perjantai 3. marraskuuta 2017

Yrityksiä ja erehdyksiä


Tässä yhtenä iltana en meinannut saada unta kun pää alkoi pulputa ajatuksia. Blogitekstiä. Todella outoa. Tälläistä ei ole tapahtunut öööööö piiiiiitkään aikaan.
No, mitä on tapahtunut? Vaikka mitä ja ei mitään. Niitä yrityksiä ja erehdyksiä, itsensä tutkimista, paljon tunteita, ihmissuhdekuraa, masennusta, valonpilkahduksia ja aivan liian monta kiloa painoa. Ja motivaation katoaminen. Eikös siinä ole jo reilun vuoden ajalle kuitenkin kaikenlaista? Kuten näkyy, viime vuoden kesällä olen tänne viimeksi kirjoittanut ja rehellisesti sanoen olin varma, etten koskaan enää tänne kirjoita enkä edes vilkaise koko blogia. Miksikö? No siksi, että viimeisen puolen vuoden aikana erityisesti sitä on tuntenut itsensä niin "luuseriksi" kun ei ole enää elänyt "niinkuin joskus ennen". Ja sittenhän sitä miettii, että kehtaako julkisesti myöntää, että näin on käynyt. No hitto miksei. Samanlaisia kuolevaisia ollaan kaikki, kuten fiksu ystäväni totesi joskus.


Oikeastaan alamäki alkoi vuosi sitten hiipiä. Avioeron, parisuhdekriiseilyn myötä kadotin osittain elämänilonikin. Sen lisäksi, että syksyt on aina olleet myrkkyä minulle enemmän tai vähemmän. Motivaatio treenaamiseen katosi ja sitä kautta se katosi pikkuhiljaa myös pt-hommiin. Kevään tein osa-aikatyötä hoitajana ja silloin taas ajoittain pääsin salihommeleihin kiinni. Kesäkuun eka päivä aloitin nykyisessä työpaikassani, hoitajan hommissa siis edelleen. Päivätyö, viikonloput vapaat. Paras mahdollinen tilanne minulle. Mutta. Koko kesän olin todella väsynyt ja muutenkin, kesä vaan meni, sivu suun. Luulin jo olevani kuolemansairas, mutta totuus taisi olla, että kun söi päin peetä, eikä paljoa urheillut niin... Tyhmästä päästä se keho kärsii.


Ja sen sata kertaa kysyin itseltäni (ja ystäviltäni) miksi en saa kiinni enää entisestä elämäntavasta. Siitä jota elin useamman vuoden ihan omasta halustani. En saanut vastausta itseltäni. Katselin peilikuvaani ja puristelin mahamakkaroitani ja ajattelin yök. Usein katsoin vanhoja salikuvia ja nyyhkin mielessäni. Hullua? Söin suruuni ja ties mihin, olin välinpitämätön itseäni kohtaan "huomenna aloitan taas fiksummin". Joopa joo, ihan niinkuin 5 vuotta sitten. Eräs ystäväni kirjoitti minulle "Minä uskon sinuun".. se on jäänyt mieleen vahvasti <3 Mutta vaikka tasavallan presidentti sinuun uskoisi, se ei riitä jos ei usko itse itseensä.

Sitten tuli jonkinlainen ahaa-elämys. Tai jokin mikä lie, mutta niin minä vain hipsin takaisin salille. Ihan niinku aikuisten oikeesti. Ja monta kertaa viikossa. Sain taas kiinni itsestäni. Enemmän lenkkeilyä, järkevyyttä ruokavalioon, herkkujen jne. karsimista. No, mitäs siitä seuraa. Hiton hyvää mieltä ja painon putoamista.


Ihmissuhteisiin liittyy myös yrityksiä ja erehdyksiä. Kuulunee elämään sekin, toisilla enemmän toisilla vähemmän. Toiset löytävät forever loven jo nuorena ja yhdessä ollaan kiikkutuolissakin vielä. Lucky them. Kukapa mokailujaan ja erehdyksiään huutelisi.. No joo, mikäs pointti tuossa oli.. en tiedä. Itse olen toivonut elämääni ihmistä joka olisi urheilullinen, mutta kuvittelin jossain vaiheessa, että voisin joustaa asiassa.. Tyhmä minä, taas sen tajuaa. Kyllä se yhteinen, jollain tavalla samanlainen elämäntapa on oltava. Ja nyt, minulla on oma treenikaveri. Oma "varmistaja", jolta opin kokoajan uusia asioita. Mikäpä sen parempi tapa on ýhteistä aikaa viettää kuin sen harrastuksen parissa, joka on molemmille tärkeä. Toki parisuhde toimiakseen tarvitsee paljon muutakin. Läheisyyttä, huumoria, hellyyttä jne jne. Tämä tietysti vain oma näkemykseni asiasta. Saa olla samaa mieltä tai eri mieltä. Ihmiset kun arvottaa asioita eri lailla.


