkin..Huh huh, kylläpä oli tuskaista touhua mutta jospa meille nyt kasvaa kauniit olkapäät :-) Crossaria poljettiin vielä ennen pois lähtöä.
Hyvissä fiiliksissä kurvailin sitten kotiin syömään ja hetkeksi huokaisemaan jonka jälkeen lähdin paikalliseen kauppakeskukseen kahvittelemaan ystäväni Nooran kanssa. Mielenkiinnolla seuraan Noorankin taivalta, koska Noora kilpailee body fitneksessä tänä syksynä. Meinaan kyllä olla kannustusjoukoissa katsomossa silloin.
Kovasti odotan viikon päästä olevaa Fitness classicia, ihan varmasti maha on kuralla jännityksestä muutaman tutun puolesta jotka siellä kilpailee. Huikea reissu tiedossa.

Ilta menikin kotihommissa ja eväitten "rakentelussa", nyt on eväskippoja täytelty ja pyöräytetty välipalasmoothiet blenderissä, johan niillä pöperöillä huomisen duunipäivän jaksaa. Aamupuurohiutaleetkin puntaroin ja laitan lautaselle aamua varten valmiiksi. Tuohon smoothieen tulee marjoja, banskua, herajauhetta ja kauramaitoa, namii.

Mukavaa uutta viikkoa !!! <3 Itsella luvassa "normiviikko" jos ei tuota sunnuntain kohokohtaa lasketa, millaisia suunnitelmia muilla on?

Terveisin Satu

p.s Kiitos Miralle kuvista!

keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Kiristelyä?

Kyllä huomaa, että sairastettu on ja viime viikko väännetty minipainoilla kun tällä viikolla olen saanut olkapää- ja tissilihat niin kipeiksi että aijai. Eilen tein myös pitkästä aikaa penkkipunnerrusta, smithissä, siitäkö lienen itteni kipeeksi saanut. Sen lisäksi tein vinopenkissä punnerruksia käsipainoilla sekä ristikkäistaljaa. 


Nyt alkaa tuntua, että alkaa taas päästä siihen intoon ja vauhtiin joka oli ennen sairastelua, jihuu. Osasyynä motivaation paranemiseen on sekin, että maanantaina treffasin Terhin  jonka kanssa tehtiin sotasuunnitelmia. Siitä tuo otsikko. Eli tarkoituksena päästä "kesäkuntoon". Itsekuri pääsi viime aikoina taas vähän lipsahtamaan (syytän myös "sitä aikaa kuukaudesta") mutta eilinen aamupaino olikin pienempi kuin luulin, paino ei ollutkaan noussut siitä mitä se oli muutama viikko sitten. Jatkossa punnitaan siis ruuat ja eukkoakin useammin jonkin aikaa. Kerroin Terhille, että mulle on taas viime aikoina iskenyt ihan mieletön leipähimo ja mopo alkoi karata käsistä sen suhteen (no ei pahasti, mutta kuitenkii..) Terhi sanoikin, että "syö nyt tänä iltana paketillinen sitä leipää niin ei tee enää mieli:-) No, en syönyt kuin yhden palasen iltapalarahkan lisänä. Ja nyt parina päivänä ei ole leipähimoa ollutkaan.

Tänään kävin treenaamassa selkää, ihana Susanna treeniseuranani ja sain ihan hyvän jumpan aikaiseksi. Tein ylätaljaa leveällä tangolla, sekä kapealla kahvalla, pulldownia ja tätä

Ja oikein ilmeellä..
Lopuksi vähän lankutettiin vierekkäin kulkuväylän tukkeena, miehet joutuivat kiertämään meidät päästäkseen vesihanalle. Kumma juttu, että aina ne meidän lankutukset menee nauruksi, jutut kun on mitä on.

Eilen tekaisin ekaa kertaa vihersmoothieta, johon laitoin parsakaalia, salaattia, pinaattia, sitruunanmehua, kurkkua, vettä.. Onhan se taas uudenlainen makuelämys, mutta ei pahaa, erilaista/erikoista vain minun suuvärkille, vaikka mielestäni siinä maistui vain kurkku ja sitruuna. Tänään se jo soljui kurkusta alas sen kummemmin ihmettelemättä.
Kerroin joskus aiemmin blogissa psylliumjauheesta, kyseinen jauhe pääsi loppumaan ja suuntasin vaihteeksi Life-kauppaan ostamaan samanmoista. Myyjän suosituksesta päädyin tähän


Siinä on maitohappobakteerit mukana joten eiköhän masu tykkää tuostakin valmisteesta, helpommin ainakin sekoittuu esim.veteen kuin edeltäjänsä.

Unohdin ihan kertoi, että käytiinhän me Kepan kanssa jumppaamassa toisellakin salilla sunnuntaina, treenasin olkapäitä, tuli vaihteeksi vähän erilaisia vekottimia tehtyä niin oli ihan kivaa vaihtelua.


Tuossa olenkin nokka selkänojaan päin. Lisäksi tein vipareita sivulle seisallaan käsipainoilla sekä vinopenkissä maaten ja pystysoutua käsipainoilla. Takaolkapäät olen tehnyt nykyään selkäpäivänä.
Huomenna olisi tarkoitus käydä treenaamassa takakoivet ennen töihin menoa.

Ihanaa kun on kevät ja aurinko paistaa, vai mitä?