sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Erittäin erilainen viikko

Tällä hetkellä "Väsynyt, mutta onnellinen"- sanonta kuvaa fiilistä oikein hyvin. Erityisesti tämä viikko on mennyt kuin siivillä. Kerronkin teille mitä kaikkea siihen onkaan sisältynyt.

Keskiviikkona oli reissu Helsinkiin päivän ohjelmassa. Se olikin kovasti odottamani päivä. Pientä alustusta asiaan. Kun elämäntapamuutostani aloittelin niin omistin yhdet "urheilurintaliivit", ihan oikesti ne oli aika mitäänsanomattomat versiot. Urheiluliivien nimellä kyllä, mutta tarvittavaa tukea...not. Paikallisessa urheilukaupassa sitten törmäsin Shock absorberin- urheiluliiveihin. Kokeilin ja olin aivan myyty. Voiko olla olemassakaan noin hyviä liivejä. Seuraava onnenelämys tuli kun hoksasin saman valmistajan RUN-liivimallin. Rintani olivat tuolloin varmaan puolet isommat kuin nyt niin ei olisi ollut puhettakaan, että niitten kanssa olisi voinut hölkätä tai reippaasti kävellä ilman kunnon tukea, ilman kipua tai epämiellyttävää tunnetta. Noissa Shockin liiveissä rinnat pysyvät hyvässä paketissa.

Kuva napattu Shock absorberin nettisivulta

Voin siis suositella, kolmen vuoden kokemuksella. Itsellä on ollut useammat ja eri malleja, eivät ole menneet käytössä miksikään. Toki olen joutunut uusia hankkimaan kun kropan koko on muuttunut. Olin siis kouluttautumassa Shock absorberillä keskiviikkona. Paljon sain asiatietoa ja toki tuotteista runsaasti tietoa. Tiesitkö, että juostessasi rintasi tekevät kahdeksikon muotoista liikettä? Rinnat on tärkeä tukea hyvin koko naisen elämän ajan, sillä venymistä tapahtuu joka tapauksessa. Tiesitkö, että niska- ja hartiavaivoja voi tulla myös siitä jos rinnat eivät ole kunnolla tuettuna? Etenkin jos kokoa ja painoa etuvarustuksesta löytyy. Huomioi rintaliivien oikeanlainen pesu, sekin vaikuttaa liivien kestävyyteen.
Lisätietoa löydät Shock absorberin nettisivulta. Olenkin tulevana lauantaina mukana esittelemässä liivejä Lahden Sokoksella.

Tiistai-iltana alkoi olla selvät merkit, että kyllä se flunssa iskee. Keskiviikkona iltapäivällä oli olo jo kurja ja illalla nosti lämpöäkin. Torstaina olisi ollut Helsingissä Fustra-koulutus, mutta jouduin jättämään sen väliin. Se päivä menikin makoillessa, kuinkas muutenkaan. Sain kuitenkin päivään piristystä kun sain positiivisen uutisen tulevaisuuteen liittyen. Siitä lisää sitten kun on sopiva ajankohta.


Perjantaina suuntasin taas Helsinkiin perhoset vatsassa. Olo oli aika kenkku ja tukkoinen, mutta mieli hyvä ja odottava. Junalla matkattiin ja minulla oli tyttäret mukana matkassa.


Tyttäret jäivät rakkaan isosiskoni hoiviin ja itse suuntasin kohti Espoon Keilarantaa. Minulla alkoi siis Trainer4you:n järjestämä Hyvinvointivalmentaja-koulutus. Uskoin kyllä jo ennakkoon, että koulutus tulee varmasti olemaan hyvä. Mutta sitä se olikin x 10. Toki tyytyväisyyttä lisäsi hyvät kouluttajat, erityiskiitos Liinalle <3 ja opiskeluporukalle. Meitä oli sekalainen seurakunta ja se onkin rikkaus kun kaikki tuovat esille omia kokemuksiaan elämästä liikuntaan ja hyvinvointiin liittyen. Oli eri lajien harrastajia ja myös muitakin blogin kirjoittelijoita. Noora, joka kirjoittaa blogia nimeltä Uimamaisteri ja Pauliina, hän kirjoittaa blogia FitFashionin blogisivustolla
Sekä niin herttainen Liis


Liis kirjoittaa blogia nimeltä FitLiis. Käykääpäs kurkkaamassa. Liis on body fitness-kilpailija ja kilpaileekin nyt keväällä.

Taivastelin ennen koulutukseen menoa, koska olo oli aika flunssainen, että mitenköhän pysyn hereillä koko päivän. Noh, sitä ei todellakaan tarvinnut murehtia, koska aiheet olivat mielenkiintoisia. Paljon oli itselle tuttua asiaa, mutta toki sai paljon uuttakin tietoa.


Meillä oli myös päivän päätteeksi pieni käytännön harjoitus. Siinä en flunssan vuoksi voinut tietenkään täysillä olla mukana, mutta onneksi voin sitä kokeilla itsekseni myöhemmin. Tyytyväisenä lähdin koulutuksesta isosiskon hoiviin. Ajatusrallin ja flunssan vuoksi ei uni meinannut tulla ja nukuin tosi huonosti. Lauantaiaamuna katsoikin peilistä väsyneen näköinen räkänokka mustine silmänalusineen. Mutta siitä viis ja innolla kohti uutta koulutuspäivää.

Alkuun meillä oli teoriaa, esimerkiksi sykeohjatusta harjoittelusta. Opeteltiin kuinka lasketaan eri harjoitussykealueita. Mullekkin jopa meni ne jakeluun, vaikka yleensä nuo numeroasiat tai laskemiset ei ole mun vahvin alue. Ja se olikin tosi mielenkiintoista. Toki noita sykehommeleita yritin selvitellä silloin joskus pari vuotta sitten kun lenkkeilin enemmänkin, mutta nyt vasta nuo jutut ymmärsin.


Siitä siirryttiinkin käytännön harjoituksen pariin. Suurin osa porukasta sykemittareineen lähti ulos juoksentelemaan ja etsimään eri sykealueita. Itse jäin sisätiloihin muutaman muun kanssa, toki toinen kouluttaja jäi meitä ohjastamaan. Yritin toteuttaa omaa harjoitustani kuntopyörää polkien, mutta niinhän se oli, että kun vaivoin jaksin poljeskella omalle peruskestävyysalueelle (syke 110-130) olin jo ihan puolikuollut, joten tietysti lopetin harjoituksen siihen. Siinä vaiheessa kyllä kirosin mielssäni koko flunssan, mutta minkäpäs sille voi. Aion palata noihin sykehommeleihin heti kun flunssa on häipynyt. Päivä jatkuikin siitä venyttelyn merkeissä. Mutta eihän me "vaan" venytelty vaan samassa käytiin läpi lihaksia, niiden toimintaa jne. Seuraavaksi olikin jo ruokatauon paikka jonka jälkeen jatkettiin uusilla aiheilla, käsiteltävänä oli myös ah niin mielenkiintoinen ja huipputärkeä asia, nimittäin ravitsemus. Paljon muutakin hyödyllistä oppia päivään sisältyi ja lopuksi vielä hauska ja opettavainen ryhmätyö.
Koulutuksen jälkeen jäi fiilis "heti mulle lisää". Eli tuntui, että olisi voinut jatkaa taas heti seuraavana päivänä. Täytyy nyt vaan malttaa kaksi viikkoa:) Nyt meitsi on siis hyvinvointivalmentaja ja matka jatkuu eteenpäin, tulevaisuudessa siis personal trainer.
Illalla päästiin takaisin kotiin ja olinkin todella väsynyt, nykäisin sitten 12 tunnin unoset, tuli tarpeeseen. Tämän päivän aion vain löhötä niistämisen lisäksi.



Miksi minä sitten lähdin tuohon koulutukseen?
Vastaus on aikalailla selvä. Haluan laajentaa ammattitaitoani, haluan oppia uutta ja kehittää itseäni. Haluan auttaa muita voimaan kaikella tavoin paremmin. Olen "haaveillut" kauan, mutta oikeastaan sopiva ajankohta koulutukselle on vasta ja juuri nyt, sen totesin viikon lopun jälkeen. Itseasiassa olen tyytyväinen, etten mennyt aiemmin. Tässä vuoden sisällä on ymmärrys moneen asiaan kasvanut ja on "kasvanut" ihmisenä myös siinä mukana.
Toki myös olen tyytyväinen siitä, että fustra-valmentajan ja lähihoitajan työ/ammatti on jo "pohjakoulutuksena". Minusta tulee kuitenkin personal trainer joka tulee huomioimaan myös asiakkaan ryhdin ja siihen liittyvät jutut. En oikein osaa selittää mitä tarkoitan, mutta se on se näkemys joka tulee fustra-valmentajan työn ja koulutuksen pohjalta.

Sellaista tarinaa tältä viikolta, tää nyt odottaa, että tauti talttuu ja pääsee taas treenaamaan. Jos pari vinkkiä voin antaa niin --> usko itseesi ja pyri kohti unelmiasi, olipa ne sitten mitä tahansa <3 Ai niin, mielelläni kuulen myös kokemuksia ja tarinoita Trainer4you:lla opiskelusta joten laittakaapas tulemaan. p.s Kirjoittelen siis ajoittain juttuja myös Aika-ajon sivustolle. Viime viikolla Sami pyysi kirjoittamaan tarinaa omasta elämäntapamutoksestani, se löytyy TÄÄLTÄ jos haluat kurkata. Tai Aika-ajon fb-sivun kautta. Story of my life lyhykäisyydessään

tiistai 26. tammikuuta 2016

Elämää ja endorfiineja


Olen saanut ystävältä viestiä, että minun pitäisi olla ylpeä itsestäni. Muutama päivä sitten totesin, että hitto vieköön, niin aion ollakkin. Tai ainakin yritän opetella. Tiedättehän, ei sellainen "muista viis veepää- ylpeä" vaan silleen hyvällä tavalla. Laitoin viime viikolla someen kuvakollaasin, jossa oli nämä neljä kuvaa.