Lopuksi totean vain, että elämä on aika kivaa just nyt, ehkä vielä villiinnyn tätä blogiakin kirjoittamaan ;-)

XOXO
Satu

lauantai 18. kesäkuuta 2016

I`m really alive



Olisikohan niin, että saisin vihdoinkin jotain tekstiä aikaiseksi.. Oikeastaan olisi hirveesti asiaa, toisaalta ei yhtään. Aika tuntuu menevän kuin siivillä. Ei ole ollut helppo tämä taaksejäänyt kevät. Mutta "kurjuuden" keskellä paljon hyviä asioitakin. Treenannut olen kyllä, välillä enemmän, välillä vähemmän. Nyt taas tuntuu, että alkaa taas saada paremmin jutusta kiinni. Voimavarat on olleet viime aikoina vähän vähempänä niinpä en ole treenihommista stressiä repinyt.


Itse asiassa perjantaina oli niin hyvä fiilis ja treeni kulki kuin unelma, että jammasin salilla kuulokkeet korvilla. Olihan siellä muitakin, mutta ajattelin, että paskanko väliä. Entistä vähemmän ja vähemmän mietin sitä mitä muut minusta mahtavat ajatella. Mitä väliä sillä on?


Olen ottanut "löysin rantein", syön melkolailla "vapaasti" ja treenaan mitä huvittaa. En nyt sentään treenaa miten sattuu vaan selkeä jako siinä hommassa on, mutta fiiliksen mukaan tavallaan.

Olen nauttinut kesästä niin paljon kuin sää on sallinut. Uudet biksutkin tuli hankittua (kai kerran neljässä vuodessa voi hankkia uudet...), odottavat kaapissa rantsukelejä. Olen saanut nauttia ystävieni seurasta ja voin taas todeta (ja kiittää), että mulla on maailman parhaita ystäviä <3



Lapset selvisivät kunnialla taas yhdestä kouluvuodesta ja voin sanoa olevani ylpeä jokaisesta heistä, miksipä en olisi. Vanhempi tyttäreni suuntaa äidin jalanjäljille ja aloittaa hoitsu (+lukio) opinnot elokuussa. Toisaalta vaikka tiedän kuinka rankkaa hoitajan työ nykypäivänä on olen silti hitusen innoissani asiasta.

Blogi ei ole oikea paikka ruotia ihan kaikkia henkilökohtaisia asioita, enkä meinaa sitä tehdä nytkään. Voin vain todeta, että viime ajat ovat opettaneet paljon. Olen löytänyt itsestäni sellaisia voimavaroja joita toivoin olevan, mutta en ehkä uskonut olevan. Nyt kuljetaan päivä kerrallaan. Ja treenataan. Ja opiskellaan. Ja tehdään töitä.
Ehkä joskus saan oikeata asiaa tähän blogiinkin...ehkä..

"Just open your eyes and see that life is beautiful"

lauantai 23. huhtikuuta 2016

Vitnesstä

Niin, viime lauantai menikin siis vitnestellessä kun oltiin kultsalla katsomassa kisoja kultsin kanssa. Koko päivä siellä tuli istuttua ja hitusen meinasi levottomuuskin iskeä. Mutta eihän meillä tylsää ainakaan ollut.




Pari tuttua oli kisaamassa body fitneksessä ja odotinkin näkeväni heidät lavalla. Isosti hattua nostan heille, jotka kovan työn tekevät ollakseen "kisakunnossa". Muutamana vuotena on tullut käytyä katsomassa noita skaboja. Tuolla fitness classicissa ei juuri muuta nähtävää olekkaan kuin nuo kisat ja ajattelinkin, että enää en mene ja maksa niin paljoa moisesta lystistä (paitsi jos sattuu joku kaveri olemaan lavalla)


Kuvassa koulukaverini Liis, joka nappasi Body fitness -163cm- sarjassa ensimmäisen sijan

Fitness Expo syksyisin onkin toinen juttu, koska onhan siellä aina myös hienot messut ja paljon katseltavaa.
Monesti noitten reissujen jälkeen itsellekkin tulee fiilis, että itsekkin haluaa. Tällä kertaa sellaista ei oikeastaan tullut. Seuralaiselle taisi tulla ja odotankin milloin näen Hennan lavalla <3 Laitoin kyllä faceen päivityksen just for fun, että josko kisaamaan. Hetken kävi mielessä, että jos tähtäisi siihen masterseihin, yli 45 vee. Olis ainakin "pari" vuotta aikaa reenata.. No joo, näin on ihan hyvä. Toki kyllä mulle kelpaisi pyöreät olkapäät, sutjakka vyötärö ja pyöreä perä. Ne tulee jos on tullakseen, en mä salilla ravaa unelmap.rseen kuvat silmissä vilkkuen. Se on The Feeling joka sinne vie kerta toisensa jälkeen. Mutta nämä oliskin menneet vaikka kisakynsistä, eikö vaan?


Kävin taas laitattamassa Vilman luona hius.somassa kynnet kuntoon. By the way, nyt löytyy myös instagramista, laittakaahan seurantaan! Taas annoin vapaat kädet kynsien suhteen ja kannatti. Oma kekseliäisyyteni ei riittäisi suunnittelemaan tuollaisia. Mitähän ensi kerralla.. Ehkä jotain oranssia..tai lilaa..

Tällä viikolla olen päässyt taas treeneissäni "normaaliin" vauhtiin. Olenkin saanut puserrettua todella hyviä treenejä. Olen tehnyt "mitä huvittaa". Maanantaina etureiskoja ja vatsoja. Etureisille kyykkäilyä smithissä, prässiä, reisiojennusta ja kyykkyjä pallo selän takana seinää vasten. Tiistaina alleja ja olkapäitä.


Selkäpäivää keskiviikkona


Torstaina pidin välipäivän salipuuhista, lenkillä taapersin kuitenkin.


Vesi on plussaa vaikka noinkin vähäinen. Pielisen rannalla kun on lapsuutensa elänyt, sekä myöhemmin Kuopiossa (vesistön läheisyydessä sielläkin) niin sitä vesistöä kaipaa...

Perjantaiaamuna jouduin pakon edessä taapertamaan aikaisin aamulla hammaslääkäriin 40 minsan matkan. Eipä edes potuttanut yhtään, koska aurinko paistoi. Raittiista ilmasta sai energiaa ja hammaslääkäristä taapertelinkin salille takareisi/pakara/vatsajumpalle.


Hyvän treenin kerkesin tehdä ennen töitten aloittamista. Illalla alkoi jo olla fiilikset, että jotain on tullut tehtyä hanurilla, muutakin kuin istuskelua.

Tänään kerkesin salille vasta puolenpäivän aikaan. Rinta-olkapäätreeni oli aikeissa tehdä. Kehitys on hidasta, välillä sitä tulee surkuteltua, että hitot kun ei aiemmin ruvennut noita puntteja nostelemaan. Täytyy kuitenkin pysähtyä miettimään, että täytyy olla tyytyväinen siihen mitä on reilun kolmen vuoden aikana saanut aikaiseksi. Ja taas kerran voi todeta, että onhan tässä loppuelämä aikaa jumpata mikäli terveyttä riittää.






p.s Muistathan, että koodilla satu10 saat 10% alennusta tilatessasi Baseativan- verkkokaupasta! Kannattaa käydä kurkkaamassa.

perjantai 15. huhtikuuta 2016

Mitä kuuluu?


Täällä mä vielä olen, uskokaa tai älkää. Viimeksi kirjoittelin, että yritän kirjoittaa tätä blogia useammin, mutta... Kuten näkyy, laiska olen ollut sen suhteen. Aim veri sori. Kaksi viikkoa on mennyt (taas) kuin siivillä. Aikamoista sinkoilua on ollut. Töitten parissa on tullut puuhasteltua, sekä fyysisesti työmaalla, sekä kotona kone kourassa. Mutta hätäkös tässä, mä niiiiin tykkään mun työstä ja se on niiiiin mun juttu. Saan touhuta eri ikäisten ja erilaisten ihmisten kanssa, ihan huippua. Innolla odotan myös sitä, että saan ensimmäisen pt-ryhmäni kasaan ja pääsen suunnittelemaan kaikkea kivaa porukalla toteutettavaksi.


