sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Joulukuun startti

Tiistaina pyörähti käyntiin uusi saliviikko kun maanantaina kävin vain lenkin. Viiden päivän työt vei mehut, kiirettä oli ja kamala väsy sen seurauksena, joten tiistaina oli pakko ottaa lepoa työpäivän jälkeen. Lähdin sitten salille, mutta en ihan "täysillä" jaksanut treenata. Alkuviikosta oli olo sellainen, että kuullostelin iskeekö flunssa. Ei onneksi. Iltamassa siis tiistaina menin salille, virhe. Nimittäin kello 18 oli paikka tupaten täynnä. Ja meni jotenkin siitä pasmat sekaisin ja lämmittelyä tehdessä funtsailin ja katselin ympärille, että mites mun treenisuunnitelma ja järjestys nyt mahtaakaan onnistua.. Pakenin sitten ensimmäisenä alakerran "kellarisalille" tekemään maastavetoa ja kulmasoutua. Sieltä kipitin takaisin yläkertaan ja sain lopulta tehtyä kaikki liikkeeni niinkuin oli tarkoituskin kun porukka vähentyi.

Ylätaljaa lapiotangolla ja kapealla kahvalla, alataljaa, pulldownia. Osittain supersarjoilla.


Lopuksihan oli taas kolmisarja vipareita olkapäille ja se on tuskaa ja poltetta. Meinasi tulla itku.

Keskiviikkona tuli tehtyä toinen "virhe", oli nimittäin vedettävä kiireellä rinta/hauistreeni läpi kun oli sovittu aika kampaajalle. No, senhän tietää, vähän väliä tuli kelloa vilkuiltua ja puolitehoilla mentiin.


Mitä opin siis noista päivistä, älä mene liian kiireellä aikataululla treenaamaan ja mielellään yrittä ajoittaa treenit "ei ruuhka-aikaan". Koko tämän loppuviikon sainkin olla vapaalla joten pääsin tekemään loppuviikon treenit itselleni mieluisimpaan aikaan, eli aamulla/aamupäivällä. Torstaina kävin lenkin ja perjantaina etureisi/vatsatreenillä. Tykkään kyllä noista jalkatreeneistä. Osittain kun ovat supersarjoina niin kylläpäs on erilaista "tuskaa" verrattuna normisarjoihin.

Lauantaina käytiin Susannan kanssa treenaamassa. Minä olkapäitä ja ojentajia. Ja vähän masuja. Pystypunnerruksia tangolla, vipareita sivuille ja taakse, pystysoutua. Kapeaa penkkiä, ranskista. Lopuksi ojentajia taljassa narulla alaspäin ja pään yli, superina, huh. Osui ja upposi. Olkapäätreenistä on tullut mun suuri rakkaus. Tein vielä juoksumatolla ohjelmaani kuuluvan intervallityyppisen treenin, kävelyä/juoksua. Kintutkin jo paremmin kestää juoksumatolla hölkötellä, onneksi.

Tällä viikolla tuli kierrettyä kaupoissa, moneen otteeseen, joululahjahommilla sekä myös kävin täydennystä jauhokaappiin Kt-Sportista


Em. kaupasta ollaan Kepan kanssa hankittu myös Better bodiesin (ja Gaspin) vermeitä, jos hyllystä ei löydy jotain niin tilaavat kyllä mitä asiakas haluaa. Tuonne suunnattiin ensimmäisenä myös tänään kun ihana ystäväni tuli naapuripitäjästä tänne meidän nurkille shoppailemaan.

Tänä aamuna oli takajalkatreenin vuoro, joka alkoi lämmittelyn jälkeen supersarjoilla


Sitten olikin prässiä vuorossa ja se oli tietenkin varattu. No, mitäs sitten. Toinen vaihtoehto olisi ollut vinkuttaa naisten salin puolella olevaa vaakaprässiä, josta en tykkää yhtään. Keksin kuitenkin lähteä kokeilemaan "kellarisalin" prässiä, jota en aiemmin ollut oikeastaan käyttänytkään. Ihastuinkin siihen heti. Sain siinä selälle hyvän asennon ja niin hyvän tuntuman persauksiin.

Testing testing...

Oli siis tosi hyvä treeni tänään. Mahajumppaa tein vielä lopuksi.

Olen taas taivastellut minne katosi tämäkin viikko, tuosta noin vaan. Otin itselleni vielä urakan, varasin nimittäin kirppispöydän. Ensi viikolla isoksi jääneitä riepuja sinne roudattava, toivottavasti pääsisivät uuteen kotiin. Jänskät paikat huomenna tulossa, vaihdan nimittäin työpaikkaa. Tai siis, työnantaja ei vaihdu mutta työpiste vaihtuu, mutta onneksi lähemmäs kotia. Wish me luck!

Mites sun viikko meni?










2 kommenttia:

  1. Voi ku iteki kehtais tehdä cardiota salilla eikä tuonne ulos tarviis mennä kuin kauniilla kelillä :)
    Nyt en o vaan raaskinut olla kotoa yli puoltatoista tuntia poissa... Sul o tosi monipuoliset treenit :) ihan hävettää noi omat punttailut.

    VastaaPoista
  2. Höpö, mä voisin ottaa ne sun voimat ja lihakset:-)

    VastaaPoista