maanantai 15. helmikuuta 2016

Koulunpenkillä

No niin, taas kerran on uusi viikko alussa ja mielen virkistykseksi oikein lumiset maisemat, sopii mulle. Viime viikolle tuli taas huikeat kaksi omaa treeniä vedettyä. Tällä viikolla isketäänkin arkeen kunnolla kiinni eli myös niihin treeneihinkin. Oli yksi viikko joka meni miten meni flunssan vuoksi ja sen perään kaksi muuten vain "rikkonaista" viikkoa niin nyt on aika hyvä fiilis kun ei tällä viikolla ole hirveästi mitään sinkoilua luvassa.


Kuten kuvasta näkyy niin selkää kävin sentään levittelemässä alkuviikosta ja muistaakseni olkapäitä. Hämärä muistikuva on, että hyvät treenit tuli tehtyä. Tulihan se muuten virallinenkin dokumentti siitä, että kyllä mä olen hyvinvointivalmentaja. Hurraa ja matka jatkuu.


Loppuviikko olikin sitten yhtä lentoa. Perjantaina matkustelin taas Espooseen. Ensimmäistä kertaa ostinkin lipun bussiin kun hoksasin, että sehän on paljon halvemi matkustuskeino kuin juna. Törötin sitten odottamassa bussia, jonka oli määrä lähteä klo.7.50. Tulihan se bussi ja juuri tuohon aikaan. Ilmoitin kuskille millä nimellä matka oli varattu. Noh, eihän mun nimeä löytynyt listasta. Kävi ilmi, että se bussi johon olin matkan ostanut olikin jo lähtenyt. Surkeana taivastelin kuskille, että mitäs mä nyt teen. Kuski oli hyväsydäminen ja lupasi, että pääsen siinä kyydissä Helsinkiin kun sattui olemaan saman firman bussi. Huoh. Loppu hyvin kaikki hyvin siis. Pääsin Helsinkiin. Ihanan koulukaverini Liisin kanssa siellä sitten treffattiin ja mentiin samaa matkaa Espooseen.


Innolla odotin taas alkavaa koulutusviikonloppua ja onneksi meillä oli jo aiemmasta koulutusviikonlopusta tutut opettajat, Liina ja Samuli. Alkuun meillä oli teoriaa, kuntosaliharjoittelun tavoitteista ym.


Tuo ylläoleva kuva pätee esimerkiksi treeneihin. Motivaatiota ja intoa voi olla helpompi löytää jos sinulla on treenikaveri, jolla on samankaltaiset tavoitteet kuin itselläsi on. Mutta jotenkin tuosta kuvasta tulee mieleen myös meidän opiskeluporukka, joka on ihan huippu jengi. Huumoria löytyy paljon ja hauskoja keskusteluita, tylsää ei ole missään vaiheessa. Niin ja onhan meillä se yhteinen tavoitekkin, opiskella personal trainereiksi.

Teorian lisäksi meillä oli siis tietenkin myös käytännön harjoittelua ja kävimmekin liikepankkia läpi myös salin puolella.


Nooran kanssa ohjattiin toisiamme.


Minulla on itselläni jo hoitajan työn, sekä fustra-valmentajan työn puolesta helppo olla asiakkaan "lähellä", se tuleekin melko luonnostaan. Koen sen itse todella tärkeänä osana ohjaamista. Löydän itse ainakin paremman suunnan ja tuntuman treenattavalle lihakselle, jos valmentaja osoittaa missä treenin pitäisi tuntua. En tällä tarkoita sitä, että pitäisi olla kokoajan "kopeloimassa" tai vaikka hanurissa kiinni, mutta you know what I mean. Mielestäni on aika pinnallista jos valmentaja käskyttää kahden metrin päästä ja laskee toistoja. Vai mitä mieltä olette?

Lauantain jouduin olemaan pois koulutuksesta, koska oli oltava työhommissa. Shock absorber- urheiluliivejä esittelemässä siis ja tällä kertaa Kouvolassa.


Siellähän sitä ollaan työn äärellä. Mukava oli olla todistamassa asiakkaitten ahaa-elämyksiä siitä miten tukevia ja hyviä urheiluliivejä onkaan. Tyytyväisiä asiakkaita ja sitä kautta tyytyväinen tuote-esittelijä.

Sunnuntaiaamuna olin ihan tautisen väsynyt. Raahustin opiskelujen pariin puoliunessa. Päivä alkoikin toiminnallisella treenillä ja kas kummaa, väsymys oli tiessään. Meillä oli 11 eri pistettä, joissa treeniä tehtiin, tietty aika jonka jälkeen siirryttiin seuraavaan pisteeseen. Meillä oli parit, osa liikkeistä tehtiin parin kanssa yhtä aikaa, osa vuorotelleen.