Minä en valmentajana halua olla "vain fyysinen" valmentaja, haluan olla valmentaja, jonka kanssa voi avoimesti jutella myös niistä psyykkisistä haasteista. Se on kuitenkin tärkeä asia jos puhutaan vaikkapa painonpudotuksesta. Haluan olla tsemppaaja valmennettavalleni, kaikille ei kotoa tai vaikkapa työyhteisöstä kannustusta löydy.


Viime viikonloppuna olikin taas kouluviikonloppu Espoossa, odotan aina noita reissuja. Joka kerta oppii niin paljon uutta, huippujengin kanssa. Tosin taas kerran olinkin reissusta palattua yhden päivän aivan todella väsynyt (sitä se aivotyö teettää ja muukin hölmöily) Koko viikonloppu meni liikeanalyysien ja anatomian maailmassa.


Tällä viikolla olen sentään skarpannut omienkin treenien kanssa, jopa kolme treeniä tälle viikolle olen saanut aikaiseksi. Viikon päätin aloittaa erityisen reippaasti ja suuntasin aamulla salille jalkatreenin pariin


Salilta jatkoin matkaa hyppyrimäelle ja kävin kipittämässä portaita


Kotiin päästyä lähdin vielä lenkille. Oli ihan pakko, koska upea sää. Lopputuloshan oli se, että takapuoli oli kipeänä useamman päivän.

Eilen käytiin Repovedellä toista kertaa tänä vuonna. Pari tuntia siellä meni taapertaessa upeissa maisemissa.


Tuo paikka onkin ehdottomasti lempipaikkani näillä huudeilla.

Tänä aamuna kerkisin käydä tekemässä selkätreenin ennen töitä. Olen erityisesti ihastunut leuanvetolaitteeseen, jossa pystyy laitteen avulla keventämään liikettä. Kun ei tätä omaa ruhoa jaksa ylös hinata. Jonkin verran on tullut kikkailtua noiden jungle gym-nauhojen kanssa, joilla pystyykin tekemään vaikka mitä. Saa vaihtelua treeneihin.


Pahoittelut kuvan laadusta, mutta saanee selvää mitä puuhaan.


Huomenna ei treenaamaan kerkiä, sillä aamulla lähden kohti Helsinkiä, Kultsalle katsomaan Fitness classic-skaboja.


Mukavaa ja toivottavasti aurinkoista viikonloppua !!!

-Satu-





sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Vihdoinkin!!!

Blogin kirjoittelu on ollut mielessä, mutta ei niin tärkeysjärjestyksessä kärkisijoilla, että olisin tarttunut koneeseen kirjoittaakseni. Vihdoinkin päätin ruveta tähänkin puuhaan. Ja vihdoinkin, tuli eilen se tärkeä päivä. Nimittäin Fitness24Sevenin avajaiset täällä Kouvolassa.


Täytyy rehellisesti todeta, että olen tyytyväinen. Uuteen työpaikkaani, sekä työni kannalta sekä treenaajan silmin. Kaikki tarvittava löytyy ja vähän "extraakin".



Uusi sali on ihanan valoisa ja avara. Plussana mukavat työkaverit.
Vaikka vuosi tulikin tehtyä yksilövalmentajan työtä niin nyt saan oikeasti tehdä sitä mikä on enemmän niin mun juttu. Olen innoissani ja kiitollinen.

Viime viikot on menneet siis odottavissa fiiliksissä. Hitusen myös tylsistyneenäkin kun olen odottanut, että pääsen "tositoimiin". Tänä aamuna kävin itse uudella salilla treenaamassa ennen kuin toinen avajaispäivä starttasi.


Mutta miten tässä on pari aiempaa viikkoa mennyt? On tullut käytyä päivän reissu Tallinnassa, retki Repoveden kansallispuistossa, pääsiäispäivällisellä ystävän luona. Treenattu on myös enemmän ja vähemmän. Vietetty aikaa perheen ja ystävien kanssa. Niin ja tottakai nautittu aurinkoissta päivistä.


Siinä muutama räpsy viime viikoilta. Kuten näkyy, nyt ei runosuoni kuki. Mutta yritän ryhdistäytyä bloginkin suhteen.

Käyhän kuitenkin kurkkaamassa tuo valmentajasivuni myös.

Ihanaa ja aurinkoista uutta tulevaa viikkoa!!!

-Satu-