maanantai 4. tammikuuta 2016

Lupauksiako

On sokeritonta tammikuuta ja tipatonta. On timmikuuta ja ties mitä. Mitäs uudenvuoden lupauksia mä olen tehnyt? Haluatte varmaan tietää?
En kuulkaa mitään. Ikävä tuottaa pettymys. Koskaan en ole "uudenvuoden lupauksia" tehnyt, miksipä tekisin poikkeuksen nytkään. No okei, voin mä luvata yhden asian ainakin. Että käyn ahkerasti treenaamassa, ellei iske mitään terveydellistä tms. estettä.
Tuntuu, että joka paikka on just nyt (ainakin some) täynnä asiaa em. aiheeseen liittyen, on ohjeita ja hyviä neuvoja. Laidasta laitaan. Mun on turha siis neuvoja hirveästi jaella. Edelleenkin sanon vain kaikille hoikemmiksi haluaville, että pistäkää nyt ihan ensiksi se ruokapuoli kondikseen..


Ihan niinku oikeesti. Toki liikunnan lisääminen/aloittaminen on huippuhyvä juttu myöskin, mutta se ravinto. Se on niin iso osanen kaikkea, säännöllinen ja oikeanlainen sapuska. Tuo ylläoleva kuvatus on otettu aika tarkalleen kolme vuotta sitten. Eli ihan näillä näppäimillä on "jumpan vuosipäivä",kuten itse sitä kutsun. Kolme vuotta siitä kun aloitin pikkuhiljaa muuttamaan elämäntapojani ja ruokatottumuksiani. Niin ja peloissani menin Kepan mukana salille.. Ja jäin koukkuun. Puntteihin. Luojan kiitos. Kyllä sitä miettii olisiko nyt kenties 200 kiloinen suklaansyöjä ellei noin olisi käynyt. Paremman fyysisien voinnin lisäksi elämäntapamuutos ja treenaaminen on parantanut henkistä hyvinvointia huomattavasti. Että kyllä, suosittelen. Erityisesti jos satut olemaan tyytymätön asioihin niin tee jotain. Muuta tapoja pikkuhiljaa. Haluatko kuulla lisää?


Vuosi vaihtui ja hyvä niin. Helpotti jotenkin. Korvien välissä ainakin kun ajattelee, että nyt sitä kuljetaan kevättä kohti. Tänä aamuna mumisin jotenkin niin onnellisena kun käytin koiria ulkona. No miksi? Siksi, että oli satanut lisää lunta. Saisi sitä vielä tulla sen verran lisää, että voisin mennä metsään tiiraamaan lumisia puita. Sellaiset ilot mulla. Silmänruokaa siis. Vuosi vaihtui rauhallisissa merkeissä, kotioloissa. Kuinkas muutenkaan kun en tuota biletystä harrasta. Ajatuskin krapulasta on... ei kiitos. Kaksi päivää löhöilyä, hyvää syömistä ja monta monituista leffaa. Relax. Teki hyvää. Ai niin, myös liikuntaa kuitenkin kun vuoden ensimmäisenä päivänä tallattiin tunnin lenkki, naamataulut jäässä. Mutta kylläpä piristi.

Arkeen on palattu, lapsetkin maailmalta kotiutuneet mamman luo. Treenit sujuu ja olen tyytyväinen, että saan harrastaa sitä mitä rakastan. Vielä palaan ensimmäiseen aiheeseen, että ette nyt käsittäisi väärin. Uudenvuodenlupaukset on hyvä asia, niillä ainakin yritetään yleensä pyrkiä parempaan. Onneksi se on aina mahdollista, itsensä kehittäminen. Monella eri tavalla. Sekin on hyvä asia, että usein näin tammi-helmikuussa ja myös syksyisin kuntosaleille tulee paljonkin uusia asiakkaita ja niitä "uudenvuodenlupaajia". Sitä vain toivoisin, että se into ihmisillä säilyisi ja tulisi uusia hyviä, myös pysyviä juttuja elämään (esim. joku harrastus) Toivoisin ihmisille malttia, kaikki kun vain ei tapahdu niin nopeasti kuin usein toivoisimme (uskokaa mua, tiedän nekin turhautumisen tunteet). Töitä joutuu tekemään, niin se vain menee.



Mutta älkää nyt ehkä kuitenkaan menkö tilailemaan tuollaisia ylläolevia vehkeitä. Oikotietä onneen ei vain ole vaikka mainokset niin lupaisivatkin... Kun tuo mainos tärähti televisiosta niin en tiennyt itkenkö vai nauranko. Hetken ihan kuuntelin sitä mainospuhetta.. Huoh. Täytyy myöntää, että vielä neljä vuotta sitten olisin epätoivoissani saattanut ottaa avuksi kaikki maailman aparaatit kun ei ihan silloin ollut vielä ymmärrystä mistään.. Mutta, onneksi se ymmärrys moneen asiaan lisääntyy ja kokojan oppii monin tavoin uutta.

Mukavaa viikkoa sulle, mä lähden nyt lenkille pakkaseen <3


P.s EasyFitillä on avoimet ovet loppiaisena klo.12-16, tule paikalle niin pääset kokeilemaan esimerkiksi fustraa :)

-Satu-



2 kommenttia:

  1. Mä kävin kans tänään dieetin ekalla, mutta tuskin vikalla lenkillä.
    -15 astetta ja mulle tuli kuuma. Ei ihan vielä osaa pukeutua sopivasti tuonne pakkaseen. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä olet reipas :-) Kävin itsekkin iltalenkille, kyllä pakkanen pureskeli poskia.

      Poista