Ketä sä ihailet?

Onks sulla idoleita? Esikuvia?

Mä en leivo (koska söisin itse kaiken) Mä en askartele (en osaa, haluaisin ehkä osata) Mä en neulo (oon joskus yrittäny opetella, ei onnistu ja olin kouluaikaan "poikien kässässä") Mä en puutarhuroi (ehkä ajoittain kiinnostaisikkin moinen puuha mutta en on oo suuremmin opetellu) Mä en sisusta (koska ei ole sellaista "sisustussilmää" jonka toivoisin mulla olevan). Mä en matkustele (koska en uskalla eikä ole ylimääräistä rahaa) Aina on olemassa ihmisiä, jotka osaa jotain mitä sä et osaa. Mutta voi olla, että osaat jotain mitä joku muu ei osaa. No, miten tää nyt littyy vaikka tohon otsikkoon? Mä nyt puhun naisista/äideistä koska olen kyseisen lajin edustaja tässä itsekkin. Jos multa kysytään, että ketä mä "ihailen" niin voin sanoa heti, että eniten sellaisia monitaitonaisia jotka äitiyden ja työelämän lisäksi jaksavat pitää kropastaan huolta, harrastavat ja liikkuvat ja ehkä paljon muutakin em.asioiden lisäksi. Toki ihailen myös niitä kisalavoilla pyöriviä mimmejä (ja erityisesti niitä mutseja) jotka ovat tehneet paljon duunia sinne asti päästäkseen. Ihailen elämäntapamuuttajia (ihmisiä jotka muuttavat elämäntapansa terveellisimmiksi) Olemme kaikki omanlaisiamme, ainutlaatuisia yksilöitä. Kaikilla meillä hyvät ja huonot puolemme. Vaikka sillä "idolillakin". Terve ihailu ja kateus on kaksi eri asiaa, ju nou. Kateus vie turhaan voimavaroja ja voisimpa väittää, että olen päässyt aika hyvin siitä itse eroon. Jos nyt puhutaan vaikka liikunnasta tai liikkuvasta/ hyväkuntoisesta ihmisestä on turhaa mielessään ilkeästi kadehtia vaan ennemmin ajatella, että pystyy itsekkin moneen asiaan jos haluaa. Jos oikeasti haluan kovasti oppia vaikka neulomaan niin sittenhän pyydän, että joku opettaa.
Kun itse hurahdin tähän punttien heilutukseen tuli negatiivista kommenttia. Tuntuihan se kurjalta. Dissaamisen (olen oppinut tuon sanan lapsiltani..) sijasta kokeileppa kuule kannustaa tai ole iloinen toisen puolesta.

En sen enempää tuota rupea ruotimaan, sanon vain, että ne muitten "negatiivisuudet" voi johtua heistä itsestäänkin. Kirjoittelin tänään ystäväni kanssa omana itsenään olemisesta. Haters gonna hate, aina on olemassa ihmisiä jotka ei susta tykkää jne., mutta mitä väliä sillä kuulkaas on. (Toki jos omalla toiminnallasi/ilkeydellä tms. sen aiheutat niin se onkin sit toinen juttu) Täydellinen kun ei tartte olla. Pikkuhiljaa on vain opetella olemaan enemmän oma itsensä (niinkuin minäkin olen opetellut/opettelen) Se mikä on hienoa elämässä myös on se, että kaikenlaista voi oppia ja joutuukin oppimaan.

Mutta niin, treenihommeleihin sitten. Toissailtana salikamu kysyi, että miltä on treenit tuntuneet flunssan jälkeen. Vastasin että p.skalta. Kevyestihän olen jumppaillut kuten sairastelun jälkeen on fiksuinta tehdäkkin.

MUTTA. Ainakin nyt tällä viikolla jokin on ollut hukassa. Kipinä? Johtuuko tämä tästä syksyn pimeydestä? Onko se se kuuluisa motivaatio? MUTTA kuulkaas. Nou hätä. Sieltä se palaa takaisin. Meikäläinen on tälläinen otus, että ajoittain se kipinä on hitusen hukassa, mutta sieltä se taas löytyy. Ei väkisin, eikä kukaan sitä voi mulle kouraan antaa. En ole ihminen joka aina jaksaa sata lasissa, eikä mun tarvitsekkaan olla. Senkin olen oppinut hyväksymään. eikä mun tarvitse "esittää", että jaksan aina tuhatta ja sataa.

Eilen päivällä sain viestin ystävältä, kyseli iltakahviseuraksi. Onneksi natsasi aikataulut ja mentiinkin testamaan paikallinen uudehko kahvila kun pääsin työmaalta. Tuli niin tarpeeseen nuo treffit ja ajatusten vaihto, monista asioista. Oli mukava huomata, ettei ole yksin ajatuksineen.

Eilisen jälkeen voi taas kerran todeta, ystävät <3 Aamulla olin laittanut kellon ajoissa soimaan, se soi, sammutin herätyksen ja könysin takaisin peiton alle. Hetken keskusteltuani itseni kanssa potkin ruhoni ylös petistä ja taapersin kahvin keittoon. Olihan ollut tarkoitus treenaamaan lähteä. Ajellessani salille kiittelin itseäni, että tuli noustua ajoissa. Selkä/hauisjumppa oli vuorossa ja siitähän minä tykkään.

Alkulämppäoperaation jälkeen treenin kimppuun. Treeni tuntui hyvältä, senkin vuoksi, koska huomasin, että voimat (mitkä voimat?)alkaa palautua aikaan ennen flunssailua. Ensimmäisenä liikkeenä oli ylätalja niskan taakse, vinopenkissä tehtynä. Siitä on tullutkin yksi mun lemppariliikkeistä, siksikin että saan sillä erityisen hyvän tatsin selkään.

Soutuhommiin yrittää asettautua hän... Tykkään, tuo tyyli ei tee kurjuutta niskoille.

Yhtenä selkätreenin liikkeenä rintaprässiä, yes, koska Teemu niin sanoo. Lopuksi vielä pari settiä hauista. Mikä minusta on mukavaa on se, ettei ainakaan tällä hetkellä tarvitse hauista ja ojentajia hinkata montaa monituista eri liikettä. Tyytyväisenä körötteln salilta kotiin popsimaan bataattia ja hirvipaistia.

Niin hyvää sapuskaa, että kaverikin kurkkii kainalon alta saisiko hänkin jotain.. Loppupäivä ei mennyt ihan niin kuin olin suunnitellut, itse asiassa ei lähellekkään. Niinpä olen sitten jumittanut kotona, mikäs tässä on sitten raapustella kirkasvalolampun valossa ja kuvitella samalla, että aurinko paistaa :)

Mukavaa weekendin jatkoa sulle ja haleja !!!

-Satu-