Tuossa yksi esimerkki, rintaa kohti tankoa. Selkä sai hyvää osumaa tuostakin. Kevyempi versio olisi tehdä jalat lattialla.


Liis oli parinani, tsemppaamassa vierellä. Tuon kannustuksen merkityksen huomasin myös pariin otteeseen myöhemmin. Yhdessä pisteessä oli nimittäin yksi maailman suurimmista hirvityksistä. Boxihyppy. Kauhistus. Alkuun meiltä kysyttiinkin onko joku joka arvelee, ettei pääse hyppäämään tuohon kirotulle laatikolle. Minä viittasin. Sanoin, ettei kyse ole siitä, ettenkö pääsisi, mutta se onkin korvien välissä. Pelko. Jonkinlainen este. Kun se boksi on siinä nenän edessä ja näyttää kaaaaamalan korkealla. Noh, tulihan se boxipisteenkin vuoro. Hetken nieleskelin, mutta minä hyppäsin. Hyppäsin monta kertaa. Liis ja Liina vieressä kannustamassa, ihanat naiset.


Siellä se tikkukinttu kuulkaa hyppii!

Mä ja mun ihana tsemppariope Liina <3



Treeni kesti kokonaisuudessaan about 20 minuuttia ja hiki tuli. Ja oli tosi hauskaa, sai naureskella itselleen. Positiivisessa mielessä kuitenkin. Kun omistaa huonohkon tasapainon oli suorinjaloin maastaveto yhdellä jalalla, kahvakuula kädessä aika hupaisaa puuhaa. Mutta tosi hyvä fiilis tuli ja ajatus, että aion tehdä joskus jatkossakin itsekseni samantyyppistä treeniä vaihtelunkin vuoksi. Seuraavaksi käytiinkin toiminnalliseen treeniin liittyen teoriaa läpi sekä muuta asiaa, esimerkiksi erilaisista saliohjelmista. Päivän päätteeksi päästiin taas salin puolelle kun tehtiin ohjausharjoittelua pareittain. Kuten olen blogissa kertonut, on vapaa kyykky itselleni se murheenkryyni, vitutusmaximus oikein. Ja ihan vain siksi, etten sitä kunnolla osaa. Uskon, että osaan sen ohjata melko hyvin toiselle, mutta se oma osaaminen.. Lantion ja keskivartalon hallinnassa on puutteita ja nilkat on jäykät ja seli seli. Mutta härkää sarvista kiinni vai miten se oli. Pyysin, että parini Liis ohjaa minua tekemään kyykkyä. Hyvin hän ohjasi, mutta ei se oikein alkanut taas luonnistua. Liina tuli ohjastamaan apuna ja kohta jo kyykkäilin kohti Liinan kouria (harmi kun tästä ei ole kuvatodisteita..) Alkoi se sitten lopulta sujua..jotenkin. Mutta tulihan se aika valtava turhautuminen omaan itseen. Treenit kuitenkin jatkui ja ohjattiin toinen toisiamme, välillä vaihtui pari. Todella opettavia kokemuksia.


Ylipäätäänkin nuo ohjausharjoitukset toivat paljon ajatusvirtaa päähän. Esimerkiksi noihin pelkoihin liittyen. Kun moni asia on sieltä päästä kiinni niin koskaan ei pidä vähätellä toisten tunteita. Esimerkiksi myös valmentajana. Jokin liike tai asia voi olla todellinen "mörkö" sille toiselle. Voin kuvitella, tai itseasiassa tiedän omasta kokemuksesta, että aremmalle ihmiselle voi salilaitteet itsessään olla jo "pelottavia" vehkeitä. Sitä ei ole välttämättä helppo myöntää (ääneen), saatikka sitten pyytää apua tai ohjausta. Noh, mutta anyway. Nythän sitä pitäisi ruvetakkin ihan oikeasti tuumasta toimeen eli harjoittelemaan noita saliohjelmien tekoa ja ohjausharjoittelua. Mukavaa puuhaa siis tiedossa tässä tulevien viikkojen aikana.

Mukavaa uutta viikkoa !!!

-Satu-





2 kommenttia:

  1. Tutulta koululta ja opeilta näyttää. ;D Tsempppiä hurjasti opintoihin! Tulen varmasti jatkossakin blogiisi! :)

    VastaaPoista