Kehuja tuli ja edelleenkin olen vähän hämmentynyt. Toisaalta ristiriitaista, toisaalta näkee ison muutoksen, toisaalta ei mitään. Se onkin jännää. Ehkä toivoisin kuvilla olevan sanoma: Jos minä pystyin muuttamaan elämääni niin pystyt sinäkin. Ystävälleni totesin, että harmi kun ei psyykkisestä muutoksesta saa kuvakollaasia tehtyä. Hän totesi, että kyllähän siitä jotenkin voisi saadakkin, miltä maailma näyttänyt silmissä ennen. Ehkä teenkin sellaisen joskus. Kenties "ennen"-kuvassa on paljon harmaata, pimeää. "Nyt"-kuvassa taas värejä, luontoa, hymyä.


Elämäntapamuutos on synnyttänyt uusia intressejä, niinkuin sen, että työ on muuttunut. Toivon, että tulevaisuudessa saisin tehdä enemmänkin työtä painonpudotukseen/elämäntapamuutosta tekevien ihmisten kanssa. Lisäksi psyykkinen valmennus kiinnostaa kovasti. Paljon on pyörinyt asioita mielessä viime aikoina.
"Näytät 10 vuotta nuoremmalta nykyään. Ihan eri loiste silmissä. " "muutos on todellakin saanut sut säteilemään ja nuorentumaan vuosilla!" Nuo lauseet nappasin blogin kommenttiboksista. Tuotakin olen miettinyt. Ehkä se elämänhalu, hymy ja sitä kautta se loiste silmissä nuorentaa olemusta. Onhan se niin. Vanhemmissa kuvissa olen pullemman olemuksen lisäksi jotenkin elottoman ja väsyneen näköinen.

Viime tekstin otsikko oli "Liike on lääkettä" ja sitä se kyllä on. Tai tällä hetkellä se on hyvää mieltä, niitä endorfiineja, "mielihyvähormoonia" se liikkuminen tuottaa elimistöön. Etenkin tässä viime viikon aikana sitä sai kourakaupalla erityisesti tuolla ulkona liikkuessa


Niin vain oli viime viikolla yhtenä päivänä pakkasta reippaasti yli kaksikymmentä, niin ja paistoi aurinko. Niin vain taapertelin pakkasessa lenkillä ja hymyilin varmaankin aika idioottimaisen näköisesti, väliäkös sillä (eikä ollut eka kerta). Oli niin hyvä mieli. Juuri nyt en tuota säätä hurraa, harmittaa. Mutta tämä nykyajan meno on näköjään niin ihmeellistä, koskaan ei tiedä millainen sää on seuraavana päivänä.. Yllätys yllätys..

Kyllähän niitä endorfiineja virtaa treeninkin ansiosta ja viime aikoina treenit onkin olleet oikein huippuhyviä. Uusien ohjelmieni kanssa olen puuhastellut. Treenit on nyt eri tyyppisiä kuin aiemmassa ohjelmassa ja yllätyin itsekkin viimeksi jalkoja treenatessani kun sai kuormaa lisätä ihan kivasti erityisesti reisiojennuksissa. Hitusen pukkasi "voittajafiilistä".


Hyvin löytyy tatsi kinkkuun kuminauhan kanssa. Oikeastihan se on aika tuskaista puuhaa, mutta ei kipuu ei hyötyy. Vai miten se meni? Tällä viikolla tuleekin treenejä vain kolme ja niihin onkin taas omat ohjeensa. Tänään aamulla kävin jumppailemassa olkapäät ja hitusen ojentaja/hauisosastoa, treeni sisälsi erilaisia liikepareja. Vaihtelua siis taas.
Tällä viikolla en kerkiäisikään salille kuin kolme kertaa, seuraavan kerran sunnuntaina. Tosin olen aivastellut aika ahkeraan ja on hitusen sellainen olo, että niinköhän flunssa iskee. Yritän häätää sitä vitamiineilla ja inkiväärillä ainakin. Tälle viikolle ei flunssa sopisi mitenkään suunnitelmiin, kaikenlaista kivaa ja jännää tulevina päivinä edessä.

Mukavaa viikon jatkoa, näillä keleillä voi myös lisäksi muistuttaa, että ajelkaa varovasti !

-Satu-


torstai 21. tammikuuta 2016

Liike on lääkettä


Meinasin myös laittaa otsikoksi "Liikunta pelasti elämäni" tai jotakin vastaavaa.. Mutta niin, tuota mieltä olen. Liikunta on parasta lääkettä mielelle sekä usein myös fyysisiin vaivoihin. Joko olet lukenut tämän tekstin liikunnan hyvistä vaikutuksista? Jos et ole lukenut niin alappa jo lukea.

Luin itse tuon tekstin ja syy miksi aiheesta halusin kirjoittaa on se, että allekirjoitan tuon kyseisen otsikon kyllä ja aikalailla sisällönkin. Teksteistäni tulee varmasti ilmi ja läheiset ihmiset tietävät, että olen aika voimakastunteinen persoona. Enkä juurikaan pelkää näyttää tunteitani. Haluan läheisteni ja ystävieni tietävän, että he ovat rakkaita minulle. Jos ikävöin, on ikävä iso. Olen herkkä aistimaan toisten ihmisten fiiliksiä. Olen mooonta kertaa kertonut kuinka olin surullinen jne. ennen tätä elämäntapamuutoksen alkua. Niin olinkin, mutta ei siinnä kaikki. Olin myös masentunut, se on kaveri joka on ollut lisämausteineen elämässä useampaan otteeseen. Siksipä tiedän aika tarkkaan mistä puhun tähän aiheeseen liittyen.

Elämässä tulee asioita jotka ajoittain voivat vetää mieltä maahan. On sairasteluja, taloudellisia huolia tms. Masennus on kuitenkin kauemmin jatkuva olotila. Päiviä, ajanjakso jolloin ei mikään huvita, kun tuijottaa melkein 24/7 ikkunasta ulos tai katselee seiniä. Siihen jumiutuu helposti. Läheisten tuki ja kannustus on toki kullanarvoisen tärkeää, mutta se halu nousta löytyy lopulta itsestä. Kun löytää pienen positiivisen murusen ja lisää niitä murusia pikkuhiljaa. Tosiasia on se, että toista voi ymmärtää ellei ole kokenut samoja asioita elämässä.


Kuvassa tärkeä paikka, rakas kotiranta

Kun mietit ja mietit, miksi ihmeessä on kurja olla vaikka kaikki on periaatteessa hyvin? Sepä se. Asiat ei olekkaan niin yksinkertaisia koska elämä, lapsuus, nuoruus muokkaa meistä omanlaisiaan yksilöitä. Joskus niitä lapsuuden tunteita pulpahtelee pintaan aikuisena ja sitten niitä käsitellään. Joskus vasta silloin kun ihmisellä on turvallinen olla alkaa näitä tunteita ja ajatuksia tulla. Ihmisen pääkoppa on erittäin mielenkiintoinen. Tässä taannoin osui somessa silmiini tämä Kukka Laakson teksti ja se kolahti.

Typerintä mitä masentuneelle voi sanoa "Otappa nyt itseäsi niskasta kiinni" tai "Piristyhän nyt". Sama kun sanoisit ihmiselle, jolla on jalka poikki, että "Alahan kuule juosta". Asiat vaativat tarpeeksi aikaa olipa kyseessä sitten masennuksesta toipuminen tai vaikka uusien elämäntapojen opettelu. Toipuminen voi olla pitkä projekti, voi olla, että kaveriksi elämään se masennus jää taka-alalle. Mutta sekin on sitten osa meitä. Syksyn pimeys ja pms on niitä minun oloon vaikuttavia kavereita, mutta onneksi niihinkin on oppinut suhtautumaan vähän myönteisemmin ja löytänyt lääkkeen kurjuuksien lievittämiseksi. Eli liikunnan.


Yhtään väheksymättä oikeanlaisen terapian vaikutusta. Lisäksi on tietysti lääkehoito, apuahan toki siitäkin saa, mutta ei se ongelmia ja käsittelemättömiä asioita poista. Asiantunteva ihminen auttaa asioiden purkamisessa ja tarjoaa psyykkisiä työkaluja. Monesti olen elämäni aikana miettinyt, että hitto soikoon, miksi en voi olla yhtä "vahva" tai reipas kuin monet tuttuni. Sitten mä tajuan, että hetkinen. Itseasiassa olenkin vahva, niin paljosta on jo selvitty tähänkin asti elämässä. Monesta vastoinkäymisestä. Ymmärrys itseä ja toisia kohtaan on kasvanut. Millaista elämä olisi jos aina olisi "helppoa"? Arvostaisiko silloin elämän pieniä asioita?


Olen ennen häpeillyt itseäni monin tavoin. Niitä liikakiloja, omaa itseäni yleensäkkin. Kolme vuotta fyysistä ja psyykkistä muutosprosessia on tehnyt sen, että hyväksyn itseni paremmin. Kaikissa meissä on vahvuudet ja heikkoudet, vaikkeivat ne ulospäin näkyisikään. Ja nykypäivänä olen tullut siihen tulokseen, että mieluumin olen tälläinen millainen olen kuin kylmä ja kova persoona. Mutta miksi esittäisin olevani muuta kuin olen. Niinhän se menee, että haters gonna hate. Minussa on "vikani", mutta myös hyvät puolet.


Jos olette luulleet, että treenaan siksi, että saisin somemman pyllyn niin voin nyt kertoa, että huti meni. En tietenkään voi kieltää, etteikö yksi treenaamisen idea ole muokata kroppaa enempi siihen suuntaan, mikä itseä miellyttää. Mutta ne on ne korvien välin jutut mitkä on vaakakupissa suurempana. Se hyvä mieli, hyvä olo. The Feeling. Eikä nyt vaan pelkkä salilla huhkiminen vaan muukin liikkuminen. Itsellä lähinnä lenkkeily. Kesällä metsä, auringonpaiste. Nyt talvella pakkasessa kimaltava lumi, lumiset puut. Voiko kukaan väittää, että kävelylenkin jälkeen mieli on paskempi kuin ennen lenkkiä?



Moni ei ymmärrä miten paljon elämäntapamuutos voi saada aikaan ihmisen psyykkeessä. Miten isoja prosesseja se voi pyörittää. Joskus edes läheiset ihmiset eivät näe positiivista muutosta sinussa tai eivät edes halua nähdä. Elämä on oikeastaan tosi uskomaton matka ja itsensä tutkiskelu on mielenkiintoista, toisinaan myös tuskallistakin puuhaa. Pysähdyppäs joskus tutkailemaan, saatat yllättyä.



Vaikka minulla on vielä töitä positiivisuuden opettelussa ja itseni arvostamisessa niin paljon olen jo oppinut parin vuoden sisällä. Olen oppinut näkemään paljon pieniä, hyviä asioita ja löytänyt uusia tärkeitä elementtejä elämään. Sellaisia joista saa hyvää mieltä. Lopputulos on siis se, että elämä on ihanaa vaikka välillä saattaa potkia päähän. Aina on mahdollisuus parempaan, ainakin voi yrittää olla parempi oma itsensä. Elämä on mahdollisuus. Rakasta ja halaile rakkaita ihmisiä. Kerro, että välität.
Mikä ei tapa niin se vahvistaa, niinhän sitä sanotaan. Tässä tapauksessa on tainnut ainakin käydä niin.

Ja se paras "palaute" jonka olen saanut: "Oon tosi ylpee susta äippä <3 "

maanantai 18. tammikuuta 2016

Tammikuun tunnusmerkkejä

Tiedättekö, ihan selvät merkit. Olen toki pitkän urheilu-urani (hah, 3 vuotta) viettänyt salilla aikaa tammikuussa, mutta nyt mä olen myös töissä siellä. Joten, todella näkee vielä enemmän tämän tammikuun vaikutuksen ihmisiin. Ja HUOM. älkääpä vetäkö herneenpalkoja nokkaan, se on hieno asia, jos ihmiset innostuu liikkumaan tai tekemään jotain hyvinvointinsa eteen. Kuten tiedetään, esimerkiksi ylipainon ja huonon ruokavalion vaikutukset. Riskit sairastua esimerkiksi diabetekseen, sydän- ja verisuonisairauksiin jne.jne. Ja sitten kun sairastut esimerkiksi diabetekseen mitä lisäsairauksia se aiheuttaa? Onhan noita. Kyllähän te tiedätte. Vai tiedättekö? Se rasvamäärä mitä suusta alas mahdollisesti tungetaan kun se jumittaa niihin pienoisiin verisuoniin niin... Mikä saa ihmisen tekemään hallaa keholleen? Kymmenen työvuotta hoitajana, sitä on nähnyt kaikenlaista kurjaa. Yksi ainut elämä, yksi ainut keho? Se onkin sitten toinen juttu eikä huonoista tavoista ole aina helppoa päästä irti. Trust me, I know. Mutta sekin lienee totta, että (melkein) kaikki on mahdollista jos oikein haluaa, eikös?


Toivon siis ihmisille malttia, kärsivällisyyttä. Uutta harrastusta tai vaikkapa painonpudotusta aloittaessa. Itse en kannata minkäännäköisiä pussikeittokuureja, enkä muitakaan "dieettejä" jos painoa meinaa pudottaa. Terveellinen puhdas ruoka, säännöllinen ruokailu. Tarpeeksi proteiineja ja hiilareita, sopivasti rasvoja, tarpeeksi vettä kurkusta alas. Sillä lailla, se on minun mielipide noin lyhyesti ja muutamalla sanalla. Olen kertonutkin blogissa joskus, että about 9 v sitten laskeskelin niitä painonvartijoitten pisteitä.. Muistaakseni siinä alkuun laskettiin jollakin kaavalla kuinka monta "pistettä" saa syödä. Juu ja sitten syynäsin siitä opuksesta montako pistettä jokin ruoka-aine sisälsi. Hitto soikoon, mullahan oli jonkinlainen taskulaskimen kaltainen aparaatti johon ne syödyt pisteet syötettiin, sitten se näytti montako pistettä vielä oli jäljellä... Siis OU MAI GAAD! Kaikkeen sitä onkin hurahtanut, se onkin elämäni ainut syömiseen liittyvä hurahdus. Samaan aikaan lisäsin kyllä lenkkeilyäkin. Putosihan se paino, tottakai, melkoisella säästöliekillä luulen.. Mahtoi aika vähän niitä sallittuja pisteitä vuorokaudessa olla... Jonkin aikaa se meni, sitten unohtui pisteet ja laskurit. Ja läski is back.
Olen tässä pistänyt merkille salimaailmassa erään asian porukan lisääntymisen lisäksi. Tammikuun hittiliike, tiedättekös mikä se on? Naisten keskuudessa ainakin. Kylkirutistukset, käipaino tms.kädessä. Ehdottomasti. Niitä hinkataan nyt ihan urakalla. Ihan oikeasti. Olen nyt ilkeä vissiin kun kerron, että ei se kylkirutistusten hinkkaaminen sitä vararengasta vyötäröltä poista vaikka rutistelisit 24/7. Se ruokavalio. Pistäkää nyt se kuntoon ihan ensin.. Minulta on joskus kyselty, "millä liikkeellä nämä mahamakkarat saa pois?" Yritän sitten kauniisti kertoa, että kuulkaas kun ei se paikallinen rasvanpoltto oikein ole mahdollista. Trust me, tiedän tämänkin. Nimimerkillä niin taisin itsekkin joskus luulla... Että jos tekisin 100 vatsarutistusta päivässä niin kyllä se mahaläski katoaa (vaikka syön samalla kaiket päivät herkkuja...) Ööööö...väärä luulo. Mutta jälleen kerran voi sanoa oppia ikä kaikki. Ja pliis, ellei sulla ole tietoa oikeanlaisesta ravinnosta ja esim. treenaamisesta niin ota yhteyttä ihmiseen jolla sitä tietoa on. Liian usein näkee salilla ihmisiä jotka huitovat menemään miten sattuu,
eihän siinä mitään, mutta kun saattaa vain saada itselleen vahinkoa aikaiseksi.


Olenhan toki jollain tavalla ajoittainen intoilija itsekkin. Tämän aamuisen salireissun jälkeen täräytin netistä jonkun joogan pyörimään, yritin sitten venkoilla ohjeitten mukaan.


Venyttelinkin sitten vähän lisäksi. Maanantain laatuaikaa oikein kun yksikseen sai olla kotosalla. Muutenkin viikko pyörähti käyntiin oikein loistavasti kun aamulla oli kaiman kanssa treenitreffit. Hitusen jännäsin lähteekö pikkuinen kotteroni pihasta käyntiin, mutta lähtihän se. En edelleenkään valita pakkasesta vaan ihastelen esimerkiksi noita lumisia jäisiä puita. Sitten jos pakkanen aiheuttaa ongelmia vaikka juuri noitten kulkupelien liikkumsen suhteen tai vaikkapa rikkoo putkia huushollista niin ymmärrän potutuksen. Mutta niin pääsin sitten kotterolla köröttämään salille, hiukanhan se jäisen oloinen oli, mutta perille päästiin ja takaisin kotiinkin. Mittari näytti -28,9 kun kotoa lähdin. Kerkesin jonkin aikaa tehdä omia treenin alkukikkailuja, lapapunnerruksia ym. ennen kuin kaima saapui. Sovittiin sitten, että treenaillaan minun ohjelmiston mukaisesti. Selkää ja habaa.


Siellähän sitä irvistellään. Vaihtelu virkistää ja hanuri taljaan päin, on taas vähän erilainen osuma. "Omalla" salilla yleensä kasvot on tuossa liikkeessä kohti laitetta. Viisi sarjaa, kuormaa kasvattaen.


Neljää eri liikettä selälle jonka jälkeen kuminauhajännityksiä hauiksille sekä käsipainoilla hauiskääntöjä, viisi sarjaa. Jokaiseen sarjaan isommat kässärit kouraan, löytyi ne pikku herneet kyllä. Kiitos kaimalle kannustuksesta ja seurasta jälleen kerran.

Salilta köröttelin kotiin joogavenyttely what ever- puuhiin ja sapuskaa tekemään. Kärventelin kanaa, wokkivihanneksia ja kaveriksi pitkästä aikaa bataattiranuja, niin ja salaattia iso kasa tietty. Ei valittamista. Hyvä ruoka, parempi mieli, niinhän sitä sanotaan.

Mutta kuulkaas kamut, pirtsakkaa viikon alkua !!!

-Satu-

sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Pizzaperjantai ja muita turhia höpinöitä

Jestas sentään kun aika taas tuntuu menevän niin siivillä, että voi morjes. Mihin lie katoaa...se aika. Blogin kirjoittelukin on ollut suunnitelmissa monena päivänä, mutta..


Kuten näkyy oon käyny vähän räps filmaten. Ajelin lauantaina sillan yli, pakko oli kurvata kotiin hakemaan ihan "oikea" kamera ja taapersin sitten Kymijoen rantaan. Auringonpaistetta ja maisemia ihaillessani taisin sanoa aika monta kertaa ääneen vau..

Niin siitä pizzasta piti kertomani. Itseasiassa on tässä ollut kaksi pizzaperjantaita peräkkäin. Tuttu juttu monelle, mutta kerron kuitenkin. Eli kukkakaalipizzaa olen tehnyt. Siis pohja tehdään kukkakaalista.


Kukkakaalimurut (n.400g) pyöräytin pannulla öljyssä sen verran, että vähän väriä saavat. Muruset sitten kulhoon ja kaksi kananmunaa sekaan. Levittelin piirakkavuokaan ja nakkasin uuniin. Taisipa olla n.200 astetta, 20 minuuttia. Sillä aikaa valmistelin täytteet. Paistoin naudan jauhelihaa ja sipulia. Mausteet ja pari murskattua valkosipulin kynttä sekaan. Lisäksi laitoin täytteeksi punasipulia, parsakaalia, tomaattia. paprikaa ja juustoraastetta hiukan. Täytteen pohjan päälle ja soppa uuniin, noin 10 minuuttia.


Nam, sanon minä. Tein yhtenä päivänä myös tonnikalaversion, mutta se ei ollut niin nam. Älkääkä kysykö kalorimääriä tms., ei mitään hajua.

Kukkakaalista treeniasioihin. Sain viime viikonloppuna uudet treeniohjelmat. Jotakin samaa on mukana matkassa, mutta myös paljon uutta. Heti viime lauantaina lähdin testaamaan uutta treeniohjelmaani. Koipijumpalle.


