keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Hiljaiseloa


Niin siitä yhdestä jumpasta vissiin lupasin kertoa. Noh, tiistaiaamu. Kaksi viikkoa sitten. (Herranjestas kun aika vaan menee ja menee, vauhdilla) Mielessä pyöri monta erilaista tekosyyversiota, jotka suunnittelin koutsille esittäväni välttyäkseni treeneiltä. Jalkatreenit oli nimittäin sovittu tiistaiaamulle, klo.9. Pari tuntia kerkesi siis heräämisen jälkeen kotona pyöriä ennen kuin salille lähdin. Muutamat minuutit kerkesin kuntopyörällä poljeskella ennen kuin Teemu tuli salille (kerkesin jo toivoa, että se laittaisi viestiä ettei pääsekkään, jospa sillä olisi vaikka mahatauti. No, ei ollut.) Sieltä se hiihteli, punaisissa vaatteissa. Minua vähän pelotti. Kysyinkin missä tonttuhattu on.. No, siinä vaiheessa ei voinut enää juosta karkuun. Tai olisi voinut juosta mutten uskaltanut.


Toiveissahan mulla oli treeniä erityisesti etureiskoille, mutta saipahan hanurikin osumaa kun aloitettiin treeni tietenkin oikein ihanilla kuminauha-askelluksilla, olihan siinä tietty lisämausteena muutakin kuin sitä askeltelemista.. Sittenpä tehtiin sellaista etureisikyykkysenttikerrallaan- settiä ja ihan ilman painoa, ihan ihanaakamalaahan se oli. Sanoin Teemulle, että reidet katkeaa. Sehän tuumaili takaisin, että "Niin katkee". No, okei, selvähän se. Olisihan sitä kaikenlaista kivaa, esimerkiksi reisiojenteluja. Kaikenlainen kyykkäily on ollut varsinkin viime aikoina the big problem, koska selkä on ruvennut kiukkuamaan. (Ja edelleen kerron, että minähän en osaa kyykätä, vapaalla painolla) Koutsi syynäsi, että tekniikka pitäisi olla ookoo. Mahdollisesti selässä onkin joku lukko aiheuttamassa ongelmia. Juukeli. Ihan tyhmää. Mutta niin, lopputuloshan oli se, että oikein tyytyväinen olin, siihen, että en pyörtynyt, kuollut tai vaikka oksentanut. Mitä mä nyt sitten loppujen lopuksi jännitin tai "pelkäsin", varmaan sitä, että olen niin heikko, että jollain tavalla joudun luovuttamaan. Että en vain jaksa niin "hyvin" kuin pitäisi. Miksi edes miettiä tuollaisia? Valmentajahan se on joka näkee mitä teet ja miten teet, saa susta irti sen mitä on otettavissa. Ja saa irti enemmän kuin mitä itse itsestäsi saat.
Oikein tyytyväisenä lähdin silloin salilta kotia kohti, aurinkokin pilkisteli ja maksimoi hyvän fiiliksen (tiedättehän te miten aurinkoriippuvainen mä olen). Kävin sitten päivällä ostamassa Magnesium-suihketta, arvelin testata kun olen em.tuotteista kehujakin kuullut. Useampaa sorttia niitäkin näkyi olevan. Suihkin sitten kinttuihin sitä saunan jälkeen. Keskiviikkoaamuna kuullostelin, että liikkuuko koivet vai ovatko kipeytyneet tönköksi. Ei sentään. Joten ehkäpä se suihke tosiaan toimi.

Toissasunnuntaina rakkaan kamusen kanssa jumpalla


Selkätreeniä nyherrettiin, toinen vähän väsyneenä, toinen "hormonihuuruissaan" ja jotenkin vähän hukassa. Kumpihan noista meikäläinen.. Helppo veikata. Mutta kyllä me ihan semitreeni saatiin aikaiseksi. Sellainen aamu, että jos yksin olisin salille lähtenyt niin en olisi kovinkaan kovaa jumppaa saanut aikaiseksi. No, nää on näitä. Jokatapauksessa, parasta treeniseuraa sentään ja kyllä ne selkälihat löytyi. Hormooneista puheenollen, on tää välillä niin jänskää (not). Sanoinkin kamulle silloin, että on turvonnut läskipaskaöllöolo.


Suklaata voisin syödä vaikka öööö kilon päivässä? Kaksi viikkoa on mennyt vähän miten sattuu, ainakin olen ollut todella väsynyt ainakin viikon ajan. Selvästikkin tämä harmaus ja pimeys vaikuttaa, selvähän se. Mieli pyörii myös ajoittain aika matalana, käsi kädessäpä ne monesti kulkee, väsymykset ja pahat mielet. Lohdutellut olen itseni miettimällä, että ihan hyvinhän tässä asiat suurinpiirtein kuitenkin on. Viime viikolle tuli huikeat pari treeniä. En tiedä mikä kynnys (laiskuus siis) tuli lähtemisen eteen, mutta kun sinne salille itsensä raahasi ja treenin teki oli sen jälkeen mieli ja olo paljon parempi. Niinhän se menee. Välillä kun menee paremmin välillä ei niinkään. Elämää kai se on. Ja minusta kun ei edelleenkään saa tehtyä ihmistä, joka aina jaksaa paahtaa täysillä. Tässä harmauden keskellä olen kuitenkin ottanut muutamia askeleita kohti unelmia, mielessäni ajatellen, että kyllä ne vielä toteutuvat.


Eilen olikin taas teemujumppaa, selkätreenin olin "tilannut". Jälleen sai hämmästellä miten paljon uutta kerkisi oppia yhden tunnin aikana. Tehtiin muutama juttu mun toisesta selkätreeniohjelmasta, sen lisäksi paljon muutakin.
Parin viime kuukauden aikana on tuntuma lihaksiin mielestäni parantunut tosi paljon. Ja sehän on huippuhyvä juttu. (En viitsisi taas kehua kenen ansiota se on, jos vaikka lukee tätä ja ylpistyy liiaksi) :) Tyytyväinen olen treeniohjelmistooni, varsinkin nyt kun ne on jo paremmin oppinut. Olkapäitäkin kun saa jumpata kahdesti viikossa niin peukut sille, mä niin tykkään.


Tänä aamuna oli taas oikein #laatuaikaa kun pääsin ystäväni Lauran kanssa treenailemaan, olkapäitä ja rintalihoja. Erilaisia viparisettejä tehtiin sekä pystypunnerreltiin smithissä ja taljassa.


Rintatreeninä superina vinopenkkipunnerrusta käsipainoilla ja tälläistä


Never done before, mutta olikin hyvä liike. Kiitos Laura treeniseurasta, aina saa uutta puhtia ja hyvää mieltä noista reissuista.

Ei toteutunut minun toive. Ei tullut lunta jouluksi. Ehkä täytyy tiirailla vanhoja talvisia kuvia. Mitäpä arvelette, että meinaan tehdä lähipäivinä perheen kanssa olemisen lisäksi? Kyllähän ne pyhätkin kuulkaa treenataan (ja syödään...)
Ihanaa ja rauhallista joulua sulle!


2 kommenttia:

  1. Ilmeisen hyviä jumppia sun valkku pitää. :)

    Rauhallista joulua, nauti ruoasta! <30

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain pitää :-) Ihanaa joulua sinnekkin suunnille <3

      Poista