sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Onni on

Pystyä kävelemään. Selkä suorana. Tämän viikon mietteet pyörineet vahvasti em. asian ympärillä. Kummallisesti mieli rupesi "haaveilemaan" myös kaikesta epänormaalimmasta, kuten "voi kun pystyisi siivoamaan". Kylläpä ajattelin selkäkrappini kourissa, että en valita enää mistään. Ikinä. Koskaan. Paitsi että valitin tietenkin, Kepalle surkeutta kun ei pystynyt tekemään juuri mitään. Ja kiukuttelin. Anteeksi. Mutta olihan tämä kaikkinensa sellainen "herätys", että kyllä taas tajuaa olla kiitollinen, monesta asiasta. Kyllä tuli kaikenmaailman kauhukuvia mielessä pyöriteltyä..


Diagnooseja on tehty, monesta eri suusta. Keskivartalon tuki petti siksi jumitti selän, yeah, tiedän ihan itsekkin sen. Oppia ikä kaikki. Fustra-päivä työpaikalla meni minun osalta aivan ..tuiksi kun en pystynyt ohjaamaan asiakkaita, olin kyllä paikalla, mutta könöttämässä tiskin takana. Voin sanoa, että keljutti, paljon. Mutta eipä asialle mitään voi näin jälkikäteen. Kuljin siis koko alkuviikon etukenossa, keskiviikolle varasin ajan osteopaatille, joka oli mun "pelastus" ainakin osittain. Omilla menetelmillään hän sai aikaiseksi sen, että paljon suoremmassa olin sieltä lähtiessäni kuin sinne mennessäni.


Nikamalukkohan siellä selässä oli todennäköisesti ja aikaansai sen, että kaikki hiton selkälihakset jumitti. Olivat ihan kivikovat. Mulla nyt viisi osteopaattikäyntiä takana, kuulemma muutenkin parantunut tämä mun ruhon tilanne. Torstai-iltana keksin kuningasajatuksen ja kaivoin kaapista "piikkimaton" jonka päälle kellahdin. Samassa tuntui kun veri alkoi kiertää (?) lihaksissa. Puolisen tuntia siinä makoilin ja kun ylös nousin ei lihakset olleet enää niin jumissa olevan tuntuiset. Aamen. Miksi en aiemmin tuota taas muistanut. Noh, noissa merkeissä tuli alkuviikko kärvisteltyä. Perjantaina pääsin vihdoin oikealle lenkille ja olin siitä niin onnellinen, ettei juurikaan potuttanut edes miljoona lenkkiseurana ollutta itikkaa.


Kiitollisissa ja hyvissä fiiliksissä menikin koko viikonloppu. Eilen aamulla pääsin taas treenihommille ja päätinkin tehdä olkapää- ja hauistreenin, se kun lemppari on. Pystypunnerrusta, vipareita sivulle ja taakse. Monta sarjaa. Lisäksi sellainen triplasetti, jolla saa kyllä olkapäät niin tuleen, että loppuun riittäisi pelkkä käsien paino.


Olkapäitten jälkeen kolmea eri liikettä hauiksille.


Tyytyväisenä salilta kotiin. Teinien kanssa käytiin kaupparundi heittämässä ja auringossakin tuli vähän lojuttua. Ilokseni sain vielä iltalenkille pimuja mukaan <3



Tämä aamu lähti taas käyntiin salihommissa. Treeni jäi vähän aiottua lyhemmäksi, koska kaima laittoi aamulla viestiä, että lähdetäänkö käymään naapuricityssä. Se olikin sadepäivän piristys, hyvän treenin lisäksi. Hauskaa seuraa, pari teiniäkin otettiin matkaan. No, siitä treenistä kuitenkin. Ojentajia ensin, ranskista, kickbackia ja taljaa. Monta sarjaa, tuttu juttu. Painoa nostaen.


Alkaa jo luistaa hyvin, painoakin sai lisätä verrattuna edelliseen kertaan. Loppuun tuskaiset pumppaukset taljalla.


Ojentajien jälkeen kerkisin vielä tehdä kahta liikettä rintalihoille. Sitten kotiin syömään ja maailmalle. Mukava viikonloppu takana, huomenna kohti uutta viikkoa, joka taitaa alkaa jalkatreenillä...

Iloista viikon alkua sulle!

-Satu-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti