torstai 1. toukokuuta 2014

Vappupäivää

Siinä se vappu on kulunut niinkuin muutkin päivät. Aamulla lähdettiin tekemään koipitreeniä. Mulla on koipia jaettu kahdelle eri päivälle ja tämänkin päivän treenissä mooooonta eri liikettä. Ennen salille lähtöä tuntui siltä, ettei ehkä taida ehkä oikein sujua ja tarvitsin vähän henkistä latautumista ja tsemppipuhetta itselleni.
Ensin tein smithissä kahdella jalalla "prässiä", tuokin alkaa jo sujua eikä enää pelota että rojut tippuu päälle. Sen jälkeen oli vuorossa yhden jalan prässiä, jalka ylhäällä jotta persusosasto joutuu töihin. On se hyvä, että toi prässi on ohjelmistossa, muuten skippaisin sen aika usein koska ei kuulu lemppareihin.
Prässin jälkeen tein reiden koukistuksia istuen ja mahallaan maaten. Niiden jälkeen sumokyykkyä alataljassa



Kyllä toimii ja tuntuu kun muistaa oikein persuuksilla puristaa. Myös maastavetoa suorinjaloin tein myös tangolla + minipainoilla, mutta tuntuipa sekin. Viimeisillä voimillani harpoin askelkyykkyjä ympäri salia, kyllä tiesi koipiraukat jotain tehneensä, tutisivat siihen malliin. Lopputulos oli siis kuitenkin se, että sain hyvän treenin tehtyä joten fiilis oli tyytyväinen.
Masujumppaa oli myös vielä lisäksi, tein mm.rutistuksia taljassa


Hyvä liike, kannattaa kokeilla

Vaihdoin treenien järjestystä, tein koipia jo tänään koska arvelin, ettei huomenna niin hyvin jaksaisi töitten jälkeen. Tuntuu, että eniten energiaa tarvitsen jalkapäivinä. Huomenna tehdään sitten olkapää/ojentajatreeni joka onkin ehkä tällä hetkellä mun lempparitreeni.

Funtsailin tuota meidän vakkarisalia, että olen kyllä äärimmäisen tyytyväinen että sinne pääsee treenaamaan kulkukortilla milloin vaan. Ja kun viikonloput ja "pyhät" on vapaat niin ne on mulla ainakin pyhitetty treenaamiselle(kkin) niin pääseepä silloinkin menemään. Edelleen kuulutan myös hyvää ilmapiiriä joka salilla on.
Sitten funtsailin tässä myös blogijuttuja, ehkä muutama jopa lukee näitä minun höpinöitä (miksiköhän?)  Mietin taasen yleisesti blogijuttuja, tykkään itse lukea sellaisia elämänmakuisia blogeja joissa on kuvia (ei liikaa?), lähinnä itse otettuja kuvia. Huumoria ja elämän inhimillisyyttä. En jaksa lukea jos kaikki on jatkuvaa "bling blingiä". Itsellä kun on perhe ja kaikenlaisia fiiliksiä, ylä- ja alamäkiä niin jotenkin voi paremmin samaistua joittenkin samantyyppisiin juttuihin. Voi myös ottaa opikseen ja kenties innostua toisen onnistumisen myötä.
 Itse olen tässä vuoden sisällä oppinut paljon, itsestänikin. Hyväksymään huonoja päiviä, sitä että joskus on esim.väsyneempi eikä kaikki mene niin hyvin kuin toivoisi. Mutta olen oppinut nauttimaan onnistumisista enemmän. Olen myös tutustunut muutamaan ihanaan ihmiseen ja oppinut heiltä paljon ja saanut paljon iloa. Olen oppinut, että jos haluan muuttua, jos haluan kehittyä, se on mahdollista mutta  joudun tekemään työtä sen eteen.


One life, one chance <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti