tiistai 17. kesäkuuta 2014

Vaiheessa...

Todellakin.. Mutta enpä oikein tiedä missä vaiheessa.. Ja mikä on suunta.. Ei ole pariin viikkoon kiinnostanut mikään "fitness", en ole juurikaan lukenut blogeja, en ole kirjoittanut blogia enkä ole salillakaan käynyt viime viikolla kun kaksi kertaa. No, okei, onhan tässä ollut vähän muutakin mielessä, menin nimittäin toissa perjantaina naimisiin maailman upeimman miehen kanssa ja pidettiin grillibileet pienelle porukalle. Sitä varten meni siis vouhottaessa paljon aikaa. Mutta bileet oli kivat, niin kivat että harmittelin koko sen loppuviikonlopun, että aika meni silloin(kin) ihan liian äkkiä. Rakas ystävänikin Kuopiosta pääsi myös tulemaan. Grillattua ruokaa ja herkkuja tuli siis mätettyä se koko viikonloppu, mutta arjen koittaessa jo kotoisasti jauhelihaa ja parsakaalia. Sen viikon sunnuntaina kävin Kepan kanssa salilla, tuntui ihan vieraalta koko paikka ja tein vähän sitä sun tätä, no selkää enimmäkseen, ihan kevyesti. Kiittelin kuitenkin isäntää että raahasi minut sinne mukanaan.


Olen siis ihan vaiheessa, enkä tiedä mitä haluan ja miten jatkaisin.. Tai siis tiedän mitä haluan, haluan olla hyvässä kunnossa ja käydä treenaamassa, lenkkeillä jne. Niin kirjoitin Terhillekkin (joka neuvoi että anna nyt kropalle aikaa toipua) Liekö stressi kaikesta vouhkaamisesta nyt lauennut kun viime viikolla iski aivan jäätävä väsymys. Viime viikon tiistaina päätin mennä salille kukonlaulun aikaan ennen töihin menoa, mutta suunnittelin rupeavani sielläkin pikku torkuille:-/ Tein kuitenkin ihan kohtuullisen hauis/ojentajatreenin. Senkin päivän nuokuin töissä.
Ehkä mä vaan yritän jatkaa/aloittaa pikku hiljaa ja yritän syödä fiksusti ainakin arkisin. On kuitenkin kesä ja haluan syödä joskus jätskiä tai Kepan tekemää grilliruokaa.. Eli tahtoo relata koska on kesä. Kyllä mä aion siltikin syödä jauhelihaa ja parsistakin koska se on hyvää! Jospa nyt aloittaisikin "massakauden" ja diettais sitten vaikka syksyllä. Ääh, missä se kultainen keskitie olisi?

Noh, pitkästä aikaa tapasin Terhin eilen ja olen siitä niin kiitollinen ja paljon viisaampi meidän keskustelun jäljiltä monen asian suhteen. Puhuimme muustakin kun treenaamisesta, mm. ihmissuhteista. Elämässäni on ihminen joka aiheuttaa mielipahaa, mielestäni aiheettomasti. Sitä olen joutunut paljon viime päivinä miettimään. Kun osaisi vain olla välittämättä, yleensähän toisille ilkeily on oman pahanolon purkamista, niinkuin tässäkin tapauksessa. Mutta miten paljon sitä pitää hyväksyä, että sellainen esim. kuuluu ihmisen "perusluonteeseen"?

Enivei, takaisin asiaan, on niin takkuista päästä taas takaisin vauhtiin, mutta se viisaampikin sanoi, että pikku hiljaa. Ehkäpä vaadin itseltäni liikaa, ehkäpä olen oikeasti ollut väsynyt. Jos asetan itselleni pieniä tavoitteita alkuun ja jatkan siitä sitten. Tyytyväisempi kuitenkin olen elämään kun palaset on oikeilla paikoillaan, lepo, liikunta, ruoka, perhe ym.tärkeimmät asiat. Ehkä pitää palautua miettimään mitkä ne asiat olikaan jotka motivoi.
Tänään iskikin yllättäen sellainen tsemppifiilis omaan mieleen ja olisin varmasti salille suunnannutkin ellei olisi ollut muuta menoa. Huomenna pääsen tapaamaan ihanaa ystävääni jota en ole nähnyt pitkään aikaan. Iltamassa tavoitteena olisi lähteä treenaamaan.


Noinhan se just on, vai mitä?

2 kommenttia:

  1. :) kiva kirjotus <3 joskus voi olla itellee vähemmänki ankara ilman, että ois luovuttan. Onnea vielä teille, nauttikaa ja iloitkaa toisistanne :)

    VastaaPoista