Kuminauhahirviö on mukana matkassa edelleen, tosin senkin kanssa kikkailuun tuli vähän muutoksia.


Jaksaajaksaa. Nyt yritetään saada treenipainoja nostettua. Ohjelmassa on nyt myös askelkyykky. Se onkin ainakin meikäläisellä ihan kuningasliike persauksille, takuuvarma osuma kohteeseen. Tuli huomattua jo samana iltana. Hurraa.

Kyllä kulkaa piristysruiske on tuokin kun vaihtui treenipuuhat, kyllä siitä saa uutta draivia kummasti. Uusi ohjelma on viisijakoinen, ihan fine. Olkapäille tulee jumppaa kahtena päivänä. Jalkatreenit yhdelle päivälle. Piiitkän aikaa on tullut tehtyä etu- ja takakoivet omina päivinään. Mutta tuntuupa tuo menevän näinkin oikein hyvin. Perjantaina käytiinkin koutsin kanssa uudet ohjelmat läpi ja sain lisäohjeistusta. Monta pientä juttua ja paljon uutta oppia.


Eilinen piti sisällään ulkoilua pariin otteeseen, minua ei tuo pakkanen haittaa ollenkaan, varsinkaan jos aurinko paistaa. Tarpeeksi vaatetta päälle niin nou hätä, ainut mikä potuttaa on rillit jotka menevät huuruun jos ei satu piilarit olemaan silmissä. Ulkoilun lisäksi perheen kanssa loikoilua ja salireissu tietenkin. Olkapää/ojentajatreeni oli vuorossa


Hitusen piti tuntumaa etsiä muutamissa liikkeissä, mutta hyvä setti se oli.

Tänään oli ns.paikkotreenin vuoro, sain siis tehdä "mitä huvittaa". Treenata palautuneita lihoja. Ohjelmat kun kouraan sain viime viikonloppuna tuumailin, että toihan onkin tosi hyvä juttu. Ja onkin. Mutta tiedättekös kun menin salille niin alkuun olin, että öööö mitäs mä teen..


Noh, nykäisin sitten vähän ylätaljaa. Pari eri liikettä tissilihoille. Ja vähän kinttuloisia. Niin ja vatsoja. Siinähän se sitten oli sunnuntain sitäsuntätä-setti. Huomenna polkaistaan sitten käyntiin uusi (treeni)viikko. Kirjottelin tuossa aiemmin siitä, että pitäisi panostaa siihen venyttelyynkin ja olenkin kuulkaa panostanut, ainakin tällä viikolla. Jäykkähän olen kuin rautakanki, mutta... Yhtenä päivänä osuttiin ihanan ystäväni Tiinan kanssa samaan aikaan salille ja keksittiin sitten käydä testaamassa virtuaalijooga. Se olikin ihan hauskaa, lämmin tuli. Taisi olla elämäni ensimmäinen kosketus joogaan. Innostuin sitten pariinkin otteeseen uudestaan tällä viikolla virtuaalijoogailemaan.


Mutta nyt mä jatkan sunnuntain viettoa ja odotan rakasta kamua iltakahviseuraksi. Mukavaa uutta tulevaa viikkoa, nauttikaa aurinkoisista pakkaspäivistä ja raittiista ilmasta, niin minä ainakin aion tehdä.

sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Kuka minä olen

Hei olen Satu.


Minulla on perhe ja kaksi koiraa. Paitsi että ne koirat ovat myös perheenjäseniä. Äitiys on varmasti tärkein tehtäväni, mutta sen "elinikäisen ammatin" lisäksi olen myös lähihoitaja ja fustra-yksilövalmentaja. Olen ex-pullukka, nykyinen ei niin pullukka. Rakastan treenaamista, salilla. Yleensä yksin, kuulokkeet korvilla, omassa maailmassa. Välillä hyvässä seurassa. Kuulokkeissa pauhaa useimmiten Five finger death punch, Arch enemy tms. ei niin pliisu musiikki. Se on yksi asia jota rakastan, musiikki.


Rakastuin kolme vuotta sitten. Koko silloisen noin 74 kiloisen kropan voimalla. Treenaamiseen ja puntteihin. Menin mieheni mukana salille ja pelotti niin perkuleesti. Ensimmäiset kosketukset puntteihin olivat uimahallin salilla ja mieheni työpaikalla..


Alkuaikoina häpeän tunteet olevat aika voimakkaita, tunsin olevani niin pullukka, ruma, kömpelö. Pikku hiljaa se rakkaus treenaamiseen vain syveni ja kehitystä alkoi tulla. Samaan aikaan lisäsin lenkkeilyä ja muutin ruokailutottumukset täysin. Paino putosi hiljalleen, ulkomuoto alkoi muuttua. Sekös motivoi lisää.


Taisi olla nuo ensimmäiset jumppahousuni, miesten kollarit...

Ajoittain turhauduin, olisin toivonut kehitystä nopeampaa vauhtia. Onneksi myös ymmärrys ja kärsivällisyys kasvoivat pikkuhiljaa. Eihän niitä lihaksia päivässä rakenneta...eikä kahdessakaan.


