sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Ajatuksia elämäntapamuutoksen aloittamisesta

Syksy. Innostus. Uusi harrastus. Se on taas se aika vuodesta kun kuntokeskukset täyttyvät uusista kasvoista. Osa lähtee motivoituneena ja täyttä höyryä eteenpäin, mutta kuukausi pari niin homma hyytyy. Sama ilmiö alkuvuodesta. Riippuen ihmisen tavoitteesta on hyvä pysähtyä miettimään asioita.
Älä aloita liian lujaa, älä ahnehdi liikaa. Mieti itsellesi jokin pieni tavoite alkuun. Jos tavoitteena on painonpudotus voi miettiä itsellensä jonkin ”palkinnon” kun on tavoitteen saavuttanut. Se voi olla esimerkiksi uusi, pienempi vaate. Tavoitteena voi olla vaikkapa se, että houkuttelee itsensä liikkumaan enemmän. Edes vähän joka päivä. Käy lenkillä metsässä, ihastele samalla luontoa ja syksyä värejä. Pyydä ystävä mukaan. On myös juttuja joita voi harrastaa koko perheen kesken.


Kokeile, tutustu, ihastu. Vaihtoehtoja on niin monia mitä harrastaa. Löydä oma mielekäs tapa liikkua ja harrastaa. Etsi ”se oma juttu”. Väkisin tekemisestä ei löydä sitä iloa jonka saa mieleisestä liikunnasta. Liikunnan ja ulkoilun positiivinen vaikutus henkiseen hyvinvointiin on suuri.
Suunnittele ennakkoon. Milloin otat omaa aikaa liikkumiselle ja harrastamiselle. Toisille sopii aikaiset herätykset vaikka aamulenkille, toiset liikkuvat mieluumin ilta-aikaan. Pidä kiinni suunnitelmistasi. Kirjoita tavoitteesi ja suunnitelmasi vaikka kalenteriin.
Laita ravintoasiat kuntoon, syö säännöllisesti, proteiinipitoista ruokaa, paljon kasviksia. Vältä napostelua. Juo tarpeeksi vettä, sekin ehkäisee näläntunnetta. Monet luulevat, että kun syö vaan mahdollisimman vähän niin laihtuu. No, laihtuu kyllä, mutta samalla elimistö kärsii eikä nälässä oleminen ole hyväksi mielellekkään.
Ota selvää asioista, tarvittaessa kysy neuvoja ammattilaiselta, etenkin jos sinulla on vaivoja tuki- ja liikuntaelimistössä tai sairauksia jotka voivat vaikuttaa liikunnan harrastamiseen. Älä kiirehdi, etene pienin askelin.


Muista myös lepo ja riittävä unen saanti. Jos tuntuu, että innostus tyssää, hengähdä hetki. Mieti asioita ja tavoitteitasi uudelleen. Kokeile jotain uutta. On aivan päivänselvää, että motivaatio ja jaksaminen ei ole joka päivä huippuluokkaa. Älä vaadi itseltäsi liikaa, mutta älä myöskään luovuta.

4 kommenttia:

  1. Hyviä ajatuksia. Voisin lisätä vielä, että kirjaa edellisenä sunnuntaina ensi viikon treenisi ylös ja niin, että näet ne koko aika. Näin tekemättä jättäminen vaihtoehtona on paljon pienempi. Ja kun olet sen tehnyt niin laita viiva/rasta päälle=Tehty. Tämä motivoi kummasti :-)

    VastaaPoista
  2. Kirjoitus osui ja upposi: Juuri itsekkin elämäntapamuutosta aloittelemassa tekstistäsi löytyi monta hyvää vinkkiä jotka pitää ottaa huomioon . Toivottavasti en kuulu kuitenkaan siihen porukkaan joilla homma hyytyy jo muutamassa kuukaudessa :D
    mukavaa syksyä

    -Lapinnoita-
    http://tunturinjuuressa.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos löysit vinkkejä itsellesi, paljon tsemppiä sinulle:-)

      Poista