sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Tapahtui tällä viikolla..

Normiarkea ja kaikkea mukavaakin. Totta puhuen olin viime sunnuntain keskivartalotreenistä ihan hitsin kipeä melkein loppuviikolle asti, ihan oikeasti. Jätin sitten salit ihan kokonaan väliin suosiolla, niskatkin oli niin kipeät, että tuskin olisi ollut viisasta mitään yläkroppatreeniä vääntääkkään.

Lenkillä tuli kyllä käytyä tietenkin ja yhtenä iltana ipanat saivat houkuteltua mukaansa urheilukentällekkin. Kokeilin sitten innoissani hölkätä ympäri kenttää, mutta sain todeta, että ei taida olla mun juttu, sääriin sattui joka askeleella vaikka oli hyvät kengät jalassa. Tänään hölkkäsin pururadalla ja eipäs koskenut mihinkään. Ei minun "hermot" kestäisikään kiertää jotain yhtä ja samaa rinkiä... Mutta niin, tuli sillä urheilukenttäreissulla kokeiltua myös korkeushyppyäkin. Ihan hauskaa oli.

Tämä viikonloppu olikin very special, nimittäin sain vieraaksi ihania ystäviäni perjantaina, myös rakkaan ystäväni Kuopiosta asti. Muutama kutsuttu ei paikalle päässyt, harmi vain. Istuttiin iltaa nyyttärimeiningillä. Syötiin (ja vähän juotiinkin...) kaikkea hyvää. Ihania lihapullia, makaroonisalaattia, patonkia, fudgea ja aivan ihanaa ystävän tekemää kakkua, josta on pakko laittaa kuva tähän


Eikös näytäkkin hyvältä?

Lauantaina suunnattiin Kepan ja ystävän kanssa Repovedelle (moneskohan kerta tänä vuonna...) Ilma oli niin upea ja aurinkoinen, hissun kissun kierrettiin lenkki siellä ja syötiin eväitä. En kyllästy niihin maisemiin.


Tuolla tulee jotenkin niin rauhallinen fiilis ja kaiken lisäksi on vettä ympärillä, se on ihanaa. Pohjois-Karjalassa ja Pohjois-Savossa asuessa se vesi on aina niin lähellä, täällä taas ei ole, se on harmi, iso harmi.


Tänä aamuna saateltiin viikonloppuvieras junalle ja lähdettiin salille. Vähän jänskäsin miten sujuu kun oli viikon tauko välissä. Mutta eipä ollut mitään probleemaa. Kaiman kanssa treenattiin, takareisi/pakaraosastoa ja hyvä "perustreeni" olikin. Prässillä aloitettiin jonka jälkeen tehtiin reisikoukistusta istuen


ja mahallaan maaten


Noita liikkeitä tehdessä jo totesin, että mulla tosiaan taitaa olla takareidet tosi kireällä ja manasin taas itseäni siitä kun olen niin laiska venyttelijä (iltamassa korjasin tilannetta kyllä ja vähän venyttelin...)
Lopuksi tehtiin vielä maastavetoa tangolla ja askelkyykkyä smithissä, ah mun lemppari, mutta tuossa vaiheessa jo ryydytti kun tehtiin sitä viimeisenä liikkeenä. Kiitos kaimalle treeniseurasta ja kuvista!


Tänään jäi keskivartalojumpat väliin kun lähdettiin Kepan kanssa moottoripyöräajelulle. Käytiin kahvilla ihanassa sisustuskahvilassa, jossa kerran aiemmin on käyty. Siellä on kaikkea niin ihanaa, että voisin haluta ostaa sieltä vaikka mitä itselle ja lahjaksi.


Kähvilan vierestä löytyi myös plussana tälläiset maisemat ja mitäs minä muutakaan kuin heti kuvia räpsimässä.


Mopoilureissun jälkeen käytiin vielä kävely/hölkkälenkki metsässä ja ystävien luona pikaisesti iltakahvilla. Viikonlopun saldona siis hyvä ja kiitollinen mieli, olen erittäin kiitollinen ihanista ystävistäni ja perheestä, love you <3

2 kommenttia:

  1. Ei noihin maisemiin voi kyllästyä, aivan ihania. Itselläkin mieli lepää pelkästä kuvien katselusta. :-)

    Entäs ystäväsi tekemä kakku, lurps. Näin dieetillä ollessa ei tuollaisia pitäisi katsoa olleenkaan. Vaikka todellisus on sitä, että jos en tietäisi olevani dieetillä en kakkua himoitsisi millään lailla vaikka kaunis onkin. Nyt vaan muka kaikkea tekee mieli. Ihmeellinen on ihmisen mieli :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se on ihmeellinen, ihminen ja sen mieli. Ja kakku tosiaan oli ihan mielettömän hyvää,nam! Onneks mä en osaa tehdä tollasia, kyllä nopsaan muuten kertyis lisäkiloja meidän perheessä:-)

      Poista