maanantai 13. lokakuuta 2014

Olen itse itseni kannustaja

Mistä tuo otsikko tulee. Viime päivien ajatuksista. Iloista ja pettymyksistä.

Läheisimmätkään ihmiseni eivät ymmärrä miten paljon olen muuttunut myös henkisesti tämän elämäntapamuutokseni myötä. Ennen olin enemmän ihminen, joka olisi tarvinnut kannustusta läheisiltä ja ystäviltä. Nyt muutoksen myötä älyän entistä enemmän sen, että olen itse itseni suurin kannustaja. Tai siis, minun on oltava se. Kukaan muu ei tee asioita puolestani. Minun on eniten itse uskottava unelmiini tai hyviin asioihin. Enkä tarkoita tällä, etteikö elämässäni olisi ihmisiä jotka kannustavat. Oikeastaan, ihan päin vastoin, niitä on. Ja kiitos siitä heille. Kiitos heille, jotka aidosti haluavat hyvää.


Mennyt viikonloppu oli mieleenpainuva, paljon tunteita ja ajatuksia herättävä. Sain siis viettää tämän viikonlopun vapaalla. Perjantai-ilta meni huushollia siivotessa. Lauantaiaamuna kävin tekemässä oikein hyvän hanurijumpan. Aloitin sen askelkyykyllä smithissä, joka on siis mun mielestä edelleen paras ja tuntuvin pakaratreeniliike. Askelkyykyn jälkeen maastavetoa yhdellä jalalla smithissä, ilman lisäpainoja


Tein myös pakarapotkuja lattialla, lantionnostoja, reiden koukistusta istuen ja vatsallaan maaten laitteessa. Osui ja upposi ja tuntuu edelleen. Vaikka koko loppuviikon oli puolikuntoinen olo ja pelkäsin, että flunssa tulee sain kuitenkin loppuviikosta tehtyä tosi hyviä treenejä. Niin, eikä se flunssakaan tullut.

Päivällä kävin lounastamassa ihanien iloisten ystävien kanssa ja iltamassa kipitin yhden teinin kanssa lenkille, pimeäkin kerkisi sen reissun aikana tulla



Lauantai-ilta oltiinkiin pimulauman kanssa kotona, tehtiin tortilloja ja pelattiin.


Sunnuntaina olikin kovasti odotettu reissu, reissu Lahteen ja Nordic fitness expoon. Messuilla oli paljon kiinnostavaa katseltavaa ja olisi ollut vaikka mitä ostettavaakin. Jotain tarttui minunkin mukaan. Uudet treenipöksyt ja uutta puddingjauhetta ja pannukakkujauhetta joita täytyy lähipäivinä testata. Niitä pöksyjä myös. Reissussa tuli todistettua kun salikaveri nappasi ensikertalaisena body fitneksessä pronssimitalin, ihan huikeaa ja jänniä hetkiä katsomossa. Tuli törmättyä myös useampaan ystävään päivän aikana. Sekä muutamaan ihmiseen jotka ovat tuttuja kasvoja "blogielämästä", oli mukava tavata nenätysten.


Niinkuin moni muukin on todennut, kaikki jotka lavalle kipusivat ovat voittajia. Niin ajattelen asian minäkin. Ovat tehneet mielettömän työn sen eteen. Kun keskustellaan aiheesta "onko fitness urheilua", on minun mielipde se, että on. Ei sinne lavallekkaan kuka tahansa kiipeä. Vuosien salitreeniä ja lukemattomia aerobisia se vaatii. Eli kovaa työtä. Ekaa kertaa omaankin mieleen hiipi ajatus, että minäkin haluan. Oikeastaan ei ensimmäisenä ajatusta, että saisi siellä lavalla kimaltaa bling bling-bikineissä vaan ajatus siitä, että olisi mielenkiintoista nähdä mitä omasta kropasta saisi "irti".



Kuvakulma ei ole just sama, mutta sinnepäin. Ylempi kuva on otettu viime vuoden syksyllä. Noin vuosi väliä noilla kuvilla. Ehkä jotain tapahtunut muuallakin kuin korvien välissä. Eli samaa vauhtia jatketaan eteenpäinkin.



2 kommenttia:

  1. Huomasit varmaan, että bongasin sut instasta ja heti alkasin seuraamaan sua :D
    Sulla on täälläkin aina niin kivoja kuvia niin sieltä kans käyn välillä kurkkasemassa.

    Ite en päässyt kisoja seuraamaan, mutta koneelta katsoin kuvia ja tuloksia. Ja hienosti meni peeteilläni joiden kanssa käynyt treenaamassa. Ihan huikeeta meininkiä ja varsinkin kun tietää kuinka paljon sen eteen tarvitsee tehdä sitä hiljaista ja itsenäistä työtä, tuhansia tunteja salilla ja lenkillä.

    Olisihan se kiva nähdä olisiko itsestä siihen ja tiedä vaikka me joskus se vielä nähtäisiinkin. ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin:-) Mä tuun kyllä fanittaa jos joskus Aikku on lavalla!

      Poista