Pikkuhiljaa myös heräsin jonkinlaisesta horroksesta, minusta tuli jollain tavalla myös rohkeampi kun en enää niin "nolostellut" itseäni ja pyydellyt anteeksi olemassaoloani. Aloin olla eläväisempi. Sain uusia ystäviä salimaailmasta. Olen sanoinkuvaamattoman kiitollinen ystävistä jotka olen elämääni saanut viime vuosina. Kiitollinen siitä kaikesta kannustuksesta jota olen saanut <3 Ystävät ovat saaneet minut näkemään monia asioita, esimerkiksi sen, että mä oon ihan jees. Ja mä saan olla oma itseni.

Enpä ole näköjään kovin sutjakassa kunnossa ollut vuonna 2008:kaan.. By the way...

Ennen toivoin, että kaikki pitäisivät minusta tai edes jollain tavalla hyväksyisivät. Nykyään en tuollaisia juuri murehdi. Muutos (ja ikä) tekee tehtävänsä ja ymmärtää sen, että aina löytyy ihmisiä jotka ei susta tykkää tai arvostelevat sun tekemisiä. Laitan itse esimerkiksi aika paljon kuvia instagramiin, osa blogiin tai duuniin liittyen. Jos se jotakuta vaikka ärsyttää niin pakko ei ole katsoa, delete-näppäin on keksitty. Vaikka en enää juurikaan välitä siitä mitä minusta mahdollisesti ajatellaan se ei tarkoita sitä, että olisin muuttunut "väärällä" tavalla itsekkääksi tai etä kuvittelisin olevani parempi kuin muut. Blogijorinoihin ja vaikka instajuttuihin liittyen toisaalta toivoisin itse saada olla esimerkkinä jollekkin joka vaikka sattuu tuskailemaan elämäntapamuutoksensa äärellä.


Alkaa olla kolme vuotta täynnä tätä uudenlaisen elämän opettelua. Se on tehnyt minusta vahvemman, monella tavalla. Korvien välissä tehty työ on paljon suurempi kuin fyysinen muutos. Reilu 3 vuotta sitten minulla oli kyllä perhe, koti, töitä. Toki nuo elämän tärkeimmät asiat, mutta...entäs se minä itse. Niin tyytymätön omaan itseeni, omaan aikaansaamattomuuteeni. Yksinäinen. Surullinen. Elämän sisältö oli koti/perhe, työt ja syöminen, herkut. Satunnaisia kävelylenkkejä. Paljon on muuttunut kolmen vuoden sisällä, niin paljon. Työkin on muuttunut. Kymmenen vuotta lähihoitajan töitä siellä sun täällä. Elämäntapamuutos herätti uusia intressejä työnkin suhteen. Kohta vuosi on touhuttu Fustra-yksilövalmentajana kuntosalilla. Pidän työstäni, fustra on todella mielenkiintoista. Nykyisessäkin työssäni saan siis auttaa ihmisiä, se on palkitsevaa. Sen lisäksi koen olevani hyvä valmentaja erityisesti painonpudottajalle tai elämäntapamuutosta tekevälle ihmiselle. Paljon olisi sanottava edellämainittuihin asioihin. Kaikenlaista on kerinnyt läpikäydä tässä taipaleella.


Tärkeä tuki on ollut oma puoliso jonka avulla pääsin alkuun ja olen oppinut paljon asioita treenaamisesta ja muutenkin, kiitos siitä. Kolmen vuoden sisälle on mahtunut pari nettivalmennusta ja lyhyehkö valmennus yhden pt:n kanssa (kiitollinen olen hänellekkin saamastani avusta) Nettivalmennuksista sain toki jotain irti, mutta en lähellekkään niin paljon kuin tarvitsen. Tällä hetkellä mulla on pt, jonka ammattitaitoon uskon 100%. Meidän taival alkoi muistaakseni elokuussa ja sen jälkeen on tullut paljon parannusta. Lähinnä tarkoitan sitä, että hermotus lihaksiin on löytynyt. Kuten olen aiemmin todennut niin omistan myös niskaongelmia, mutta nyt niitäkin on selätetty sikäli että nyt minulla on juuri oikeanlaisia liikkeitä treeneissä. Niskoihin ei tule painetta tms. vääränlaisista liikkeistä/tekniikoista. Nuo edellämainitut asiat ovat parantaneet treenaamistani paljon. Nyt vain porskutellaan eteenpäin.


Etsi elämääsi asioita joista nautit. Harrastus joka on se "sun juttu", josta saat hyvää mieltä. Lähde kävelylle pakkaseen. Ympäröi itsesi kannustavilla ihmisillä, toki se kannustus kuuluisi myös kulkea itseltäsi toisille. Arvosta niitä ihmisiä, jotka kannustavat, joiden kanssa voit olla oma itsesi.
Mieti itsellesi tsemppilauseita. Älä anna periksi.



Yhtenä päivänä tällä viikolla ajoin työpaikalle ja aurinko paistoi suoraan päin kasvoja, samassa levisi hymy kasvoille. Ajattelin vaikka on ajoittain haasteellista olla minä, en silti haluaisi olla kukaan muu.

-Satu-